loistoluoto


4 kommenttia

Vapaalla

vapaapäiviä1

Joulunajan suurinta onnea olivat vapaapäivät, ja niiden tuoma mahdollisuus olla ulkona valoisaan aikaan. Jos piirtäisin jonkinlaisen henkilökohtaisen tarvehierarkian pyramidimuotoon, olisi ulkona luonnossa oleminen siellä jossain ihan alhaalla perustarpeissa, yhdessä ravinnon, lämmön, ja levon kanssa. Ilman ulkoilmaa ja luonnonympäristössä liikkumista koko olemassaoloni muuttuu häilyväksi. Eikä perustavanlaatuisia tarpeita voi korvata pyramidin yläosista löytyvällä luksuksella. Nälkäkuoleman partaalla oleva ei iloitse, vaikka saisi sata litraa samppanjaa – hän kaipaa ruokaa.

vapaapäiviä2

Joulupäivänä oli kova tuuli. Ensimmäinen kuva on otettu suojan puoleiselta rannalta, itäniityltä. Ja tämä taas…siltä toiselta puolelta.

Tapaninpäivänä löysin aamulenkillä rannalta jotain jännää, ja hain muutkin katsomaan. Jättimäinen kivi oli mennyt rikki, se oli pirstaloitunut teräviksi lohkareiksi ja pieniksi siivuiksi. Pyöreiden, pitkään hioutuneiden rantakivien joukosta nämä terävät muodot erottuivat rajusti. Epäilen kiven rikkoutuneen marras-joulukuun myrskyissä. Vesi on ollut korkealla, ja valtavat aallot ovat paiskoneet pienempiä kiviä tätä lohkaretta päin. Löysin pari viikkoa sitten samanlaisia pirstoutuneita kiviä majakan eteläpuolen rannalta, mutta en yhtään näin isoa.

vapaapäiviä3

Tuuli tyyntyi sunnuntaiksi. Pääsimme retkelle lähisaareen. Mietin taas, miten kummallista se on, että lapset jaksavat mainiosti kävellä pitkiä matkoja maastossa, mutta tiellä väsähtävät heti. Mutta tarkemmin ajatellen se ei ole lainkaan kummallista.

vapaapäiviä4

Mainokset


4 kommenttia

Jalat taas tukevasti…

joulusup2

Lauantaina maailmani palaset loksahtivat paikoilleen, ja sain itseni juurrutettua tukevasti takaisin universumiin. Aurinko paistoi, tuuli tyyntyi, ja pääsin taas laudalle.

jouluSup1

Kaikki väsymys ja stressi suli heti, kun tunsin taas laudan hiljaisen keinunnan jalkojeni alla. Oikeastaan onnellinen kihinä alkaa aina jo siinä vaiheessa, kun puen kuivapukua päälleni – rakastan jopa sen tuoksua! Siihen assosioituu niin paljon hienoja hetkiä, avaria kevätaamuja ulkoluodoilla, riemukkaita kajakkisurffeja, seikkailuja.

jouluSup3

Nyt vesi oli korkeammalla kuin koskaan aiemmin suppaillessani. Ylitin monta ”nurmikkoa” sekä kiviä, jotka normaalisti näkyvät kareina veden pinnalla. Aluetta paremmin tunteville tiedoksi: Sandfladaniin pääsi sisään itäkautta! Muistaakseni kerran aiemmin olen mennyt, silloin kajakilla.jouluSup4

Kotimatkalla tuuli nousi jo uudestaan, ja sain painaa tosissani eteenpäin. Mikäs sen parempaa!


2 kommenttia

Väsyttää

yksikuva

Luonto on vetäytynyt lepäämään kesän jälkeen. Näihin aikoihin tahtini hidastuu, nukun kymmentuntisia öitä, ja palaudun kesän hektisyydestä. Kuljeskelen ulkona valoisaan aikaan (olen aina tehnyt sellaista työtä, että se on ollut mahdollista), luen, mietiskelen, annan olla. Pimeimmät kuukaudet menevät mukavasti, jos muistaa, ettei silloin tarvitse olla parhaimmillaan.

Tänä syksynä en ole onnistunut. Koko keho huutaa lisää lepoa, mutta rästiin jääneiden vapaapäivien lista vain kasvaa. Olen pääosan valoisasta ajasta töissä, ja töiden jälkeen liian väsynyt lähtemään nopeasti ulos katsomaan viimeisiä valonsäteitä. Mietin, kuinka nurinkurista onkaan, että täällä Suomessa yleinen elämisen tahti vain kiihtyy loppuvuotta kohden. Kaikki kulminoituu jouluun, jota ennen on kauhea kasa tenttejä, vuosiraportteja, deadlineja, joulujuhlanäytöksiä, ja jouluvalmisteluja… Juuri silloin, kun luonto vaatii rauhoittumaan!

Olen viettänyt viime vuodet kotiäitinä, ja elämäntahdin muutokset vuodenaikojen mukaan ovat olleet itsestäänselviä. Mutta nyt työelämässä tähän tilanteeseen olisi pitänyt muistaa varautua. Tulevaisuudessa muistan.

Pian tulee jo valoisampaa. Sitä ennen teen vain hommat vähän väsyneenä – joskus se vaan menee niin. Ja sekin on ihan ok.

Tämän jutun kuva on yksi niistä kolmesta, jotka olen ottanut kuukauden aikana. Se vähiten tärähtänyt!