Ihminen ja luonto, Lapset, Sää, Syksy

Ovesta ulos

Tilastotietoa marraskuulta: viisi sateetonta päivää. On ollut uskomattoman märkää, mutta kaunista ja hauskaa. Näköjään kameraankin on tallentunut edelleen lähinnä näitä valonpilkahduksia. Näinä päivinä jokainen yllättävä pilven väistyminen ja viisto auringonsäde otetaan vastaan ilahtuneesti kiljahtaen.

Marraskuussa pitäisi työpaikoilla olla jokin lakisääteinen keskipäivän ulkoiluhetki! Väitän, että sellainen vähentäisi suomalaisten kaamosmasennusoireita radikaalisti. Ulkona on helppoa olla, eikä sadepäiväkään tunnu siellä kovin pimeältä. Meillä ulkoilu helpottaa tällä hetkellä myös taaperon kiipeilypakkomielteen oireita. Tai ehkä ei oikeasti edes helpota, vaan lähinnä sitä toimintaa on näin äidin näkökulmasta helpompi sietää ulkona, kuin sisätiloissa. Onneksi pihalle ja luonnonympäristöön on niin lyhyt matka!

Mainokset

3 vastausta artikkeliin “Ovesta ulos”

  1. Tummien pilvien välistä välillä siintänyt valo on tähän vuodenaikaan ihan hurjan mystisen väristä ja värjää maailman aivan uudenlaisen oloiseksi ja saa minun sydämessäni aikaan sellaisen ihmeellisen pakahtumisen tunteen, jota on vaikea selittää. Kun vielä voisi ihailla noita valoilmiöitä jossain muualla kuin täällä kaiken haittavalon keskellä. Monesti olen miettinyt, että miltähän tuo valo näyttäisi siellä teillä…..
    Halit ja suukot, ikävää pukkaa <3!

  2. Kiipeilypakkomielle voisi olla aikuisellekin ihan terve tapa liikkua 😀 Ihanan kaunista ja Utössä on upea luonto heti oven ulkopuolella.
    Tosiaan, näinä päivinä on suusta päässyt kiljahdus, jos auringonsäteen on onnistunut näkemään! Marraskuun alussa oli muistaakseni montakin aurinkoista päivää. Noh, tämä aika vuodesta on aina tällaista. Muistan lapsuudesta kaksi kuukautta harmautta putkeen marraskuusta tammikuun loppuun.

  3. Ihania kuvia jälleen kerran! Ja olen jo vuosikausia miettinyt samaa: työpaikoilla pitäisi olla lakisääteinen ohje, että lounas- tai kahvitunnilla on piipahdettava ulkona nähdäkseen edes vähän päivänvaloa. Aivan varmasti vaikuttaisi työpaikan mielialoihin ja työntekijöiden kokonaisterveyteen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s