Ihminen ja luonto, Retket

Sunnuntai

sunnuntai

Sunnuntaisin laivan lähdön jälkeen saari rauhoittuu. Jopa kesäisin voi viikonlopun viimeisinä tunteina aistia hetken hengähdystauon hulinasta.

Innostun niin paljon kaikista vierailijoista ja vaikutteista, että ilman näitä hiljaisia hetkiä olisin varmasti jatkuvasti ylikierroksilla. Ihmiset, heidän tunteensa ja tarinansa jäävät elämään ihon alle niin kovin helposti… Ja täällä, jos jossakin, ihmiset tulevat lähelle.

sunnuntai3

Tänään vietimme pienen äitienpäiväpiknikin kotisaaren kalliolla. Rauhallinen teehetki teki kaikille hyvää. Meri oli tyyni, ja vesilinnut pitivät omaa pulputustaan.

Mainokset

2 vastausta artikkeliin “Sunnuntai”

  1. Oi, tiedän niin tuon sunnuntai-iltapäivätunteen, kun saari on tyhjentynyt, ja jäljelle jää vain vakiporukka ja muutama muu. Vieraat ovat kivoja ja matkailijat tärkeitä, mutta on ihana tunne kuopsutella kasvimaata ilman ohikulkijoiden tuijotusta, ihanaa kun äänimaailma rauhoittuu ja meri kuuluu taas. Mielikin seestyy aivan kuin itsestään.

    1. Joo, vakiporukka ja muutama muu – ja niillä muutamalla muullakaan ei ole mitään paineita ja kiirettä ehtiä tehdä kaikkea kivaa yhden viikonlopun aikana, koska hehän ovat jääneet saareen viikolopun yli . Se vaikuttaa yleistunnelmaan aika paljon 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s