Ihminen, Lapset, Syksy

Inhale, exhale

Sanotaan, että ihminen voi ottaa vastaan tietyn määrän vaikutteita, minkä jälkeen täytyy saada purkaa koettua ulospäin. Kokemiseen ja tekemiseen pätee samanlainen rytmin tarve, kuin fyysiseenkin hengittämiseen: jotta homma toimisi, pitää saada vuorotellen hengittää sisään ja ulos.

Kahden kerran kokemuksella olen tullut siihen tulokseen, että vauvavuosi on yksi helkkarin pitkä sisäänhengitys. Koko ajan täytyy olla skarppina, ottaa vastaan viestejä ja vaikutteita, reagoida, olla valmiudessa. Ylitse vyöryy valtavasti omia ja muiden tunteita, uusia ja taas uusia vuorokausirytmejä, ruokailu-nukutus-pyykki-tiski-rumbaa, ja itse kunkin kehitysvaiheita. Aikaa koetun pureskeluun ja sulatteluun on äärimmäisen vähän. Tai tuleehan taukojakin välillä, yllättäen, mutta koskaan ei tiedä, milloin seuraavaksi pitää singahtaa jonnekin. Oma strategiani on ollut pysyä jatkuvassa liikkeessä, etten vain kuukahtaisi väsymyksestä kesken päivän. Rakas tuttu ylivireystila!

Nyt on kuitenkin vauvavuosi takanapäin, ja kummasti alan taas löytää oman rytmini. Se on ehkä erilainen kuin ennen, olenhan itsekin muuttunut matkan varrella, mutta se on joka tapauksessa juuri minulle sopiva! Kuinka ylelliseltä tuntuukaan syödä kun on nälkä, nukkua kun väsyttää, liikkua kun kaipaa liikettä, ja joskus, joskus, jopa ajatella jokin ajatus loppuun asti…

Mainokset