loistoluoto

Rytmissä

Jätä kommentti

aamupilviä

Tänään aamulla herätessäni ikkunasta näkyi vaaleanpunaisia pilviä ja lentokoneiden jälkiä. Tästä voi päätellä, että kello oli jo aika paljon: heräsimme taas tytön kanssa vasta kahdeksan jälkeen, mikä on ollut meillä yleistä koko tämän talven. Olenkin ihmetellyt viimeaikoina, etten ole ollut lainkaan väsynyt tänä talvena. Mahtaisikohan nukkumisella olla osuutta asiaan? Ehkä ihmistä ei olekaan luotu posottamaan samaa, kellon osoittamaa rytmiä päivästä, kuukaudesta ja vuodesta toiseen?

Tähän teemaan sopivasti aloin juuri lukea kirjaa nimeltä Kuun vaikutus puutarhassa, terveydessä, maanviljelyssä ja metsänhoidossa (Johanna Paungger & Thomas Poppe). En nyt tietenkään ihan purematta niele jokaista ajatusta, eikä se ole kirjoittajan tarkoituskaan. Ennemminkin tarkoituksena tuntuu olevan, että lukija havahtuisi näkemään ympäristössään ja itsessään rytmejä. Muutakin, kuin sen kellon osoittaman. Koska niitä on. Osa on tieteellisesti todistettuja, osaa ei kukaan ole vielä osannut selittää. Niistä ei vain ole kovin trendikästä puhua, koska luonnonmukaisten rytmien seuraaminen ei oikein sovi yksiin tämän kiireisen yhteiskunnan aikataulujen kanssa. Silti moni arkinenkin asia voisi sujua helpommin, jos toimisi otollisella hetkellä, eikä yrittäisi runnoa alkuperäistä suunnitelmaa läpi väkisin. Rytmien tarkkailu ja seuraaminen voisi ehkä opettaa ihmiselle sellaista herkkyyttä, joka on jäämässä nykymaailmassa kaiken roinan alle, mutta jota oikeasti tarvittaisiin tulevaisuudessa yhä enemmän.

Tykkään siitä, että kaikkea ei voida tieteen avulla selittää. Että tässä upeasti järjestäytyneessä maailmankaikkeudessa on mysteerejä, joita me emme vaan tajua, voimaa joka on jossain järjen tuolla puolen.

I saw these clouds as I woke up today. It was quite late, more than 8 o’clock, but I have had this kind of late rhythm with my daughter almost the whole winter. I haven’t felt myself tired at all during these dark winter months…but maybe it’s because of sleeping so much?:) Maybe we don’t have to follow the same rhythm from day to day, and month to month. I have also just started to read a book about the Moon and its influence to…everything (original: Johanna Paungger & Thomas Poppe: Vom richtigen Zeitpunkt – Die Anwendung des Moonkalenders im täglichen leben) I can’t say I believe/understand each word, but at least I can start recognizing different kind of natural rhythms in my life. I like it. I like the thought, that there still are powers we don’t understand.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s