Ihminen ja luonto

Pinkkiä

Synkkien sairastuspäivien jälkeen lähdimme käymään mantereella. Matkustin edeltä, koska menin viikonlopuksi eräopasopintoihin liittyvälle kurssille. Ensimmäinen kerta pariin vuoteen, kun matkustin yksin Eivorilla! En ihan oikeasti voi käsittää, miten kenenkään yksin tai vain aikuisseurassa reissaavan mielestä laivamatka voi tuntua pitkältä! Kuppi teetä, pienet unet, vähän juttelua kanssamatkustajien kanssa, ehkä pari sivua kirjan lukemista, ja jo ollaan perillä. Mutta jos seurana on taapero, joka haluaa juosta portaat ylös ja alas 120 kertaa, karkaa koko ajan kahvilan tiskin väärälle puolelle, ja kiipeää pöydälle heti kun silmä välttää, niin silloin 4-5 tuntia tosiaan joskus tuntuu pitkältä ajalta. Tosin tuollaisessa seurassa mitkä tahansa sisätilat käyvät ahtaiksi jossain vaiheessa.

Siksi hykertelin onnesta päästessäni taas tuonne kirpeään tuuleen ja marraskuiseen värimaailmaan!

ulkona1ulkona2ulkona3

Lovely to get out again! 

Mainokset

6 vastausta artikkeliin “Pinkkiä”

  1. Hyvä kun siellä ollaan tervehdytty! Laivamatkat, jopa minun vaivainen parituntiseni, saattavat kyllä tuntua puuduttavilta. Aina ne samat maisemat, paitsi tähän aikaan ei oikein niitäkään jos (kun) on pimeää. Mutta on totta, että nyt viimeksikin luin yhden lehden, juttelin vähän ja kudoin vähän ja jo oltiin perillä. Ei se sitten niin kamalaa olekaan. Matkat vain tuntuvat niin mahdottoman pitkiltä kaupungista saareen, siihen menee oikeastaan kokonainen työpäivä auton pakkaamisineen ja purkamisineen.

    1. Niin, välillä muistelen aikoja, jolloin en vielä kulkenut Pärnäisten ja kaupungin väliä autolla (vaan julkisilla) : silloin oli paljon vähemmän tavaraa, ja silti ihan hyvin pärjäsi. Nyt on joka kerta auto täynnä, ja niihin romuihin ehtii mennä hermot monta kertaa matkapäivän aikana…autoon, autosta laivaan, laivasta ulos ja jollakin menopelillä kotiin asti..:D

  2. Mun mielestä matka kaupungista Utöseen on just sopivan pitkä. Mieli ehtii mukaan muutokseen. Mutta matka Utöstä Turkuun voisi olla nopeampi. Jos kerran saaresta joutuu lähtemään, niin sitten se voisi tapahtua nopeammin. Tämä on toki pääasiallisesti kaupungissa oleilevan mielipide 🙂

    1. Juu, mieli todellakin tarvitsee aikaa muutokseen 🙂 Olenkin miettinyt, onko pitkien lentomatkojen jälkeinen jet lag osittain sitä, ettei ihmisen vaan kuulu liikkua niin nopeasti maailman laidalta toiselle..:)

  3. Komppaan Sailaa. Pahinta on ainainen pakkaaminen! Matka Utöhön tai mantereelle tuntuu yleensä aika lyhyeltä, paitsi jos laiva on kovin täynnä ja meluisa. Joskus yhteysaluksella on porukkaa, joka on niin innostunut saaristomatkailusta, että muiden matkalaisten on mahdotonta kuulla edes omaa ääntään. Silloin esim. töiden tekeminen tai lukeminen laivassa on mahdotonta, vaikka korvatulpat kulkevatkin aina mukanani.

    Olen hitaan matkustamisen kannalla. Siirtymiseen Helsingistä Utöhön ja USA:han menee suurin piirtein sama aika. Kulttuurishokinhan kummassakin siirtymässä joutuu kohtaamaan, mutta etenkin kotiin tullessa tuntuu, että kestää ainakin vuorokauden, ennen kuin edes syke laskee ”saaristotasolle”.

    Ymmärrän hyvin, että normaalisti parivuotiaan kanssa matkustava ei tämmöisiä ehdi miettiä, vaan ainoastaan nauttii kerrankin rauhallisesta matkasta, vaikka ravintolassa riehuisi millainen tee-se-itse-karaoke. 🙂

    Onnea matkaan ja tsemiä tulevalle eräoppaalle, niin matkojen kuin muidenkin koitoksien kanssa!

    1. Hei totta, kyllä ne häiriötekijät aina ärsyttävät, jos ne estävät oman rauhoittumisen…Siis että ihan yhtä lailla humalaisten ihmisten merimieslaulut kuin pikkulapsen duracell-vaihekin estävät muita nukkumasta tai lukemasta. Tosin ehkä ärtymys niitä kailottajia kohtaan on jopa suurempi, kuin sitä kaksivuotiasta: häneltä viirupäisyys on ihan odotettavaa, kun taas aikuisilta välttämättä ei…:) Kaikki tietysti on myös omasta olotilasta kiinni: jos on itse vilkkaalla juhlatuulella, ei toisten mekkalointi haittaa, mutta jos väsyttää tai on työtehtäviä tms, niin sitä vain toivoisi saavansa olla rauhassa..

      Joo, pakkaaminen on raskasta, eli mahdollisimman kevyillä varusteilla mennään, terveisin ”auto aina ihan piukkassa tavaraa” -matkalainen 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s