Kaupungissa, Lapset, Retket

Matkalla Ruotsissa

Teimme kevätreissun naapuriin: matkustimme laivalla Tukholmaan, ja sieltä junalla Göteborgiin. Olen ennenkin mainostanut ruotsalaista junaliikennettä, mutta kerronpa vielä uudestaan sen mukavasta hinnoittelusysteemistä: paikallinen ”VR” eli SJ vapauttaa halpoja 2.lk junalippuja alk. 99kr aina tasan 90 päivän päähän. Siitä liput sitten kallistuvat hiljalleen menekin mukaan. Tämä pätee mistä tahansa minne tahansa Ruotsissa – ja myös esim.Kööpenhaminaan ja Osloon pääsee halvalla. Mitään supertiukkaa aikataulua ei junavuorojen varaan kannata rakentaa, koska pieni myöhästely on pikemminkin sääntö kuin poikkeus.

Lähdimme tosi vähillä matkatavaroilla liikenteeseen. Miehellä oli kannettavanaan yhteinen matkatavarareppu, minulla lapsenkantoreppu, ja yhteisenä ”käsilaukkuna” oli lapsen mini-Kånken. Kaikkea oli tarpeeksi, eikä elämäämme rajoittaneet mitkään turhat painavat nyssäkät. Tällä periaatteella pakkaamme ensi kerrallakin!

Reissaminen yhdessä on huomattavasti hauskempaa, kun suunnittelee matkarytmin kaikille sopivaksi. Pitkän matkustuspäivän jälkeen on hyvä saada aina vähintään yksi ”lepopäivä”, jolloin lapsi ( ja aikuiset…) saa taas toteuttaa itseään, eli kiivetä ja juosta vapaasti. Pelkkä junassa tai reppuselässä istuminen tuskin voi kenestäkään olla hauskaa pidemmän päälle! Göteborgista onneksi löytyy mukavaa retkeilymaastoa melkein joka nurkan takaa. Räkäiset kännykkäkamerakuvat eivät tee oikeutta millekään, vähiten kauniille luonnolle, mutta koitetaan kestää…

SAMSUNG

Paluumatkalla vietimme yhden päivän Tukholmassa. Osuimme juomatauolle paikkaan, josta sai oikeita mehuja, ah! Minulla lasissa mustikka-banaani-omena-sitruuna-mehu, tytöllä tuollainen kaksivuotiaan annos (?!) jugurtti-metsämansikka-smoothieta, miehellä vihreää teetä. Missä ovat kaikki Turun mehubaarit?!

SAMSUNG

Edellisellä Tukholmanreissulla kysyin ohikulkijalta paikkaa, jossa lapsen voi ”päästää vapaaksi” kaupungin keskustassa. Mitään leikkipuistoja ei kuulemma pahemmin ole, mutta sain hienon vinkin: Kulturhusetissa, ihan Sergelin torin laidalla, on neljännessä kerroksessa ”Rum för barn”. Siis kirjaston lastenosasto, jossa oli juuri se mitä kaipasin: rauhaa, tilaa, ja lupa liikkua. Ystävällisiä ihmisiä, kirjoja ja palapelejä. Tykkään muutenkin matkustaessani käydä kirjastoissa – niissä on aina jotain ihanan samaa ja turvallista, ja kuitenkin joka paikassa vielä vähän omaa maustetta.

SAMSUNG

SAMSUNG

SAMSUNG

 

Matkakuumehan tunnetusti on tauti, joka vain pahenee, kun sitä yrittää lääkitä…

SAMSUNG

We went to Sweden for a couple of days, with extremely light luggages (and will absolutely travel like that again!). For cheap train-tickets in Sweden, check SJ 90 days before your trip! In Stockholm we found a nice place for kids: ”Rum för barn” in Kulturhuset.

 

 

Mainokset

2 vastausta artikkeliin “Matkalla Ruotsissa”

  1. Kulturhuset on ihan mahtava! Siellä täytyy käydä taas syksyllä, kun pääsemme muutamaksi päiväksi Tukholmaan. Täytyypä yrittää matkia teitä ja ottaa mahdollisimman vähän matkatavaroita.

    P.S. VR voisi tosiaan ottaa mallia tuosta SJ:n hinnoittelupolitiikasta… *aktiivinen junallakulkija murisee*

    1. Vaikutti tosiaan sen neloskerroksen lisäksi muiltakin osin mielenkiintoiselta paikalta! ja hienon näköinen ulkoterassi siellä yläkerrassa! Täytyy tutustua lähemmin…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s