Ihminen ja luonto, Sää, Syksy

Myrsky?

Täällä selvittiin myrskystä vähällä; puuskat taisivat jossain vaiheessa eilisiltaa nousta juuri ja juuri 22 m/s. Parin viikon aikana on ollut muitakin yhtä kovia tuulia, eikä tämä poikennut niistä muuten, kuin suunnaltaan. Muoviämpärit pysyivät pihassa, grillin kansi ei hievahtanutkaan, eli oikeastaan ihan perustilanne. Mieheni harmitteli flunssaansa, kun ei päässyt sen vuoksi melomaan.

Silti täytimme illalla vesipulloja valmiiksi sähkökatkoksen ja sen myötä myös vesikatkoksen varalta. Viime vuosina sitä on oppinut varautumaan, kun sähköt ovat olleet poikki sen verran monta kertaa. Täällähän tuuli ei yleensä pahempia ongelmia aiheuta, kaikki on rakennettu sen mukaan, että ”aina tuulee”. Mutta jos mantereella tuulee kovaa, tietää se ongelmia tännekin. Sähköjohto katkeaa paljon helpommin puiden lähellä, kuin merenpohjassa (tosin molemmat tapaukset on viimevuosina nähty, vaikkakaan merikaapeli ei tainnut katketa tuulen vuoksi).

Nytkin tuuli humisee hormissa, puuskat ovat 17 m/s. Ei ihme, että meidän tyttö joka aamu katsoo ulos ikkunasta, ja toteaa ”tuuuulee!”

Myräkkää arkistoistani:

tuulikuva

 

We prepared ourselves for the storm, but nothing happened. Just a basic wind, peaks at 22 m/s. Even the plastic buckets on our terrace stayed where I left them. The stormy photo is old, from my archive.

Mainokset

4 vastausta artikkeliin “Myrsky?”

  1. No eihän se täällä mantereellakaan oikeen noussu ollenkaan myrkyks… Melkeen harmittaa, vaikka ongelmiahan se yleensä aiheuttaa. Myrkyssä on kuitenkin jotain maagista voimaa. Varsinkin Utössä 🙂

    1. Niin, jotenkin pieni jännitys piristää päivää…kunhan se ei oo liian vaarallista 😉 Muistan joskus olleeni Turun satamassa katsomassa, kun vesi nousi niin ylös, että Vikingin terminaalin ulkopuolella sai kahlata kumisaappaissa. Se oli tosi hauskaa! Siitä on kymmenisen vuotta aikaa, eikä kukaan tainnut tuolloin mainita sanaa ”ilmastonmuutos” tuon tapahtuman yhteydessä….

  2. Harmittelin, että jään paitsi myrskystä siellä. Muistan, kun käytiin patterinmäellä katsomassa myrskyjä, ihan huippuja!

    1. Niin oli, se oli ihan paras paikka katsoa aaltoja, siinä muurin takana! Ja välillä vesi lensi meidän yli kastellen kaikkien vaatteet 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s