loistoluoto


5 kommenttia

Vesillä

tuulimelonta1

Tuuli on ollut tässä alkuviikosta välillä voimakasta. Meinasin kirjoittaa, että kohtalaista, mutta sitten kävinkin tarkistamassa viralliset luokitukset…”kohtalainen tuuli” tarkoittaa 4-7 m/s, ”navakka” = 8-13 m/s, ja ”kova” = 14-20 m/s. Eli siis täällä on tuullut kovaa!

Joka tapauksessa tuo tuuli, oli se minkä niminen tahansa, on nostanut mukavaa aallokkoa, johon hinguimme melomaan! Nyt kun sinilevää ei ole enää näkyvissä, tekee taas ihan eri tavalla mieli vesille. Löysimme mukavia kuohupaikkoja, ja aallot kastelivat hiuksenikin. Aallokkomelontakuvat ovat aina tosi hätäseen näpsäistyjä, koska…noh, aikaa ei ole paljon, korkeintaan muutama sekunti aaltojen välissä. Meloessa kuljetan mukanani veden- ja kaiken muunkin kestävää pokkaria, joka on palvellut kiitettävästi pian viisi vuotta. Niin varma en itsestäni ole, että mitään muuta kameraa tuolla riskeeraisin!

tuulimelonta2

Kotimatkalla taivaalle ilmestyi yhtäkkiä uhkaavan näköinen pilvi. Se pistikin hyvää vauhtia vastatuuliosuuteen, joka olisi muuten tuntunut aika uuvuttavalta. Nyt kyttäsin niin tarkkana pilveä, että yläkroppaa alkoi poltella vasta rantaan päästyämme. Tuulessa melominen on paljon rankempaa, mitä aallokossa. Rennoin yhdistelmä onkin kovan tuulen jälkeinen tyyni sää, jossa suuret aallot vielä vellovat.

tuulimelonta3

Illan aikana saaren yli menikin sitten monta ukkoskuuroa. Onneksi ehdimme pois alta!tuulimelonta4

Sea-kayaking in nice waves.


Jätä kommentti

Tarua ihmeellisempää

uusma1

Heinäkuussa 1897 nousee Huippuvuorten ylle kuumailmapallo, joka kuljettaa kolmehenkistä Andréen retkikuntaa kohti Pohjoisnapaa. Kolmekymmentäkolme vuotta myöhemmin retkikunnan jäänteet löytyvät Vitö-nimiseltä, lähes luoksepääsemättömältä jäätikkösaarelta. Paikalla on kolmen luurangon lisäksi suuri määrä naparetkeilyvarusteita, vaatteita, ammuksia, ja ruokaa. Niin päiväkirjat kuin valokuvatkin ovat säilyneet jääpeitteen alla koskemattomina, ja tutkijat voivat seurata seikkailijoiden matkan vaiheita tarkasti. Yhtäkkiä muistiinpanot loppuvat, jotain tapahtuu.

uusma2

Bea Uusma, ruotsalainen lääkäri, kirjailija ja kuvittaja, kiinnostuu Andréen retkikunnan mysteeristä, kun hän tylsissä illanistujaisissa ollessaan löytää sattumalta kirjahyllystä aiheesta kertovan kirjan. Hän päättää selvittää, mitä retkikunnalle on tapahtunut. Kirjassa Expeditionen – Min kärlekshistoria Bea Uusma kuvaa paitsi retkikunnan uskomattomia vaiheita, myös omaa matkaansa mysteerin syvyyksiin. Tämä romaanimainen tietokirja koskettaa ihmeellisellä tavalla – kirjoittajan rakkaus aihetta kohtaan ei voi olla välittymättä lukijalle. Luin hampaat kalisten ja sydän tykyttäen niin seikkailijoiden muistiinpanot, Bean omat pohdinnat, kuin oikeuslääkäreiden analyysiraportitkin, ja jäin vapisemaan ihmetyksestä. Voi, ihmisen uteliaisuus tuntematonta kohtaan!

Bea Uusma has written a great book about Andrée’s arctic balloon expedition. I just love expeditions!


2 kommenttia

Ukkospilviä

Kuuman kesän patoumat purkautuvat nyt ukkosina. Tässä pari päivää sitten näki jo illalla, että yöllä jyrisee:

ukkosia2ukkosia1

Havahduin yön aikana moneen ukkospuuskaan, mutta kuuden aikoihin räiskyi niin paljon, että oli pakko nousta katsomaan. Taivaalta tuli valtavia rakeita, olisin tahtonut mennä hakemaan niitä sisälle, mutta salamointi oli niin rajua juuri tässä yläpuolella, etten uskaltanut… Tie oli muuttunut tällaiseksi joeksi.

ukkosia3

Aamulla menin katsomaan kasviparkojani, mutta mitään valtavia tuhoja ei onneksi ollut tullut. Kasvavat kai niin tiheässä. Mangoldin lehdet taisivat kärsiä eniten.ukkosia4

Thunder!


Jätä kommentti

Itsekuria?

sadetta1

Olen koittanut vähän ryhdistäytyä tässä kesän kulkiessa kohti syksyä. Juoksulenkille lähteminen ei vaadi itsekuriani, se on jo niin pitkään ollut olennainen osa elämääni. (Niinhän se useinmiten menee kaikessa, että uudet jutut vaativat kurinalaisuutta, kunnes ne solahtavat luontevaksi osaksi arkea.) Mutta minulla on terveyteen liittyen kaksi heikkoa kohtaa, joissa lipsun toistuvasti: nukkuminen ja venyttely. Etenkin kesällä nukkuminen unohtuu, kun sekä auringonnousut että laskut pitäisi saada kokea. Mutta nyt olen taas skarpannut, yritän päästä nukkumaan ennen yhtätoista. Parin viikon tiivis ja järjestelmällinen itsensä tarkkailu yleensä antaa hyvin vauhtia tällaisiin projekteihin!

sadetta3

Viime viikkojen aikana olen myös hurahtanut kehonpainoharjoitteluun (calisthenics). Mieheni tämän innostuksen minuun tartutti, olin kyllä ilmeisesti varsin otollista maaperää tämänkaltaiselle hurahdukselle. Kesän alussa pistin kaupungissa hihattoman paidan päälle, ja nähdessäni itseni tavaratalon hissin peilistä kiljahdin spontaanisti: ”Herranjestas, mitä mun käsivarsille on tapahtunut?!!” Tajusin, että enpä ole muutamaan vuoteen tehnyt käsillä oikeastaan mitään, kun melontakin on jäänyt niin vähälle. Nyt sitten punnerran ja yritän vetää leukoja. Ekalla viikolla tein vain negatiivisia leuanvetoja, nyt menee jo yksittäisiä ihan kokonaisiakin, jee! Se hyvä puoli oikein huonossa lähtötasossa on, että kehitys on aluksi huiman nopeaa!

Jos haluat tutustua kehonpainoharjoitteluun tarkemmin, tai vain nähdä pirun hienoa kehonhallintaa, katso esimerkiksi tämä video. Kaveri on muuten vegaani, taas elävä todiste siitä, että hyvä kunto tai lihaksien kasvattaminen ei vaadi lihansyöntiä.

Ah, tämä treenimuoto iskee minuun myös filosofialtaan: se on lähtenyt leviämään kuntosaleille hämäriltä kaduilta ja epämääräisistä puistoista, se on vapaata, yhteisöllistä, ilmaista, kaikkien saatavilla…siinä on jotain samaa hienoa kapinahenkeä, mitä parkourissa. Ghettojoogaa!

sadetta2

Eilen löysin itseni taas istumasta keittiöstä puoli yhden aikaan yöllä. Söin iltapalaksi mustikkamaitoa ja katselin salamointia taivaanrannassa. Ajattelin, ettei tämä nyt niin kauhean rikollista voi olla.

Late summer. I try to learn calisthenics  , and to sleep a bit more. Not too easy!


Jätä kommentti

Valokuvausta

kuvaaja3

Vaihdoin kameran keväällä, pienempään. Järkkärini, vaikka olikin pienimmästä päästä, alkoi tuntua raskaalta raahattavalta, kun sen lisäksi sai yleensä kantaa viisitoistakiloista lasta ja tuhatta muuta asiaa. Kamera jäi myös yleensä kotiin kaikilta pidemmiltä reissuilta, kun sitä tavaraa oli muutenkin tarpeeksi. Pitkän harkinnan jälkeen se pääsi siis vaihtoon.

Olen nyt kuvannut ”minijärkkärillä”, lähes pokkarin kokoisella Nikon 1 S1:llä. Kuvanlaatu ja mahdollisuudet eivät tietenkään ole ihan yhtä hyviä, mitä edellisessä kamerassani, mutta enpä ole sitä paljoa huomannut. Sitäpaitsi, puuttuvia ominaisuuksia pitäisi kyllä oikeasti voida korvata kuvaustaidoilla…siinäpä syy opetella paremmaksi kuvaajaksi!

Mietin monesti, millaisessa mediamaailmassa tämän hetken pienet lapset elävät. Yritän ajoittaa puhelimessa lörpöttelyn, netinkäytön ja kuvaamisen niin, ettei se häiritse kanssakäymistämme tytön kanssa. En toivo, että hänestä tulee ”ajelehtija”, joka on tämän ajan ja paikan ulkopuolella, aina jossain muissa sfääreissä jonkin teknisen välineen kautta. Kuitenkin esimerkiksi kuvaan usein juuri hänen läsnäollessaan. Ja sehän näkyy ja kuuluu! Lapsen yksi ensimmäisistä lauseista oli ”Äiti, kamera puuttuu!” kun olimme lähdössä ulos, enkä ottanut kameraa mukaan (eikä se nyt sentään oikeasti joka päivä mukana ole!).

Tässä makrokuvausta keväällä, nenäliinapakettikameralla:kuvaaja

Ja tässä enolta saadulla oikealla pokkarilla (viime vuosikymmenen malli, ei enää toimiva).kuvaaja2

Ihan oikeat elkeet, eikö vaan?

My camera is Nikon 1 S1. My daughter also likes taking photos.


2 kommenttia

Sivistynyt olio

Tykkään siitä, miten paljon julkisestikin nykyään puhutaan kulutuksen kohtuullistamisesta. Meillä länsimaisilla on varaa pudottaa kulutustottumuksistamme pois suuri palanen, ja silti elää ihan mukavaa elämää.

Olen siis ehdottomasti kohtuullisuuden ja säästäväisyyden kannalla, mutta voi apua kuinka paljon inhoankaan ahneudesta johtuvaa sniiduilua. Sitä, että ostetaan kaikenmaailman halpahalleista hirveästi roinaa, viisi fleecetakkia kympillä, kun kerran halvalla saa, sehän on kuin pistäisi rahaa pankkiin…syödään huonoa ruokaa vain siksi, että terveellinen/eettinen/luonnonmukainen on ”ylihintaista” (olisi hyvä muistaa, että joku sen halvankin ruoan todellisen hinnan maksaa aina, vaikka toisella puolella maapalloa, tai tulevaisuudessa!)…ja tehdään ylipäätään kaikki kulutuspäätökset ainoastaan sen mukaan, mikä vie itseltä vähiten euroja.

”Miten saisin tästä irti mahdollisimman paljon, antamalla samalla itse mahdollisimman vähän?” Uh, tylsää elämää!

Noniin, ja loppuun kuva siitä, miten kaksivuotias jakaa herneet tasan äidille ja itselleen:tasan

This is how a toddler shares the peas. For herself and mum (thanks!). Very human.