loistoluoto

Askel taakse onkin askel eteen?

Jätä kommentti

Nyt paljasjalkajuoksun erinomaisuudesta huumaantuneena tajuan, että taas tuli ilmi jotain, joka on ennen tehty paljon yksinkertaisemmin ja helpommin, kuin nykyään. Aina ei vain kannata lähteä tekemään asioista monimutkaisempia, mitä ne todellisuudessa ovat. Toki uusia ideoita tarvitaan ja niitä tulee kehitellä ja testata, mutta on hölmöä samantien uutuudenviehätyksen lumoissa unohtaa kaikki vanha. Siitä kun voi löytyä hyvää heijastuspintaa ja viisautta uuden keskellä.

Yksi hauskimmista ”askel yksinkertaisempaan suuntaan”-kokemuksistani on lapsentahtinen sormiruokailu! Miten lapset söivät ennen Pilttiä? No, itsetehtyjä soseita, mutta entä ennen niitä? Tavallista ruokaa. Tutun tutut, joilla oli hyviä kokemuksia sormiruokailusta, suosittelivat minulle Tracey Murkettin ja Gill Rapleyn kirjaa Omin sormin suuhun. Sen luettuani päätin, että vauvan tullessa puolen vuoden ikään annamme hänen tutustua kiinteään ruokaan ihan itse, omin käsin.

sormiruokailu2

Yhteinen matka ruuan ihmeellisessä maailmassa on ollut hauska ja stressitön. Ideana on aloittaa kiinteään ruokaan tutustuminen vasta lapsen ollessa 6kk ikäinen. Silloin ruoansulatus on tarpeeksi kehittynyt. Lapsi vain otetaan mukaan ruokapöytään, ja asetetaan ruokaa hänen ulottuvilleen. (Me etenimme ruoka-aineiden suhteen suunnilleen neuvolan ohjeiden mukaan: ensin kasviksia/kalaa/lihaa, myöhemmin maito- ja viljatuotteita. Sokeria, turhaa prosessointia ja lisäaineita vältämme edelleen.) Kaikki houkuttelu ja painostus unohdetaan, ja annetaan lapselle aikaa. Ja ihme tapahtuu: lapsi alkaa syödä.

sormiruokailu7

 

Aikuiselta vaaditaan kärsivällisyyttä, koska ensimmäisinä viikkoina asiat voivat edetä todella hitaasti. Lapsi haparoi ruokaa pöydältä, saattaa pudottaa sen juuri ennen kuin saa sen suuhunsa, turhautuu, mutta saa myös mitä ihmeellisimpiä onnistumisen kokemuksia pystyessään vaikkapa vain kerran ruokailun aikana imaisemaan keitettyä porkkananpalaa. Sylkeä erittyy paljon, mikä auttaa ruuansulatusta (vrt.lusikalla annettu ruoka, joka hulahtaa nopeasti kurkusta alas). Ruokaa menee vatsaan juuri sen verran kuin kuuluukin: minkä lapsi omilla käsillään saa suuhun, sen verran hänen elimistönsä kestää (tässä vaiheessa pääosa ravinnosta tulee joka tapauksessa maidosta!). Käsien motoriikka ja kehon muut toiminnot kehittyvät samaan tahtiin. Kun kädet saavat kahmittua enemmän ruokaa, on vatsakin jo ehtinyt tottua. Lapsi alkaa kokea ruuan seikkailuna, ei pakkona, ja ruokailutilanteen iloisena yhteisenä hetkenä.

sormiruokailu5

Meillä on sormiruokailusta vain hyvää sanottavaa. Lapsella ei ole ollut vatsavaivoja, hän rakastaa ruokailutilanteita, ja maistelee innoissaan kaikkea. Ja meidän ei ole tarvinnut valmistaa soseita, kuljettaa ainuttakaan vauvanruokapurkkia reissuillamme, eikä etenkään stressata itseämme sillä, syökö lapsi varmasti nyt hyvin ja tarpeeksi. Olemme puuttuneet hänen syömiseensä mahdollisimman vähän. Emme koskaan kiirehdi häntä aloittamaan, ja muutenkin pyrimme välttämään kommentointia. Luomme ainoastaan puitteet. Järjestämme mahdollisimman mukavan ruokailuhetken. Valmistamme koko perheelle terveellisen ruuan, josta lapsi sitten syö mielensä mukaan, mieleisensä määrän. That’s it. Uskon, että ihmisellä on luontainen kyky syödä sitä mitä hän tarvitsee ja niin paljon kuin hän tarvitsee, jos tuota kykyä ei häiritä painostamalla, tuputtamalla, ja ylisyöttämällä. Joskus määrät ovat hirveän pieniä, joskus hämmästyttävän suuria. Joskus on selviä hiilaripäiviä, toisinaan maistuvat liha ja kananmunat. Ja herkuiksi valikoituu yllättäviäkin ruoka-aineita: kaalit, tyrnimarjat, pihlajanmarjat, paistetut pikkusilakat ruotoineen päivineen….

sormiruokailu6

Jos joku miettii sormiruokailuvaihtoehtoa soseiden sijaan, suosittelen sitä lämpimästi. Aiheesta kannattaa hakea tietoa tarpeeksi etukäteen, vaikkapa yllämainitusta kirjasta. Niin, ja kannattaa valmistautua aikamoiseen sottaamiseen… joka sekin loppuu kyllä yllättävän nopeasti, koska hienomotoriikka kehittyy itse ruokailevalla lapsella huikeaa vauhtia!

sormiruokailu3sormiruokailu4

 

When our baby was just a couple of months old, I read a book by Tracey Murkett and Gill Rapley, originally named ”Baby-lead Weaning – helping your baby to love good food”. The book guided us to a happy, stress-free, and exciting trip to the world of food. We now have only positive experiences on letting our kid to eat with her own hands! As barefoot-running, also this is very simple thing (or habit)  from the past, and I think we shouldn’t forget them…

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s