loistoluoto

Kurakelit, hei!

Jätä kommentti

Syyssateet alkoivat sitten kunnolla! Ennusteen mukaan seuraava sateeton päivä on perjantaina. Se ei menoa haittaa, kun on hyvät vermeet!

kurakelit2

Meidän perheen vaatepolitiikka on varmaan aikamoisessa epätasapainossa – urheilu- ja ulkoiluvaatteiden hyväksi. Jokaisella on yksi 50cm leveä perusvaatekaappi, johon mahtuvat kaikki vaatteet. Niistä valtaosa on ulkoiluun tarkoitettuja eri kerroksia. Tavallisia siistejä vaatteita on pari settiä per nuppi, ja juhlahepeniä taitaa olla öh…yhdet. Mutta toisaalta vaatekaapin sisältö on ihan hyvässä suhteessa sen kanssa, kuinka paljon mitäkin käytetään. Ja kuvaa se myös eri vaatteiden tärkeyttä: kaikki muu voi olla käytettynä hankittua, mutta ulkoilupuoli on tarkkaan harkittua ja etenkin aikuisten vaatteissa useinmiten uutta. Lapset käyttävät yhtä kokoa niin vähän aikaa, että laadukkaat vaatteet onneksi ehtivät kulkea ehjinä lapselta toiselle. Ostaisin toki mieluusti itselleni ulkoiluvaatteita käytettynä, mutten ole vielä törmännyt kestävän oloisiin second hand -ulkovermeisiin.

Teinihippi-minäni ei haluaisi tätä myöntää: varusteilla on merkitystä. On pirun paljon mukavampaa olla ulkona, kun ei tarvitse palella, hikoilla, kastua, kompuroida epämukavissa kengissä, tai jököttää jäykkänä huonosti istuvien vaatteiden alla. Ulkovaatteiden pitää olla mukavat. Ja niiden tulee tehdä ulkoilu houkuttelevaksi säästä riippumatta.

kurakelit1

 

It’s raining a lot, and it’s fun! You just need to have good clothes for outdoors!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s