Juokseminen

Vannomatta paras vai miten se meni…

Tähän alkuun heti kuva tältä aamulta sellaisesta liikunnan muodosta, jota nykyään näkee saarella enää harvoin: varusmiesjalkapallo! Ai että tuli nostalginen olo! Joskus teininä pelasimme kavereideni kera kaikki kesäillat varusmiesten kanssa jalkapalloa. Kaikki keinot oli sallittu, ja välillä koko häviöllä oleva joukkue roikkui vastapuolen pelaajien reppuselässä…ja naurua riitti!

jalkapallo
Tuolla sumun keskellä!

Sitten muunlaiseen urheiluun: olen pitkään ollut siinä uskossa, että minähän en enää sykemittariin koske. Se orjuuttaa vahtaamaan pelkkiä numeroita, tekee liikkumisesta pakonomaista suorittamista, hävittää kaiken ilon… No joo, ehkä väärin käytettynä, mutta onko pakko mennä liiallisuuksiin? Koska olen viimeaikoina innostunut liikkumaan vähän tavoitteellisemmin, aikaisempaan ”juoksen-koska-haluan-aivot-narikkaan-edes-hetkeksi” -tyyliini verrattuna, onkin yhtäkkiä aika oleellista seurata edes vähän matkaa, aikaa ja sykettä.

Testasin aamulenkillä mieheni sykemittaria (”Muista et tästä ei sitten tule mitään tapaa”) , joka siis mittaa samalla myös kuljetun matkan, sekä näyttää keskinopeuden ja maksimin – ja kaikkea muuta mahdollista, mutta ei siitä sen enempää. Oli tosi hauskaa asettaa itselleen tavoite, ja vilkaista aina välillä ranteesta, miten se toteutuu. Kokeilin nyt ensimmäistä kertaa tietoisesti juosta reilun puolen tunnin lenkin 5min/km -vauhtia (eli 12 km/h), ja hyvin se onnistui. Tai siis keskinopeus 4:59, eli oikeastaan ihan huimasti ylitetty tavoite…

Hauskaa, nyt voin siis yrittää jaksaa kesän lopussa juosta tuota samaa vauhtia vaikkapa…45min? Tunnin? Ja samalla sitten saada nostettua tuota puolen tunnin lenkin keskinopeutta. Muita pitkän aikavälin tavoitteitani on juosta Cooperissa 3000m, puolimarathon alle kahdessa tunnissa, ja selvitä jotenkin siitä Vaarojen Marathonista. En vain ole osannut asettaa mitään aikarajaa näille, koska ei ole aavistustakaan, kuinka nopeasti juoksemisessa voi kehittyä. Katsotaan! Uskon, että eripituiset lenkit ja vetotreenit ovat kuitenkin avain kehittymiselle.

Ainiin, mutta multa tosiaan puuttuu vielä se mittari….se on siis ilmeisesti hankittava? Tähänkö on tultu?!!

Mainokset

4 vastausta artikkeliin “Vannomatta paras vai miten se meni…”

  1. Haa, multa saat sykemittarin! Sain sellaisen kaikenlaista välineurheilua harrastavalta siskoltani joskus joululahjaksi. Ei mitään hajua, onko siinä jotakin matkanmittaus- tms. ominaisuuksia, koska en ole koskaan avannut sitä paketista 😀
    terv. antiurheilija

    1. Hihhii, hei en mäkään kyllä osaa nähdä sua sykemittari-ihmisenä, vaikka et sä mun mielestä mikään anti-urheilijakaan ole: muistan kun lenkkeilit rennosti nautiskellen ja välillä pysähdyit katsomaan kukkasia! 🙂 Ihana tyyli!

  2. Utön kylä herkimmillään tässä sumukuvassa. Tallensin sen itselleni muistoksi. Kiitos Laura!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s