loistoluoto


1 kommentti

Retkikuume

Viimeisten viiden vuoden sisällä pidemmän pyöräretken suunnittelu on johtanut meillä 100% todennäköisyydellä perheenlisäykseen. Millä mekanismilla tämä toimii, sen tietävät kaiketi vain universumin näkymättömät voimat… Mutta joka tapauksessa pitkät retket ovat jääneet tekemättä.

Toisaalta vauvan hoidossa ja pyöräretkeilyssä on paljon yhteisiä piirteitä: päivät ovat täynnä puuhaa, koko ajan on nälkä ja jano, mikään ei mene ihan suunnitelmien mukaan, mutta menee kuitenkin, jossakin hallitun kaaoksen tilassa. Iltaisin on ihan puhki. Vaikka välillä on vähän rankkaa, tuntuu kaikki kuitenkin mielekkäältä, ja maailma on täynnä rakkautta.

Nyt alan kuitenkin jo tosissani kaivata pyörän selkään pidemmäksi ajaksi. En vain tiedä toteutuksesta: pitääkö alkaa suunnitella vauvaa, niin tulee pyöräretki? Tosin ei ole takuita siitä, että universumi toimii käänteispsykologian voimin… Ehkäpä vain hiljaksiin laitamme kaiken valmiiksi, ja sopivan hetken tullen hyppäämme pyörien päälle? Houkutteleva ajatus!

Kuvituskuvana lintuleija. Tuolla pilvissä niinkuin retkihaaveetkin!

leija


2 kommenttia

Huolenpitoa

kesäheinä

Tulen varmaankin jälkeenpäin muistamaan tämän kesän niistä  kaikista aikaisista aamuista, jolloin tallustelin nukkuva vauva kantoliinassa pitkin hiljaista kylätietä ja kasteisia polkuja.

Jos jotain opin esikoisen vauva-ajasta, niin sen, että itsestä täytyy pitää huolta. Vaikka vauva olisi ”helppo tapaus”, niin imetys-nukutus-hyssyttely-vaipanvaihto-rumbaa jaksaa paremmin, jos hoitaa omaakin vointia.

Luonnossa liikuskelu on minulle parasta itsestäni huolehtimista. Mikäs tässä on ollut hipsiessä aamuauringon lämmittämillä rantakallioilla. Vauvakin on samalla saanut haistella kosteaa ilmaa ja kuunnella pääskysten lirkuttelua ja lokkien huutelua.


4 kommenttia

Riutalla

Olen ennenkin todennut, että jokaisella saarella on oma luonteensa. Lähistöllä on muutamia sellaisia lempparisaaria, joihin täytyy päästä vähintään kerran kesässä. Yksi tällainen on täältä katsoen kutakuinkin luoteessa sijaitseva suuri sorariutta, jolla kasvaa valtavasti kangasajuruohoa.

riutta1

Olimme menossa tuolle saarelle, mutta se olikin ”varattu”. Eli rannassa oli jo vene. Erakkoluonteinen saaristolainenhan toteaa, että ei sitä nyt samalle saarelle voi mennä, missä on jo joku…! Siksi ”jouduimmekin” tutustumaan riutan pikkusisareen. Onneksi! Mikä viehättävä, pieni ja sympaattinen saari, jonka jaksoi auringon paahtaessakin kiertää mukavasti.

riutta2

Tällaisilla riutoilla rannat ovat hiekkaa, soraa, ja eri kokoisia kiviä. Yleensä niiltä voi myös löytää paljon leipäkiviä. Koskakohan tälle rannalle on viimeksi jäänyt ihmisen jalanjälkiä?

riutta4

Mikäli riutta on tarpeeksi korkea keskiosastaan, on siinä usein jotakin matalaa kasvustoa – sekä näköjään pakollinen yksinäinen pihlaja. Lajikirjo on varsin suppea, kasvuolosuhteet ovat sen verran vaikeat.

Ihastelin värimaailmaa: jäkälä loi harmaan pohjan, jota sävyttivät ajuruohon ja keltamataran kukat. Siitä oli vaikea ottaa todenmukaista valokuvaa, mutta kokonaisuus on joka tapauksessa hurmaavan harmoninen ja kaunis. Ilmassa leijuvaa lämpimän mausteista tuoksua ei sitäkään saa pyydystettyä kuvaan, mutta ehkä kaikkea ei tarvitsekaan…monesti kun viehättävintä on juuri se, mitä ei saa tallennettua minnekään.

riutta5


9 kommenttia

Kesäkuulumisia

Varpaat

Alkukesä on mennyt tällaisissa tunnelmissa! Olin valmistautunut viettämään lähes koko kesän mantereella, mutta teimmekin yllättävän nopean kaupunkivierailun. Moni kysyy, miten täältä lähdetään synnyttämään. Pitkän välimatkan vuoksi sairaalan lähettyville kannattaa tietysti hakeutua ajoissa, koska muuten voi tulla kiire helikopterikyydilläkin. Luulin, että otin reippaasti pelivaraa kun lähdin Turkuun, mutta vauva syntyikin heti seuraavana päivänä. Hyvä ajoitus.

Kun saavuimme parin viikon jälkeen saareen, olivat maitohorsmat jo kukassa. Tuulessa huojuen ne toivottivat meidät tervetulleiksi kotiin.

horsmat


Jätä kommentti

Kissankäpäliä

kissankäpälä1

Lampaat laidunsivat täällä viime kesänä uusilla alueilla, ja tuntuu, että heti sillä on ollut vaikutusta kasveihin. Kuvassa näkyvää kissankäpälää on tänä vuonna erityisen paljon, lampaat ovat tainneet pureskella niille uutta tilaa. Se on mukavaa, koska tämä ketokasvi on käsittääkseni muutoin vähentynyt voimakkaasti.

Tuskin ovat lampaat syödessään pohtineet, minkälaisia jälkiä ne ympäristöönsä jättävät. Ne vain syövät, ja sen myötä tietyt kasvilajit vahvistuvat, ja toiset heikkenevät. Seuraukset ovat ”hyviä” jonkin lajin näkökulmasta, ja toiselta kantilta taas ”huonoja”. (Vaikka niitä tuskin kukaan muu tällä tavoin arvottaakaan, kuin ihminen?)

Mietin usein, minkälaisia jälkiä itse jätän tänne maapallolle. Toivoisin niiden olevan mahdollisimman kauniita. Aina ei kuitenkaan ole helppoa tietää, millaisia seurauksia omilla teoilla on. Mutta aina voi sentään pyrkiä hyvään.


2 kommenttia

Sunnuntai

sunnuntai

Sunnuntaisin laivan lähdön jälkeen saari rauhoittuu. Jopa kesäisin voi viikonlopun viimeisinä tunteina aistia hetken hengähdystauon hulinasta.

Innostun niin paljon kaikista vierailijoista ja vaikutteista, että ilman näitä hiljaisia hetkiä olisin varmasti jatkuvasti ylikierroksilla. Ihmiset, heidän tunteensa ja tarinansa jäävät elämään ihon alle niin kovin helposti… Ja täällä, jos jossakin, ihmiset tulevat lähelle.

sunnuntai3

Tänään vietimme pienen äitienpäiväpiknikin kotisaaren kalliolla. Rauhallinen teehetki teki kaikille hyvää. Meri oli tyyni, ja vesilinnut pitivät omaa pulputustaan.

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.