Ihminen ja luonto, Sää

Ihan cooleimmat sivut

Meidän tietokoneella ylivoimaisesti katsotuin nettisivusto on – kaikessa trendikkyydessään –  www.fmi.fi, eli Ilmatieteenlaitoksen sivut. Utön ennuste on koko päivän ruudulla, ja sitä päivitetään aina, kun koneella jotain tehdään. Sääennuste kun merkitsee täällä jotain ihan muuta kuin vain nuivia numeroita: tuulen suuntaa kuvaavat nuolet kertovat esimerkiksi sen lempeydestä tai raakuudesta. Kovalla itätuulella yhteysalus ei ehkä pääse Jurmoon, jolloin se tulee mahdollisesti aikataulusta edellä Utöseen. Pohjoistuuli osuu laiturissa olevaan soutuveneeseen, joten se täytyy ehkä käydä siirtämässä. Etelätuulella heräävät toiveet hyvistä melonta-aalloista. Länsituulella ulko-ovea saa työntää tosissaan, jotta se aukeaa. Ja niin edelleen.

saari

Sivuilta löytyy paljon muutakin mielenkiintoista, kuten pidemmän ajan tilastoja ja ilmastoanalyysejä. Niin, ja joka paikkakunnan ennusteessa on kerrottu aina myös päivän pituus. Niille, jotka päivittelevät Utön synkkää ja pimeää talvea: tänään päivän pituus Utössä on 6h 17 minuuttia, mikä on 12 minuuttia enemmän kuin Turussa. Eroa Tampereeseen tuleekin sitten jo yli puoli tuntia. Eli sieltä vaan Ilmatieteenlaitokselta faktat kehiin 🙂

The web page that we use most is http://www.fmi.fi  –  Finnish Meteorological Institute’s web page. We follow the forecast all the time, because the weather is so important issue here!

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s