Ihminen, Kaupungissa, Kesä

Virittäytymistä

Toisinaan kaupunkiin saapuminen on shokki. Ensimmäiset tunnit haen paikkaani hälinässä. Tuntuu siltä, etten enää ymmärrä kaupungin koodistoa. Tykkäsin pienenä koululaisena niistä äidinkielen tehtävistä, joissa piti alleviivata tekstistä pääkohdat, löytää tarinan ydin. Kaupungissa en nyt osaa alleviivata mitään, en lainkaan tiedä mikä on oleellista. Onko kaukainen ambulanssin ujellus minulle oleellinen, tai kalanhaju kauppahallin takapihalla? Entä tyttö, joka kantaa sylissään vesimelonia, tai kahvilanpitäjän kohtelias hymy? Naapuripöydän tinder-treffit, jotka näyttävät työhaastattelulta? Reagoinko taidegallerian julisteeseen tai kenkäkaupan mainokseen? Huomaan, että puren takahampaitani yhteen ja hengitän vain keuhkojen yläosalla, enkä tiedä minne menisin.

Kaikki helpottaa, kun saan viritettyä itseni kaupungin taajuudelle. Etsin ankkuripaikkoja: kirjasto, lempikahvilan kuppi, tuulessa heiluvat puiden lehvästöt. Alan löytää virikeviidakosta kohtia, joille todella haluan antaa huomioni – enkä vain niitä, jotka sen varastavat. Illalla pystyn jopa nauttimaan kevyttä iloa kuplivasta jokirannasta: kellun ihmisjoukkojen naurussa ja talojen seiniin osuvissa auringonvalotäplissä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s