loistoluoto

Ehjänä ja iloisena!

5 kommenttia

Nyt on maraton juostu! Aika pitkä matka täältä eteläisestä Suomesta on Kolille asti, mutta tapahtuma oli ihan kaiken sen autossa istumisen arvoinen. Tässä kertomus juoksustani. (Kaikki kuvat, joissa esiintyy ihmisiä, ovat ystäväni Noksun ottamia.)

koli3

0-10 km: Lähdin matkaan ryhmässä, jonka tavoiteaika oli 6-7h. Tavoiteaika arvioitiin kaavalla ”oma tasaisen maratonin aika x 1,5”. Asettauduin porukan keskivaiheille. Aloitin reissun pahasti nestevajeisena, koska tankkausyritykset eivät ollenkaan tehonneet vatsan ollessa jännityksestä ihan sekaisin. Huulet rutikuivina ja kurkku hiekkapaperina hörpin vettä niin paljon kuin uskalsin. Söin myös hiljalleen hölkätessäni yhden myslipatukan. Syke huiteli pilvissä: maastosta ja vauhdista riippumatta se oli 170-180 – jännitystä sekin. Ryhmä eteni tosi rauhallisesti, ja muutaman kilometrin jälkeen aloin harkita ohittelua. Muutamasta kävelijästä meninkin ohi, mutta en kuitenkaan uskaltanut vielä tempaista kunnolla, koska tahdoin säästellä voimiani, kun en yhtään tiennyt mitä oli edessä. Maasto oli vaihtelevaa, nousevaa ja laskevaa metsäpolkua, juurakkoa, kiviä ja korkeita kukkuloita.

10-17km: Ohitseni pyyhälsi pari tyttöä , ja koska he menivät sopivan näköistä vauhtia, päätin lähteä samaan porukkaan. Ohitimme muutaman hitaasti hölkkäävän letkan. Oma vauhtimme 6min/km tuntui hyvältä. Syke alkoi tasaantua ja nestetilannekin tuntui jo normaalimmalta. Söin banaanin ja jatkoin veden hörppimistä. Polku jatkui mielenkiintoisessa maastossa; oli kauniita kullanhohtoisia koivikkoja, sinisiä järviä, ja jaloille koko ajan sopivasti tekemistä. Tulimme paikalle, jossa oli pieni vesistön ylitys soutuvenekyydillä. Vastarannalla oli ensimmäinen huoltopiste. Tytöt karkasivat matkoihinsa sillä aikaa kun täytin vesireppuni ja söin puolikkaan Snickersin. Laitoin kielen alle yhden ruususuola-murusen liukenemaan suolatasapainoa ylläpitääkseni.

17-30km: Koko reitin vaikein osuus alkoi aika pian huoltopisteen jälkeen, ja jatkuikin sitten mielestäni kymmenisen kilometriä. Nousut ja laskut olivat niin jyrkkiä, että kuljin monessa kohdassa kaikilla neljällä tassulla, ja välillä laskettelin kyykyssä polkua pitkin alas. Maisemat ylhäällä huipuilla olivat upeat, imin niistä lisäenergiaa. Kävelin paljon, juoksin vain tasaisemmilla alueilla. Silti ohittelin aika paljon ihmisiä, myös aiemmin kadottamani tyttöporukan. Osuuden loppuvaiheilla sain sopivan peesattavan, jonka perässä etenin mukavaa 6:30min/km vauhtia reitin toiselle vesipisteelle asti.

SAMSUNG

30-40km: Sitä kuuluisaa maratoonarin ”30 kilsan seinää” ei noussut missään vaiheessa eteeni, olin oikeasti aika hyvässä hapessa koko ajan. Tottakai matka alkoi painaa, mutta mitään kremppaa tai epätoivoista oloa ei tullut. Vesipisteellä peesattavani oli taas nopeampi kuin minä, joten lähdin etenemään yksin. Nyt oli pitkästä aikaa hiekkatieosuus. Kävelin pari sataa metriä Tupla-patukkaa syöden, mutta sitten totesin ettei matka sillä tavalla etene, ja aloin hölkätä. Tämä kymmenen kilsaa meni aika automaattivaihteella, tossua toisen eteen paljoa ajattelematta. Ohittelin jonkin verran kävelijöitä. Yksi mies oli teipannut polvensa ja linkutti metsästä löydetyn ”kävelykepin” varassa, ja ohi mennessäni hän huikkasi iloisesti ”Tsemppiä!”. Nousin polkua Kolin rinnettä ylöspäin. Polku laskeutui aika jyrkästi takaisin järveä kohti, ja taiteilin juuri itseäni alaspäin polun vierellä kasvavien puiden rungoista tukea hakien, kun kuulin takaani askeleita. Hyppäsin sivuun, ja minut ohitti vuorikauriin lailla alaspäin loikkiva mies: Ultra-sarjan johdossa oleva kilpailija. Hän oli aloittanut taipaleensa kaksi tuntia ennen minua, ja oli nyt menossa maaliin kierrettyään kaksi kertaa saman reitin kuin minä. Itse olin ollut liikkeellä jo yli kuusi tuntia.

40-43km: Upea reitti sai arvoisensa päätöksen: viimeiset kolme kilometriä olivat suoraa, armotonta ylämäkeä. Vaaran juurelta huipulle. Jyrkimmät kohdat kävelin, loivemmissa juoksin. Viimeiset sata metriä juoksin vaikka polku jyrkkeni  vielä ihan pystysuoran tuntuiseksi. Etureisissä poltteli, maitohapot jylläsivät, mutta pitää sitä juosten maaliin päästä! Perhe ja ystävä olivat kannustamassa viimeiset metrit maaliviivan ylitse. Ihan mahtava tunne! Loppuaika 6:43, jalat hapoilla mutta muuten kaikki kunnossa, upeat maisemat mielessä.

koli2

Maalissa sain vielä kuulla lapsenvahtina olleelta ystävältäni, että heillä oli ollut hauska päivä eikä lapsi ollut kertaakaan edes kysellyt perääni, ja se kruunasi olotilan. Sillä aikaa, kun äiti ja isä juoksivat, kiipeili tyttö näissä kansallismaisemissa:

koli1

Ensi vuonna uudestaan, ehdottomasti! ( ja aika alle 6 tuntia…)

I really enjoyed the Marathon of Dangers (Vaarojen Maraton)! Beautiful and varying terrain, high peaks and a great feeling! My aim was 6-7hrs, and my finishing time was 6:43 🙂 Next year again, absolutely! 

Mainokset

5 thoughts on “Ehjänä ja iloisena!

  1. Loistava! Onneksi olkoon!

    (Itse en edes haluaisi kävellä 43 km… 😉 )

    • Kiitos paljon! Hei, en minäkään tahtoisi kävellä tuota matkaa, vaan mieluummin juoksen: kävellen se kestäisi ikuisuuden!!! 😉

  2. VAU! Mahtavaa! Tuli itsellekin sellanon olo, että pitäis taas ottaa joku projekti jolla ylittää itsensä….

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s