loistoluoto


2 kommenttia

Tuulirajaa hätyyttelemässä

Toissapäivänä. Pohdin hetken lähdenkö suppailemaan, koska on sumua ja tuulee lännestä 10-12 m/s. Aallokko ei ole yleensä ongelma, mutta tuuli voi aiheuttaa hankaluuksia. Päätän lähteä, koska haluan totuttautua moniin erilaisiin olosuhteisiin laudan kanssa, enkä kuitenkaan koe tätä säätä liian vaaralliseksi.

Lauta lähtee satamasta vauhdilla. Menen suunnitelmani mukaan käymään ensin Ormskärin laguunissa. Sen kapealla suulla on niin kova virtaus, että lauta kiitää kohisten eteenpäin, vaikken melo lainkaan. Laguunin suojissa näkyy kauniita, paksuja jäälauttoja. Totean hyvin pian, etten lähde puskemaan takaisin vastatuuleen, vaan otan laudan kainalooni ja kannan sen saaren pohjoispuolelle. Jossain vaiheessa katajikossa rämpiessäni mielessäni käy, että kumpikohan olisi oikeasti ollut voimia säästävämpi vaihtoehto… Laitan pohjoisrannalla miehelleni varmuuden vuoksi viestin muuttuneesta reitistäni: tuuli on niin kova, että keskitän kaikki melontavoimani nyt kotiinpääsyyn.

Hullunkurista, menetän tasapainoni reissun ainoalla suojaisella osuudella, Ormskärin itäpuolella. Molskahdan veteen, mutta kuivapuku pitää kuivana, ja lauta on onneksi kiinni jalassani remmillä, joten sekään ei pääse karkuun. Tätä olen harjoitellut, ja olen liioittelematta kymmenen sekunnin kuluessa takaisin laudan päällä seisomassa.

Ormskäristä on Utöhön vain muutaman sadan metrin matka. Tuuli pääsee kuitenkin puhaltamaan niin rajusti satamalahden yli, että ajaudun aivan liikaa itään. Ei auta, vaikka kuinka rehkin. Nousen maihin pienelle ”Vilkkusaarelle”, koska ymmärrän, että nyt on pakko miettiä. Vilkkusaaren rannasta kotiin on oikeasti kivenheiton matka, mutta jos tuuli työntää minua siinä edelleen yhtä rajusti sivulle, on vastassa vain avomeri. Kaivan puhelimen esiin, tuuli tempaisee sitä suojaavan  minigrip-pussin mukaansa. Näprään kosteilla sormilla kosketusnäyttöä hetken, ennen kuin puhelin suostuu yhteistyöhön ja saan soitettua miehelleni. Haluan varmuuden vuoksi kertoa missä olen. Jonkun on hyvä tietää.

Kahlaan laudan kanssa niin pitkälle ylös tuuleen, kuin pääsen. Sitten hyppään kyytiin, ja melon rivakasti kotisaaren rantaan. Kädet tärisevät ponnistuksesta.

Kantaessani lautaa kotiin totean, että tämä oli opettavainen reissu. Olin selvästikin osaamiseni rajoilla. Tästä kovempaan tuuleen ei kannata vielä lähteä yksin. Reittisuunnitelmien tekoa täytyy vielä harjoitella. Tällaisissa olosuhteissa pitää jo olla mukana vesitiiviissä säkissä ruokaa ja vaihtovaatetta. Tarvitsen puhelimelleni vedenkestävän suojapussin. Siihen olen tyytyväinen, että pystyin toimimaan järkevästi ja pysäyttämään tilanteen, kun se alkoi käydä hankalaksi.

Monet turvallisuuteen liittyvät puutteet tulevat esille vasta, kun hakeutuu vähän vaikeampiin olosuhteisiin. Rajoja on hyvä välillä hätyytellä, kunhan ei ota tyhmiä riskejä.