loistoluoto


2 kommenttia

Puutarhani

Kulunut kesä oli ensimmäiseni tässä puutarhassa. Päätin olla tekemättä mitään suurempaa ennen kuin olen ainakin yhden vuoden katsellut, millainen paikka tämä on. Ilman lähempääkin tarkastelua olisi tosin voinut tehdä nyt todeksi varmennetut päätelmät: piha on a) tuulinen ja b) kuiva. Ensi vuodeksi pitää siis satsata etenkin tuulensuojakasveihin ja vedenkeruuseen.

Keväällä ensimmäiseksi nousivat muutamat sipulikasvit. Ilahduin, kun vuotta aiemmin lapsivuodeosastolle saamani kukkaset nousivat nyt sorasta, johon olin ne syksyllä tökännyt.

puutarha1

 

Aiempien asukkaiden istuttamat raparperit tuottivat hyvin satoa. Niistä olisi riittänyt hilloonkin, mutta tällä kertaa tein vain muutaman piirakan.

puutarha2

 

Sadetta riitti etenkin alkukesästä hyvin. Jos meillä olisi enemmän tynnyreitä, olisimme pystyneet juottamaan isompaakin kasvijoukkoa koko kesän. Ensi vuodeksi siis lisää tynnyreitä!

puutarha3

 

Heinäkuun kovat pohjoistuulet repivät tomaattien lehtiä. Tuulten ja varmaankin heikohkon mullan seurauksena tomaattimme ovat nyt tosi hullunkurisia: täysin lehdettömiä, mutta täynnä punaisia ja vihreitä palleroita! Ja makeita ovat. Lajike ”Hundreds & Thousands” on nimensä veroinen.

puutarha5

 

Pihan ja pirunpellon rajamaille rakentamani yrttialtaat ovat antaneet juuri sopivasti maustetta ruokiin. Saa nähdä, mitkä yrteistä jatkavat kasvuaan ensi kesänä. Tavoittelen tällaisia ”itse itsensä hoitavia monivuotisia istutuksia”…jollaisiin mahdollisesti myös tämä kuvassa näkyvä kehäkukka-allas kuuluu. Siinä on myös krassia ja jo kukkinutta kurkkuyrttiä.

puutarha6

Kompostikin on päässyt täystyöhön, uskonpa että sen tuottamassa mullassa on paljon ytyä! Se nähdään sitten ensi keväänä. Nyt vain seurailen kasvien kypsymistä ja hiipumista. Ne tekevät sen tyylillä.

puutarha7

Our first summer in this garden. I decided not to do too much before I see how this area is. Well, it’s dry and very windy – so next year I will concentrate on working with these things. This summer we have at least enjoyed eating rhubarb-pie, herbs, and tomatoes.

Mainokset


2 kommenttia

Villi vaellus

Sain tuurilla käsiini kirjaston palautushyllystä Cheryl Strayedin teoksen Villi vaellus. Onneksi! Se kuuluu niihin harvoihin kirjoihin, jonka voisin kuvitella ostavani ihan omaksi. Useinmiten yksi lukukerta per kirja riittää, mutta joidenkin kirjojen maailmaan ja tunnelmaan tahdon upota uudelleen ja uudelleen.

cheryl1

Omaelämäkerrallinen kirja kertoo Cherylin vaelluksesta Pacific Crest Traililla, vaellusreitillä joka ylettyy Meksikosta Kanadaan. Huomaa hyvin, että kirjoittaja on todellakin itse kokenut kuvailemansa retken, niin aitona sen yksityiskohdat välittyvät lukijalle. Tiedän tarkalleen mitä Cheryl takoittaa, kun hän puhuu vaeltamisen muuttumisesta (ihanan ja kamalan) monotoniseksi, päivien mittaan kertyvän energiavelan aiheuttamasta ikuisesta nälästä, tai siitä, kun on vain jatkettava eteenpäin kun muuta ei voi. Väitän, että kaikissa pidempikestoisissa retkissä tulevat nuo samat ilmiöt vastaan, oltiin sitten liikkeellä kävellen, pyörällä, kajakilla, tai jollain muulla.

Muistan, kuinka pyöräreissulla haaveilin kaikki satulallani vietetyt iltapäivät erilaisista juusto- ja suklaakakuista mitä söisin kotiin päästyäni. Kerran taas kajakkiretkellä olisi tehnyt mieli luovuttaa ja lopettaa melominen merikipeyden vuoksi, mutta keskellä avointa, tuulista selkää oli vain pakko puskea eteenpäin tärisevin käsin. Koko päivän jatkunut päänsärky, uuvuttava sivuaallokko ja aina vain kauemmaksi pakeneva määränpää saivat minut hulluuden partaalle! Rantaan pääseminen sen päivän iltana oli paratiisimainen kokemus: päänsärky, pahoinvointi ja heikkous päästivät otteestaan, löytyi täydellinen telttapaikka ajuruoholta tuoksuvan saaren sopukoista, sirkat sirittivät pimeässä kesäyössä, ja ruoka – taas se ruoka – oli taivaallista. Mielessä jyskytti vain ”Mä tein sen kuitenkin!” Siinä ihan tarpeeksi suuri syy lähteä retkelle uudestaan ja taas uudestaan.

Villi vaellus ei ole vain vaelluskirja, pikemminkin se on paljas ja rohkaiseva kasvukertomus. Lue tämä kirja, jos sinulla on (minkälainen tahansa) suhde luonnossa liikkumiseen, tai jos olet koskaan ollut pulassa.

I read a book by Cheryl Strayed, ”Wild. From Lost to Found on The Pacific Crest Trail”. I really understand what she means when she tells about all the problems and beautiful moments during her hike (and life). If you have any kind of relationship to traveling outdoors, or if you have ever had any problems – read it!


1 kommentti

Kanervankukkia ja kivikkojuoksua

Kävimme sunnuntaina päiväretkellä Jurmossa. Loppukesän kanervakukinta tekee saaresta punaliilan ja lempeän tuoksuisen.

jurmotreeni2

Lähdimme paitsi retkeilemään, myös juoksemaan. On mukavaa saada vaihtelua juoksureitteihin etenkin nyt, kun lenkit ovat pidempiä. Jurmossa saa reitille pituutta ja vähän erilaisia maastoja, mitä täällä kotosalla. Otinkin ilon irti ja juoksin tunnin verran sora-kivirannalla. Huomasin, että jostain kumman syystä juokseminen siinä on helpompaa, kuin kävely!

jurmotreeni1

 

Pikkuretkeilijä oli huumassa sellaisista marjoista, joita ei kotisaarelta löydy: eksoottiset mustikat ja puolukat päätyivät vauhdilla suuhun.

jurmotreeni3

 

Toki myös variksenmarjat maistuivat. Kaikki on hyvää, minkä saa itse poimia…jurmotreeni4

 

A day-trip in Jurmo, the island next to Utö (it takes about an hour by the ferry Eivor to get there). We trained running in a bit different terrain, and ate a lot of berries.


Jätä kommentti

Aallokkotreenejä

Olen parilla viimeisellä melontakerralla keskittynyt harjoittelemaan aallokossa tarvittavia tekniikoita, kuten ”korkeaa tukea”. Kajakkihan pysyy hyvin pystyssä vaikka kuinka isoissa aalloissa, jos keula on niitä kohden. Mutta jos meloja jostain syystä joutuu murtuvaan aaltoon poikittain, pitää pystyssäpysymisen eteen tehdä vähän töitä. Korkea tuki on tekniikka, jossa rinnan päälle nostetun melan avulla ”nojataan aaltoon” niin kauan kuin kuohu vie kajakkia.

Korkean tuen harjoittelusta en saanut kuvia, mutta eilen kamera oli mukana leikkiessämme aallokossa muuten.  Tässä on hyvä harjoitus: valitse sopivan kuohuva kohta, ja yritä pitää kajakki koko ajan paikallaan aalloista huolimatta. Me valitsimme kahden luodon välisen kapean solan.

aallokossa1

 

Ennen kuin menee puljaamaan aaltoihin, kannattaa aluetta seurailla kauempaa huolellisesti vähän aikaa. Kuinka kovaa aallot murtuvat? Mihin päädyn, jos menetän kajakin hallinnan: onko vastassa kallioseinä (paha) vai vain aava meri (hyvä)? Onko paikka tarpeeksi syvä, etten kolhiinnu jos kaadun? Tässä oli hauska paikka, jossa tuli murtuvia aaltoja vähän milloin mistäkin suunnasta, ja niiden voimakin vaihteli. Pari kertaa pääsin kunnon pesukoneeseen, ja sain nauraen sylkeä vettä suusta ja puristella hiuksia kuiviksi.

aallokossa2

 

Vaikeaksi mutta samalla niin jännittäväksi tämän touhun tekee se, että paikat muuttuvat joka kerta. Sama vedenalainen kivikko voi yhdellä tuulella olla kokonaan näkymättömissä, ja toisella aiheuttaa valtavat kuohut. Ja vaikka tuulen suunta olisikin sopiva, voi veden korkeus taas muuttaa tilanteen kokonaan.  Lähdemmekin aina mielenkiinnolla katsomaan, ”mitä tänään on tarjolla” 🙂

aallokossa3

 

I’ve been training kayaking in waves. It’s fun, but you need to check the circumstances to be sure it’s safe too!


2 kommenttia

Flow park

Vietimme ystäväni polttareita Turussa lauantaina. Vauhdikkaaseen viikonloppuun mahtui minulle ihan uusi tuttavuus, Flow Park Skanssin sisäpihalla. Uskon jääneeni koukkuun ensi kokeilusta! Yläilmoissa keikkuminen valjailla varmistettuna oli ihanan adrenaliinipitoista touhua, ja seuraavana päivänä käsilihaksissa tuntui… Parissa tunnissa ehdin kiertää vain muutaman radan, joten odottamaan jäi vielä monta seikkailua!

Saila nappasi pari kuvaa pokkarillani, kun olin kiertämässä ”Slide marathonia”, korkealla puiden välissä kulkevaa vaijeriliukurataa.

flowpark1

Eihän tätä voi kuin suositella kaikille lämpimästi, ja alkaa itse odottaa seuraavaa Turku -reissua….:)

flowpark2

I was in Flow Park, an ecological adventure park in Turku, and got hooked! A lot of adrenaline and aching arm muscles – couldn’t be better!


3 kommenttia

Ravintoa

Menkööt eväinä Cream crackerit mustikkakeiton kera – ravinneköyhyyden voi antaa anteeksi tilapäisratkaisuna, kun välipalahetki tarjoaa niin paljon muunlaista ravintoa… Kuten auringonvaloa, merituulta ja lämpimiä kallioita!

rantaretki6rantaretki1rantaretki2rantaretki3rantaretki5rantaretki4

Snack time by the sea. Much more than just snacks-


1 kommentti

Kallioluodolla

Eilen oli täälläkin yksi kesän paahteisimmista päivistä. Ilma oli taas täynnä lentomuurahaisia, sekä niitä pyydysteleviä kalalokkeja. Merenpinnalla alkoi näkyä sinileväraitoja. Lähdimme souturetkelle etsimään puhdasta uimapaikkaa. En ole montaa kertaa tänä kesänä soutanut, koska yksin en tuon oravan kanssa veneeseen lähde, mutta onneksi välillä on löytynyt myös ihan täysikasvuista, soutuveneintoista retkiseuraa.

trutgrund3

Päädyimme Trutgrundille, jonka pohjoisranta oli vielä vapaa sinilevästä. Hassua, viimeksi kävin täällä puolisen vuotta sitten, luistimilla…

trutgrund1

Juttelimme pitkään kuumalla kalliolla ja söimme eväitä. Pienin läpsytteli innoissaan ympäriinsä paljain varpain. trutgrund2

Another boat trip, this time to Trutgrund. Last time I came here along ice, about a half a year ago 🙂