Ihminen ja luonto, Kasvit, Kevät

Ah!

Olkoonkin kantohanki ja pakkasta kuusi (!) astetta, mutta tämä se vasta on jotain:

ah3

Tässä vaiheessa kevättä ei viherpeukalon kutinalle mahda enää mitään, pakko vain seurata vaistojaan ja ryhtyä suunnittelemaan, kylvämään, ja haaveilemaan. Posti toi sopivasti viikolla Hyötykasviyhdistyksestä siemeniä, jes! Ensimmäiseksi alan kasvattaa versoja, mutta ainakin chilit, basilikat ja tomaatit pääsevät myös pian mullan alle syntymään.

ah4

 

Meidän kirjastoon tuli uutuus, jonka nappasin heti lainaan: Saila Roution kirja Puutarha laatikoissa. Sehän vasta viljelykuumetta nostattaakin! Kirja on ihanan rohkaiseva, se innostaa jokaista puutarhahommiin, tilasta ja välineistä riippumatta! Kuten siinä todetaan, jo versojen kasvattaminen kupissa on astiaviljelyä! Eli rimakammoa ei ainakaan pitäisi tulla kenellekään. Pakko vielä sanoa, että nyt on kyllä kirja kuin tekijänsäkin, yhtä hyväntuulinen, pirtsakka ja innostava! Koska meillä on nyt uusi piha, lainasin samalla myös Sailan aikaisemman teoksen Oman pihan suunnittelu. Kyllä näillä eväillä kelpaa!

ah5

 

Hassua, että talven tähän mennessä kylmimmät päivät ollaan saatu nyt maaliskuussa. (Ensi yöksikin luvataan -11 astetta.) Utön eteläpuolen lahti on taas vaihteeksi jäätynyt, tällä kertaa ihan sileäksi. Oi, nyt jos omistaisin retkiluistimet!

ah1

 

Mutta, vielä kerran, jottei totuus unohtuisi 😉 :

ah2

Mainokset

3 vastausta artikkeliin “Ah!”

  1. Voi maaahtavaaaaaa! Istutin viime syksynä lisää noita talventähden sipuleita (tai oikeastaan mukuloita), mutta ei siellä vielä mitään ole nousussa – muuta kuin krookuksenversoja samassa paikassa 😉 Sekin on jotain!
    Huh mitä pakkasia ja täällä vielä muutama aste enemmän, kestetään vielä ensi yö ja sitten kevät saa luvan tulla. Kiva jos tykkäät kirjoista, kiitos kehuista 😀

  2. Sykähdyttävää nähdä rinnakkain nuo kaks kuvaa: uskomaton peilijää ja aurinkoon pyrkivä nuppu. Olen ehdottomasti kesäihminen, mutta oppinu rakastamaan myös lunta ja jäätä. Onneksi meillä on vuodenaikojen vaihtelushow! Terveisiä ja kiitos blogista.

    1. Kiitos Marki! Joo, myös talvea voi todellakin oppia rakastamaan! Kun on hyvät tamineet, eikä tarvii koko ajan palella tai muuten olla epämukavassa olotilassa, on talvi todella nautinnollinen ja kaunis!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s