Ihminen, Ystävät

Oppimisesta

Tajusin lukiossa, kuinka helposti ja nopeasti kursseja saa suoritettua, kun ne tekee itsenäisesti kirjallisena työnä. Ei puuduttavaa istumista luokassa, ei turhanpäiväisiä keskusteluja, vaan faktat aivoihin ja sieltä paperille, ja naps arvosana todistukseen. Suoritin ekan vuoden aikana puolet lukion oppimäärästä.

Olin aina tykännyt opiskella muiden kanssa, mutta luokattomassa lukiossa ryhmää ei ollut. Tai siis, se alati vaihtuva ihmismassa oli minulle liian suuri ja epämääräinen ryhmäksi. Yksin opiskelu tuntui helpommalta, kuin uusien kasvojen kohtaaminen jokaisen tunnin alussa. Jälkeenpäin olen myös tajunnut, että jaksoin todennäköisesti lusia koulussa kaikki ne kammottavat pitkän matikan tunnit (joiden aikana opin lähinnä inhoamaan laskemista) vain siksi, että se oli ainoa pysyvä ryhmäni koko kolmen vuoden aikana. Ainoa porukka, joka oli edes suurinpiirtein tuttu, ainoa luokkahuone jossa istumapaikat pysyivät samoina.

Laajaa tarjontaa ja vapaita valintamahdollisuuksia perustellaan nykyään kaikilla koulutasoilla (ja muuallakin yhteiskunnassa…) sillä, että yksilö saa hommasta eniten hyötyä irti, kun hän tekee valintansa juuri omien tarpeiden ja lahjojen kannalta tehokkaimmin. Varmasti monien taitojen kannalta onkin tehokasta opiskella omalla henkilökohtaisella tasollaan, mutta valitettavasti pelkkä sooloilu harvoin johtaa kiinteiden ryhmien syntymiseen. Ja tarpeeksi kiinteä, sopivan kokoinen ryhmä taas on paras mahdollinen sosiaalisten taitojen opettaja. Lisäksi toisiinsa luottavien ihmisten keskellä syntyvät useinmiten niin hienoimmat keksinnöt kuin hauskimmat muistotkin. Yllättäviä sattumia ja ihmeitä tapahtuu aina, kun joukko ihmisiä muodostaa ryhmän, oli kyseessä sitten hetero- tai homogeeninen joukkio, tasavertainen tai sekaryhmä. Avainsana on ryhmä.

Niin, mitä iloa on hemmetin taitavista ja tietävistä ihmisistä, jotka nököttävät yksinään hienojen saavutustensa kanssa? Mitä iloa on saavutuksista, jotka pitää vain itsellään?

leppäkerttu1

Permakulttuurikurssilla tajusin, että vaikka periaatteessa olin lukenut jo kaikki siellä esille tulleet teoreettiset tiedot kirjoista, opin viikonlopun aikana valtavasti. Ihmisten kertomat esimerkit, heidän erilaiset taustansa ja näkökulmaerot toivat esiin paljon enemmän, mitä ikinä voin kirjoista lukea, saati yksin päätellä. Lisäksi minulla oli hauskaa. Jos olisin käyttänyt tuon saman 14 tuntia aikaa aiheen opiskeluun kirjoista, olisin jäänyt paitsi monesta naurusta ja koskettavasta hetkestä. Sen virheen tein jo lukiossa, enkä tahdo toistaa sitä uudestaan.

leppäkerttu2

Jos ihmiskuntaa ajattelee ihmiskehona, jossa jokainen ihminen on yksi solu, tuntuu ihan selvältä, että kaikkien osien yhteistyö on välttämätöntä. Jokainen solu tekee omaa työtänsä, osa hyvinkin vaativaa ja erikoistunutta. Jokaista tarvitaan, ja kaikki työskentelevät yhteisen hyvinvoinnin eteen. Informaation on pakko kulkea, jotta homma toimisi, eikä kukaan sooloile täysin muista irrallaan.

Mielestäni uudet tiedot ja taidot ovat arvokkaita vain, jos niitä osataan käyttää ja jakaa eteenpäin. Siksi tehokkaan oppimisen ei pitäisi tapahtua yhteisöllisyyden kustannuksella. Saati hauskuuden!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s