Ihminen, Lapset

Aikaa leikkiä

Kävimme eilen ostamassa tytölle kauan kaivatun nuken. Se onkin ensimmäinen lelu, jonka olen hänelle ostanut. Muut lelut ovat joko lahjoja, perittyjä tai lainaksi saatuja. Pyrin pitämään koko kotimme tavaramäärän kohtuullisena, ja siinä samalla tietysti myös lapsen lelumäärän. Syy on paitsi ideologinen, myös konkreettinen: en yksinkertaisesti kykene pitämään järjestyksessä tavaroitani, jos niitä on liikaa. Mikäli jokin esine on jatkuvasti kadoksissa, tai vaatteet alkavat pursuta kaapista, on se merkki siitä että hallussani on jotakin ylimääräistä.

Alunperin meillä oli yksi iso puulaatikko, jonne kaavailin mahtuvan sekä lapsen kirjojen että lelujen. Myöhemmin olen tehnyt myönnytyksen: kirjoille on ihan oma tilansa. Vaikkei omia kirjoja olekaan paljoa, pitää ihmisen mielestäni saada lainata kirjastosta kirjoja oman tarpeensa mukaan. Eikä minulla oikeasti olisi edes varaa niuhottaa, kun yöpöytänäni toimiva ikkunalauta näyttää kroonisesti tältä:

lelui1

Käynti lelukaupassa oli joka tapauksessa mielenkiintoinen elämys. En edes tiennyt kaiken tällaisen olemassaolosta.

lelui2

Lasten oma pikku padi, puolivuotiaasta ylöspäin. Tai kamera tai älypuhelin. Tällaiset lelut ”kehittävät lapsen hienomotoriikkaa, sekä syy-seuraussuhteen ymmärtämistä” (tätä perustelua en ole koskaan ymmärtänyt: eikö syy-seuraussuhteen ymmärtäminen kehity ihan joka toiminnassa? Pudotan lusikan lattialle – kuuluu kilahdus? Jne? )

Entäs sitten muoviset leikkiruuat?lelui3

Tähän yhteyteen sopiikin kuva toisenlaisista leikkiruuista. Tyttö hääräili yksinään olohuoneessa, kun olin keittiössä tiskaamassa, ja valmisti koko perheelle joulukoriste/kivi – kynttilä – persilja -voileivät.

lelui4

Oikeasti lapsi tarvitsee leikkimiseen vain turvallisen arkiympäristön, vaihtelevia määriä muiden ihmisten vastakaikua, sekä AIKAA. Kiireessä ei synny leikkiä, vaikka ympärillä olisi minkälainen leluvuori. Rauhallisessa ympäristössä mielikuvitus taikoo minkä tahansa esineen leikkiin sopivaksi.

Olen kuitenkin iloinen nukesta. Tyttö on hoivannut sitä melkein koko ajan, juottanut tuttipullosta, peitellyt, syöttänyt mynthon-pastilleja, halinut ja lohduttanut. Minun tehtävänäni on antaa kaikelle tälle aikaa ja olla tarpeen tullen mukana.

I have just bought a doll for my daughter. But I believe kids can play without many toys. They just need time, space and other people, to be able to play. Here you can see two photos on  ”play-foods”: one is taken in the toy store, the other one in our living-room (stone-candle-parsley-toast made by my daughter).

Mainokset
Ihminen, Ihminen ja luonto, Sää, Syksy

Kokeilussa: säännölliset elämäntavat

aaamu2

Minä kävin eilen illalla lenkillä puoli kymmeneltä, sen jälkeen leivoin pullaa puoleenyöhön asti. Keittiön lamput pysyivät pimeinä kolme tuntia, kunnes mieheni sytytti ne nähdäkseen syödä aamupalaa. Heräsimme tytön kanssa kahdeksalta, ja mahtavan ilman houkuttelemina lähdimme ulos heti aamutoimien jälkeen (ja jäimmekin sinne koko päiväksi). Toivotimme hyvät huomenet miehelleni vauhdissa, hänen huristellessa ohi – takanaan jo kuusi tuntia pyörälenkkiä. Hyvä meininki, säännölliset päivärytmit jne. Kaunis päivä!

aaamu1

I baked buns until midnight and went to sleep, three hours later my husband woke up and went bicycling. After six hours we met him outside. It was a beautiful morning. And a beautiful day.

 

Ihminen ja luonto, Retket, Syksy

Syksyinen retki silakkasaarelle

Lähdin tytön kanssa lauantaiaamuna päiväretkelle Aspöseen. Mieheni oli mennyt sinne jo aiemmin. Tyttö huusi heti laiturilla innoissaan ”Täällä oli musikdag!” Kesäinen musiikkipäivä on ilmeisesti tehnyt syvän vaikutuksen. Kuten myös saaren leikkipuisto, eli rannassa oleva liukumäki. Sinne oli nytkin heti päästävä.asp1

Rannassa oli kuhinaa. Koko kylän väki oli hälytetty paikalle auttamaan valtavan silakkasaaliin kanssa. Kalaa oli niin paljon, ettei sitä oltu meinattu jaksaa vetää ylös merestä. (Kuulostaa kalajutulta, mutta uskon tämän, koska olen itse ollut kiskomassa silakkaa ylös merestä…ja koska näin tämänkertaisen määrän omin silmin!)asp2

Olisi tehnyt mieli liittyä auttamaan, mutta pikaisen arvioni mukaan meidän duosta olisi ollut enemmän haittaa kuin hyötyä. Niinpä lähdimme retkeilemään luontopolulle.asp4

Oli hauskaa päästä taas näihin tuttuihin maisemiin samoilemaan. Tyttö kulki reippaasti edellä, kiipesi välillä katajikossa. ”Minä olen sellainen katajakiipeilytäti”.asp5

Rusinoiden voimalla jaksoimme kavuta ylös asti. Huipulla ei tällä kertaa tuullut.asp6

Rakas peikkometsä käppyräpuineen! Joka puolella hienoja kiipeilyoksia ja lepokoloja. asp7

asp8

Pääsimme takaisin kylän rantaan sopivasti vähän ennen pimeän tuloa. Juttelin kyläläisten kanssa. Silakat oli juuri saatu saaveihin. Ennen laivan tuloa söimme vielä, paistettua silakkaa tietysti. Sitten Eivorin valot jo näkyivätkin.asp9

Meidän lisäksi laivaan lastattiin laatikollinen silakoita Jurmoon vietäväksi, ja toinen samanmoinen Utöseen.asp10

 

A saturday on Aspö island. 

 

 

 

 

Girl power!, Ihminen

Voi Fitness!

En taida saada mitään muuta kirjoitettua, ennen kuin höpötän puhki toissailtana kokemani ”silmienavautumisjärkytyksen”. Päädyin muutaman klikkauksen kautta ehkä maailman pahimmalle fitness-instagram-tilille. Sinne ihmiset lähettävät itsestään ennen/jälkeen kuvia, kun ovat toteuttaneet kuuluisan personal trainerin 12 viikon bikinikunto-ohjelman. Traineri itse laittaa tietysti myös kuvia litteästä vatsastaan ja salaattiannoksistaan. En todellakaan linkkaa sivustoa tänne, koska en tahdo levittää sitä.. Ja varmaan monelle osoite on ollut tuttu jo pitkään, minä vain museomummona olen ollut täysin (onnellisen) ulkona tästäkin. Saa nauraa, mutta en totta puhuen ole meinannut saada nukutuksi kahteen yöhön, kun olen niellyt järkytystä tästä yhteisöllisestä ortoreksiasta.

Olin kai jostain syystä tuudittautunut siihen uskoon (niin, oma syy, en näköjään todellakaan seuraa aikaani), että mallimaailma on terveesti pulskistunut sitten 90-luvun, laihuus on jo so last season, ja nyt ollaan vain iloisesti terveitä ja hyvinvoivia, syödään herkullisia ruokia, harrastetaan liikuntaa jotta keho ja mieli voisivat hyvin. Että naiset ovat jo niin itsevarmoja, että haistattavat pitkät ”bikinikunto”-vaatimuksille, ja astelevat rannalle sellaisina kuin ovat, vaikka alasti jos bikinit eivät näytä hyvältä. Öö, ei.

Moni on ehkä ehtinyt hitaasti lämmetä fitness-buumille, minulle tämä lävähti kerralla päin kasvoja, ja voin heti sanoa että en tule lämpenemään! Tässä ”urheilussa” ulkonäkö on kaiken keskiössä. Kroppa on näyttelyesine, jota kiillotetaan ja puunataan. Treeni on suoritus, josta tulee vahvan näköiseksi. (Tottakai on mahtavaa olla vahva, nopea tai notkea, ja joskus tällaisen ominaisuuden olemassaolon/sen puutteen toteamiseen voi jopa käyttää jonkinlaista ulkoista mittaria tai peiliä, mutta…!)

Ehkä inhottavinta on se, että fitness-elämä ei jää vain harvalukuisten tosiharrastajien keskuuteen, vaan sosiaalinen media taikoo siitä jotakin, mihin kuka tahansa pystyy – ja mihin siis jokaisen on syytä ryhtyä. ”To be a better version of yourself”. Oksettavaa! En tahdo edes miettiä, millaista on olla 15-vuotias ulkonäöstään epävarma tyttö tällaisena aikana. Tai sitä, miltä tuntuu joka ikisellä elämänalalla yrittää ottaa itsestään kaikki irti?

Mielestäni ihmisen ulkomuoto on vain seurausta eletystä elämästä, ja aina mielenkiintoinen. Työmatkapyöräilijän rautaiset reidet, kalastajan karheat peukalot, viulistilla painauma leuantyvessä. Ikuisesti iloisilla ylikierroksilla käyvän ystävän tikkujalat, ruokaa ja tarinoita rakastavan matamin muhkeus. Kuka jaksaa etsiä virheitä? Ja mitä ne edes ovat?

(P.S. Gloria vastasikin jo:  )

viat1viat2viat4viat5viat3

Koska en enää jaksanut kuvata, kuvista puuttuvat: Raskaat luomet, Suuri nenä, ja Pienet, syvällä olevat silmät. Hyvää yötä.

I could’t sleep, because I was so worried about fitness-boom. After writing this, I think I can sleep again.