Ihminen ja luonto, Lapset, Sää, Syksy

Ovesta ulos

Tilastotietoa marraskuulta: viisi sateetonta päivää. On ollut uskomattoman märkää, mutta kaunista ja hauskaa. Näköjään kameraankin on tallentunut edelleen lähinnä näitä valonpilkahduksia. Näinä päivinä jokainen yllättävä pilven väistyminen ja viisto auringonsäde otetaan vastaan ilahtuneesti kiljahtaen.

Marraskuussa pitäisi työpaikoilla olla jokin lakisääteinen keskipäivän ulkoiluhetki! Väitän, että sellainen vähentäisi suomalaisten kaamosmasennusoireita radikaalisti. Ulkona on helppoa olla, eikä sadepäiväkään tunnu siellä kovin pimeältä. Meillä ulkoilu helpottaa tällä hetkellä myös taaperon kiipeilypakkomielteen oireita. Tai ehkä ei oikeasti edes helpota, vaan lähinnä sitä toimintaa on näin äidin näkökulmasta helpompi sietää ulkona, kuin sisätiloissa. Onneksi pihalle ja luonnonympäristöön on niin lyhyt matka!

Mainokset
Ihminen ja luonto, Meri, Syksy

Hajavaloa

Marraskuu on olemassa ehkä siksi, että saisimme tilaisuuden nähdä hienovaraisemmatkin valonpilkahdukset? Kynttilät aamupalapöydässä, pilvien reunoilla häilyvät hennot kajastukset, ja vaaleanpunaiseksi värjäytyvät aaltojen kuohut.

Haikeaa hämärää, jonka peittäminen vilkkuvilla jouluvaloilla tuntuisi brutaalilta.

Ihminen ja luonto, Kirjat, Syksy

Kirjapinoja

Olen vuoden ajan lukenut harvakseltaan, ehkä kirjan kuukaudessa. Iltaisin lukiessa on aina pahaenteinen ääni takaraivossa hokenut: ”Teet tätä nyt sitten yöunien kustannuksella!” Nyt, kun pienempi lapsi nukkuu säännölliset päiväunet, jää lukemiselle taas paremmin aikaa päivisin. Ehdin yleensä sekä lukea esikoiselle päiväleposadun, että sen jälkeen vielä itsekseni syventyä johonkin kirjaan hetkeksi.

Kuvan kirjapino ilmestyi sängyn viereen, kun kävin pari kertaa innoissani kirjastossa. ”Jee, nyt on taas aikaa lukea, seuraavaksi voisin lukea vaikkapa…nämä!” Missä kohtuus?!! Kirjastoreissuni ovat tässä vaiheessa vähän kuin vierailuja jossakin herkkubasaarilla pitkän paaston jälkeen.

Lukemiseen on muuten tullut ihan uusia ulottuvuuksia sen jälkeen, kun pääsin mukaan ihanaan lukupiiriin. (Voin suositella lämpimästi, jos ajatus yhtään herättää innostusta!) Tuntuu hienolta, kun voi jonkun kanssa puida läpi lukukokemusta. Kirjoihin tulee lisää syvyyttä ja näkökulmia, kun niitä pohtii yhdessä. Lisäksi olen lukenut jo nyt useita sellaisia teoksia, joihin en olisi tullut tarttuneeksi ilman lukupiiriä.

Lopuksi vielä loppusyksyn sävyjä. Niihin on mielestäni jännittävää imeytyä, ja samalla hiljalleen laskeutua kohti hämärää marrasaikaa.

Ihminen

Energian suuntaamista

Teimme kesäkuun alussa pyöräretken Ahvenanmaalle, ja siitä rohkaistuneina aloimme suunnitella pyöräreissua Gotlantiin elokuussa. Kesä kotikulmilla soljui ihanan leppoisasti: lapset pulikoivat meressä ja juoksentelivat pihalla joko hyvin luovissa vaateyhdistelmissä tai kokonaan ilman vaatteita. Söimme varmaan kymmeniä kiloja vesimelonia. Lähdimme aamulla kotoa, ja valuimme päivän aikana milloin minnekin. Leikit, tapahtumat ja tapaamamme ihmiset kuljettivat. Kun elokuu koitti, aloin kyseenalaistaa pyöräretkisuunnitelmaa. Miksi lähteä merta edemmäs kalaan? Jos juuri nyt on ihanaa olla täällä, onko pakko lähteä vain lähtemisen vuoksi? No ei ole! Siirsimme pyöräretken jonnekin tulevaisuuteen, ja jatkoimme hengailua.

Aina ei vain ole oikea hetki puskea eteenpäin. Keikahdan epätasapainoon, jos suuntaan koko ajan energiani jonnekin kauas edelle. Mitä jos välillä kohdistaisi huomionsa etenemisen sijaan jonnekin aivan muualle? Sisäänpäin? Ylös?

Ihminen, Lapset, Syksy

Inhale, exhale

Sanotaan, että ihminen voi ottaa vastaan tietyn määrän vaikutteita, minkä jälkeen täytyy saada purkaa koettua ulospäin. Kokemiseen ja tekemiseen pätee samanlainen rytmin tarve, kuin fyysiseenkin hengittämiseen: jotta homma toimisi, pitää saada vuorotellen hengittää sisään ja ulos.

Kahden kerran kokemuksella olen tullut siihen tulokseen, että vauvavuosi on yksi helkkarin pitkä sisäänhengitys. Koko ajan täytyy olla skarppina, ottaa vastaan viestejä ja vaikutteita, reagoida, olla valmiudessa. Ylitse vyöryy valtavasti omia ja muiden tunteita, uusia ja taas uusia vuorokausirytmejä, ruokailu-nukutus-pyykki-tiski-rumbaa, ja itse kunkin kehitysvaiheita. Aikaa koetun pureskeluun ja sulatteluun on äärimmäisen vähän. Tai tuleehan taukojakin välillä, yllättäen, mutta koskaan ei tiedä, milloin seuraavaksi pitää singahtaa jonnekin. Oma strategiani on ollut pysyä jatkuvassa liikkeessä, etten vain kuukahtaisi väsymyksestä kesken päivän. Rakas tuttu ylivireystila!

Nyt on kuitenkin vauvavuosi takanapäin, ja kummasti alan taas löytää oman rytmini. Se on ehkä erilainen kuin ennen, olenhan itsekin muuttunut matkan varrella, mutta se on joka tapauksessa juuri minulle sopiva! Kuinka ylelliseltä tuntuukaan syödä kun on nälkä, nukkua kun väsyttää, liikkua kun kaipaa liikettä, ja joskus, joskus, jopa ajatella jokin ajatus loppuun asti…

Ihminen ja luonto, Kevät

Välillä vaaleansinistä

Kevään vihreä vyöry: aurinko saa koivunlehdet loistamaan, lammashaka pursuaa tummanvihreää, maasta nouseva tuoksukin on vihreä. Elämän voimaa on joka puolella niin paljon, ettei se tunnu mahtuvan minnekään – eikä sen tietysti kuulukaan, vaan sen tehtävänä on levitä, ryöpytä, kasvaa…

Yllätyksekseni kamerastani löytyi kuitenkin rauhallisempia sävyjä. Ehkä olen tiedostamattani yrittänyt hakea tähän kiihkeään vuodenaikaan mukaan ripauksen seesteisyyttä.