loistoluoto


Jätä kommentti

Kannattaako?

ratkaisu1

Minulla oli pitkään maailmanparantamiseen liittyvä ahdistus: täällä on niin paljon vinksallaan, että mistä sitä aloittaisi, milloin ja miten, ja kannattaako edes aloittaa, kun en kuitenkaan saa kaikkea parannettua? Osaanko, pystynkö, saanko mitään pysyvää aikaan? Sitten eräänä iltana luin lauseen, joka katkaisi tämän vuosien pohdinnan kertaheitolla:

”I’d rather be part of the solution than part of the problem.”

Mainokset


4 kommenttia

Raja-alueilla

kaksvee1

Kevät on tuonut saareen vierailulle monia tuttuja kavereita. Viime päivinä nämä samanikäiset ystävykset ovat touhunneet tiiviisti yhdessä.

kaksvee2

Sosiaaliset taidot eivät vielä ole huipussaan (toivottavasti, siis olisi kiva jos ne vielä tästä vähän kehittyisivät), mutta niitä hiotaan… Olen aiemmin päiväkotityössäni kokenut tällaiset jatkuvat kinat ja tavaroiden haalimiset (”Minun, minun! Byäää…!”) vähän raskainakin, mutta se on johtunut siitä, että niiden selvittämiseen ei ole ollut tarpeeksi aikaa. Isossa lapsiryhmässä yhden konfliktin selvittämisen aikana syntyy toisella puolella pihaa ainakin kaksi uutta. Kahta lasta ehtii kuitenkin hyvin vahtia, ja peliin voi rauhassa puuttua ennen, kuin se muuttuu riidaksi.

kaksvee3

Ihmettelin ensin, että miksi nämä hölmöläiset kuluttavat kaiken leikkiaikansa tavaroiden keräämiseen, vaihtamiseen, antamiseen tai varastamiseen, mutta sitten tajusin, että hehän treenaavat! Kun lapsi löytää minkä tahansa sopivan haasteen, vaikkapa kiven jolle on vähän vaikea päästä, hän taatusti kiipeää sen päälle yhä uudestaan ja uudestaan. Kunnes osaa varmasti. Samaahan nämä lapset tekevät nyt: he harjoittelevat ahkerasti kaverin kanssa olemisen perustaitoja, jakamista, antamista, ottamista, anteeksiantamista jne. He hakevat omia ja muiden rajoja. He oikein etsiytyvät näille kiehtoville raja-alueille. Me äidit sitten yritämme auttaa ratkaisemaan tilanteet mahdollisimman rakentavasti. Turha niitä on yrittää kokonaan estää, täytyyhän ihmisen saada olla aloittelija, ja harjoitella!

kaksvee4

Tämä on jokaiselle osapuolelle oikein mielenkiintoista puuhaa,mutta samalla myös väsyttävää. Välillä pitää hakeutua hetkeksi yksin levähtämään…voidakseen taas palata ystävän ihanaan seuraan!

kaksvee5

 

These two kids are learning to play with each other. It’s not too easy to give, share, and forgive, but they are training – a lot! I think it’s interesting to follow how kids search for challenges, both physical and mental, and how they can continue training for hours. 


2 kommenttia

Tunnetko?

Flunssahuuruiset kesäterveiset! Kesätukka, kesämekko ja kuumat kadut – kyllä! Parina viime vuonna olen ollut vähemmän fiiliksissä kesästä, se on ollut joko hikistä raskauspahoinvointia, hikistä imettämistä, tai hikistä univelkojen maksamista, mutta nyt ilmassa on villi tuoksu!

Jokunen vuosi sitten valvoin koko kesän. Tein hulluna töitä, todistin auringonnousuja suoraan työpäiväni päätteeksi, enkä vieläkään malttanut mennä nukkumaan. Mieluummin puhuin äänen käheäksi jostain elämää suuremmasta aiheesta tai hyppäsin uimaan vaatteet päällä. Söin lounaaksi hedelmäkarkkeja, iltaruuaksi pastaa tai siideriä. Epämääräisen torkauduksen jälkeen nautin aamupalaksi maitokahvia ja dallaspullia – jos tarkkoja ollaan, niin niitä dallaspullien keskiosia. Tanssin klubilla, jossa jo sisään astuessa oli niin kuuma, että mekko liimaantui ihoon, eikä ketään haitannut. Tuon kesän soundtrackini oli Maija Vilkkumaata:

Kesä
eikä mitään tekemistä
kaupunki nöyränä sylissä
sormissa tuoksuu tupakka
sun nauru on vieras ja ihana

Hmm, nyt ulkona ja sisällä on tuttua sähköä! Tunnetko?

 

Summer is coming, and – even if I have a horrible flu – I can feel its wild smell in the air!

 


Jätä kommentti

Vieras

ruoho3

Juuri kun ruoho kasvaa mehevän vihreänä, kun löydän maasta vaaleansinisen munankuoren, kun linnut tonkivat touhukkaina ruokaa poikasilleen, silloin yhteisössä yksi ihminen menettää omaisensa, ihan oudolla hetkellä ja väärään aikaan. Onko edes olemassa kuolemaa sopivalla hetkellä, en tiedä. Mutta joskus se tuntuu…erityisen epäsopivalta.ruoho1

Luin jännän pohdinnan: sikiöllä ei ole tästä maailmasta muuta kuin epämääräisiä aavistuksia, ennen kuin joutuu jättämään elämänsä kohdussa ja syntymään tänne. Minneköhän me täältä jatkamme?ruoho2

Kaikessa tässä hauraudessa on samalla niin paljon voimaa. Voiko kuolemaan valmistautua muuten, kuin ottamalla vastaan jokaisen päivän ja jokaisen eläväisen juuri niin suurena lahjana, kuin ne oikeasti ovatkin?

Beginnings and ends at the same time, how weird is life.


Jätä kommentti

Keväistä säntäilyä

vadelma

Toukokuulla on tapana tiivistää aika sellaiseen pakettiin, että ihmisen on jossain vaiheessa vain pysähdyttävä ihmeissään puuskuttamaan. Yhden pienen sateen jälkeen harmaa maa on muuttunut iloiseksi kesänurmeksi, ja kukkapurkissa kasvaa viisisenttinen pavunvarsi vaikka siellä ei taatusti vielä illalla näkynyt yhtään mitään. Ilmeisesti teiden varsille puhkeavat vadelmanlehdet ja maata kuopivat rastaat saavat ihmispään sillä tavoin sekaisin, että sitä tulee vielä haalineeksi mahdollisimman paljon puuhaa tämän saman kohinan keskelle!

Meillä oli vauhdikas viikko mantereella. Kävin juoksemassa Liedossa Saukonojan hölkän, osallistuin 14 km sarjaan. En ole koskaan osallistunut näin lyhyelle matkalle, mutta viime vuoden aikana nopeammat juoksut ovat alkaneet kiinnostaa maratonien ohella. Tyypilliseen tapaani lähdin liikkeelle varsin löyhin tavoittein, ”Kyllä tää pitäis johonkin 1:20 mennä, kaiken järjen mukaan.” Askel oli kevyt, ja jossain vaiheessa huomasin, että oikeastaan jopa 1:10 voisi onnistua. Viimeisen kilometrin huohotin, ja 1:10 alittui puolella minuutilla, jes! Kilometrivauhti oli 5’06, ihan uutta minulle ja paljasjalkakengilleni! Parasta oli, että juoksu sujui niin vaivattomasti, eikä jättänyt yhtään kipeää paikkaa kehoon (tosin mieheni mielestä tämä on vain merkki siitä, etten juossut täysillä…).

laura kuhankuono

Loppureissun vietin koululaisten kanssa Turun seudulla luokkaretkeillen. Utön koulun blogiin tulee varmasti jossain vaiheessa oppilaiden kertomuksia retkestä. Totean vain, että on ihan turha lähteä liian kauas, kun jo Turun läheltä löytyy niin paljon kaikkea jännää! Ylläoleva kuva on Kuhankuonolta, alemmassa apinoin Flow Parkissa. Kumpikin paikka ansaitsisi säkillisen ylisanoja, mutta säästän nyt lukijat niiltä, ja kehotan sydämellisesti tutustumaan itse. Vaikka kevään kunniaksi!

laura flowpark

 

In Turku: running 14km in 1:10 (Saukonojan hölkkä), hiking in beautiful Kuhankuono, and climbing in Flow Park. Can recommend all of these! Turku is beautiful, and so is the spring.


Jätä kommentti

Mantereelle

Olemme reissanneet tätä neljän-viiden tunnin laivamatkaa plus parin tunnin automatkaa lapsen kanssa siitä asti, kun hän oli pariviikkoinen. Jokainen neuvolakäyntikin täältä käsin vaatii tuon 6-7 tuntia matkustamista suuntaansa, minkä vuoksi teemmekin pääasiassa yön yli -reissuja. Nautin matkustamisesta, mutta on se nykyään erilaista, mitä ennen. Takana ovat ne ajat, jolloin mikä tahansa julkinen kulkuneuvo tarjosi rauhallisen irtaantumisen tunteen, jossa on samaan aikaan ihan unohduksissa ja silti juuri tässä. Nyt ollaan vain tässä, koska hetkenkin herpaantumisesta seuraa hasardi.

mantereelle1

Olemme ottaneet tavaksi vaihtaa ”vahtivuoroa” monta kertaa matkan aikana. Etenkin jos reissu sattuu sellaiseen ajankohtaan, kun normaaleja ihmisiä – ei siis lapsia – väsyttää, on ihana antaa vastuu toiselle, ja ottaa itse rauhassa tirsat. Tosin viime perjantaina oli jo laivan lähtiessä 5:30 niin valoisaa, että taisimme kaikki olla hereillä koko matkan.

mantereelle2

Yleensä matka menee mukavasti. Pahinta on, jos itse on väsynyt tai matkapahoinvoiva, eikä jaksa olla tarpeeksi aktiivinen. Laivassa on paljon houkutuksia ( portaikkokiipeilyä, vaahtosammuttimien sokkia, kannelle johtavia ovia, kanssamatkustajien tavaroita, keittiö…you name it!), joten varaamme mukaan mahdollisimman paljon myös sallittuja aktiviteetteja, kuten kirjoja, palapelejä ja syötävää. Annan lapsen itse taistella pillimehun pillin paikoilleen, etsiä rusinoita kassista, ja viedä roskat yksi kerrallaan roskikseen. Kaikki näin vietetty aika on poissa portaissa kiipeilystä! Viimeksi teimme loppumatkasta palapelejä jo ylösalaisin käännettynä, kutsuimme laulamalla jokaisen palan yksitellen esiin pussista jne…tiedän, tämä kuulostaa jo epätoivoiselta…!

mantereelle4

5:30 Utössä, 12:00 Turussa. Matka on pitkä, mutta oleellinen. Kaupungissa autojen renkaiden rahina kirveli korvissa, katupöly yskitti, kirsikankukat saivat hihkumaan innosta, ihmisvilinä pompautti sykkeen jonnekin treenilukemiin, ja kahvilan ovesta kantautuva tuoksu suorastaan käski pysähtymään kupilliselle.

It takes 6-7 hours to travel to the city. I think it’s good, because it’s nice to have some time for acclimatization. But yes, it is totally different to travel nowadays, with a kid… It means a lot of books, jigsaw puzzles and raisins, and less staring out of the window.


2 kommenttia

Vappuhumua

Hyvää toukokuuta! Meillä oli jälleen rauhallinen vappu (myönnän nöyrästi olevani tämän juhlan suhteen vähän laiska), ja huhtikuu jäi taakse herkän keväisissä tunnelmissa.

vappua1vappua2vappua4vappua3vappua5

Tänään sataa. Olen tohkeissani odottanut tätä sadetta, koska kasteluvesitynnyrien pohja on alkanut uhkaavasti paljastua. Nyt ne ovat taas täynnä!

The last day of April was full of spring!