loistoluoto


Jätä kommentti

Paikka ja ihmiset

eteläniemi1.1

Aika usein kysytään, että mikä Utössä oikein viehättää, ja miksi asumme täällä. Yleensä osaan vain todeta  ”No se on tää paikka…ja nää ihmiset”, mikä ehkä kuulostaa epämääräiseltä vastaukselta, mutta toisaalta jokainen täällä enemmän aikaansa viettänyt ymmärtää, mistä on kyse.

eteläniemi2

Tyttö on juuri jäämässä saaren ainoaksi alle kouluikäiseksi asukkaaksi. Olen miettinyt viimeaikoina paljon tämän sosiaalisen ja vähitellen leikki-ikään tulleen lapsen ihmissuhteita. Hänellä ei nyt ole jokapäiväistä ikäistään leikkiseuraa, mutta toisaalta hän kasvaa eri ikäisistä ihmisistä koostuvassa hienossa saariyhteisössä. Hänellä ei ole samana toistuvaa, turvallisuuden tunnetta tuovaa päiväkoti/harrastus -rutiinia, mutta hänellä on tämä paikka.

lapsi1

Haluan viettää aikaani paikoissa, joita rakastan, ja tehdä asioita, joiden parissa olen eniten oma itseni. Ja ottaa lapsen mukaan. Uskon sen kantavan pitkälle – lapset ovat taitavia aistimaan tällaisia juttuja, ja osaavat poimia siitä sen olennaisen, rakkauden.

eteläniemi3

Sovimme treffit naapurisaaren lasten kanssa, tunnin laivamatkan päähän. Leikimme täällä vierailevien lasten kanssa. Yritän päästä kaupunkireissuilla näkemään omia ystäviäni ja heidän perheitään, siinäkin on kaverisuhteita, jotka eivät katoa mihinkään. Pyrimme opettamaan sosiaalisen kanssakäymisen sääntöjä perheen sisällä. Kannustamme tyttöä olemaan tekemisissä kaikkien saarelaisten ja vierailijoidenkin kanssa. Jos päättää asua tällaisessa paikassa, täytyy joidenkin juttujen eteen olla valmis näkemään vähän vaivaa. Ja kyllä olenkin, koska onhan täällä kuitenkin…tää paikka ja nää ihmiset.

Mainokset


4 kommenttia

Jurmosta Utöseen

JurmoSup6

Tänään sattuivat osumaan sopivasti yhteen tuulen suunta, vapaapäivä, ja m/s Eivorin aikataulu. Otin SUP-laudan mukaani, ja matkustin laivalla Jurmoon. Mieheni meloi kajakilla perässä. Kävin pienellä kävelyllä Jurmossa, tässä yksi suhmurainen kännykkäkuva. Liilat kanervat peittivät koko saarta, mikä tosin tuskin tästä kuvasta välittyy. Joimme kahvit Jurmon Kaffelassa, pakkasimme itsemme kulkuvälineisiin, ja lähdimme melomaan.

JurmoSup1

Oli kuuma! Aurinko paahtoi, ja tuuli oli tyyntynyt lähes kokonaan. Vettä kului litrakaupalla.

JurmoSup3JurmoSup2

Melonta kulki mukavasti. Minun vauhtini oli vain hieman hitaampi, mitä kajakilla melottaessa, ja nyt kun mieheni oli ehtinyt jo purkaa suurimmat melontaenergiat menomatkalla, pystyimme etenemään yhtä matkaa kummallekin mielekkäällä vauhdilla. Matkan pisin yhtenäinen ylitys oli nelisen kilometriä pitkä, sen loppupuolella aurinko alkoi tuntua jo varsin rajulta silmissä. Onneksi pian tuli taukopaikka!

JurmoSup4

Tauolla joimme ja söimme kunnolla, ja sinä aikana aurinko ehti siirtyä hieman parempaan kulmaan paahtamaan.

JurmoSup7

Ihan pläkä! Uskallan väittää, että meno ei tuntunut lihaksissa kovinkaan paljoa, vaan tämän matkan suurimman haasteen toi auringonpaiste. Sen vuoksi nestetasapainon ylläpitämiseen piti kiinnittää erityisen paljon huomiota, ja aurinkorasvaa sai lisätä pariin otteeseen.

JurmoSup5

Ja PIM! Sitten olimmekin jo Utössä. Aktiivinen melonta-aika oli noin kaksi ja puoli tuntia, ja siihen vielä tauko päälle. Saa nähdä, onko kehostani löytynyt yön aikana uusia lihaksia. Nyt väsyttää, ja tämä on juuri sellaista väsymystä, mitä kaipasin, ja minkä vuoksi tälle retkelle lähdin!

 


2 kommenttia

Ulkoilmakylpylä

Takana on lisää lämpimiä päiviä, ja pulikointia ”uima-altaissa”. Tämä oli lempipuuhaani lapsuuden kesinä, ja on kiva nähdä nyt tytön nauttivan samanlaisesta lutraamisesta.

altaalla7altaalla1altaalla3

Muutama tunti vierähtää äkkiä, kun viipottaa eri altaiden välillä. altaalla5

Olemme meloneet uimamestoille kanootilla. Sillä on helppoa ja huoletonta liikkua, ja lisäksi sen saa tarvittaessa vedettyä kokonaan kalliolle. Mutta entä merivesi, kuinka ihanan kirkasta se on edelleen! Nyt vasta parin päivän sisällä on ilmaantunut sinilevää, mutta suojan puoleisilla rannoilla sitäkään ei näy.

altaalla4