Ihminen ja luonto, Kevät, Lapset, Retket

Koiran kanssa kallioilla

Olimme viikonloppuna koiranhoitajina. Lapsi ja koira ovat tottuneet toisiinsa ihan ”pennusta alkaen”, joten yhteiselo on sopuisaa. Intressitkin ovat useinmiten samanlaisia. Kumpikin tahtoo kiivetä ja juosta kallioilla.

tyttöjakoira1tyttöjakoira2

Nyt on otettava kaikki irti kalliokiipeilystä, kun ei ole enää kovin liukasta, muttei vielä käärmeitäkään. Tyttö selvästi purkaa talven aikana patoutunutta kiipeilyenergiaa, jaksaa mennä ihan hulluna! Yhdelläkin lenkillä paineli puolitoista tuntia kallioita ylös ja alas, kahlasi katajikkojen läpi, ja etsi jännittäviä reittejä. Eväspaikka oli erityisen mieluisa, kun hän itse keksi sen ja sai pitkän ähinän jälkeen myös kiivettyä sinne.tyttöjakoira3

Sisällä oltaessa koira yrittää nukkua, ja tyttö käy vähän väliä heiluttamassa sen nenän edessä jotain lelua, ja kertomassa ”Tätä et saa ottaa”. Tai potkaisee pallon vahingossa juuri koiran pedin vierestä. Välillä tyttö myös lukee kirjaa – kuulijan innostuksesta en ole ihan varma.

tyttöjakoira4

 

We were dog sitters at the weekend. The dog and the girl are at the same age, and enjoy similar things: running and climbing on the cliffs. We really want to enjoy climbing now, when there’s no snow/ice, and the snakes have not woken up yet. 

Mainokset

2 vastausta artikkeliin “Koiran kanssa kallioilla”

  1. Ihanan näköistä touhua! Kummallakin on varmasti paljon kivempaa kaverin kanssa!

    1. Hauskaa on yhdessä, ja erilaisia yhteisiä leikkejä löytyy jo yllättävän paljon – jopa ihan oikeita pelisääntöjä sisältäviä kepinryöstö-leikkejä ym 🙂 Mutta huh, ei kyllä tulisi mieleen ottaa pienen lapsen kanssa samaan taloon koiranpentua, ihan siis oman mielenrauhan takia. Aina joku vetää jonnekin suuntaan, mieluiten tietysti kaikki samaan aikaan ja ihan eri suuntiin! Tällainen vieraileva kaverius on siis oikein mieluisa ratkaisu 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s