loistoluoto


4 kommenttia

Välillä vaaleansinistä

Kevään vihreä vyöry: aurinko saa koivunlehdet loistamaan, lammashaka pursuaa tummanvihreää, maasta nouseva tuoksukin on vihreä. Elämän voimaa on joka puolella niin paljon, ettei se tunnu mahtuvan minnekään – eikä sen tietysti kuulukaan, vaan sen tehtävänä on levitä, ryöpytä, kasvaa…

Yllätyksekseni kamerastani löytyi kuitenkin rauhallisempia sävyjä. Ehkä olen tiedostamattani yrittänyt hakea tähän kiihkeään vuodenaikaan mukaan ripauksen seesteisyyttä.

 

 

 


5 kommenttia

Toukokuu, olet tervetullut!

Pesin tyttäreni toppahaalarin tänään. Kiitos vaan haalari kuluneesta seitsemästä kuukaudesta, pidettäisiinkö nyt pieni tauko? Ihan keväältä jo alkaisi tässä tuntua!

Toukokuu alkoi pienellä iltapäiväsuppailulla eteläpuolen mainingeissa. Oli jo tyyntä, mutta vanhojen maininkien jatkuva jylinä sulki minut omaan turvalliseen äänimaisemaansa. Siellä pauhun keskellä ei juuri muita ääniä kuule, mikä on aika vapauttavaa. Sain taas tosissani tasapainoilla, jotten lentäisi laudalta. Tiukimmissa paikoissa laskeuduin polviseisontaan melomaan.

Etelään kurkottavien matalien kallioiden pinta höyrysi auringon lämmössä.

 


4 kommenttia

Hiljaisena hetkenä?

po%cc%88llya%cc%88a%cc%883

Olen tässä vauvavuoden kuluessa kirjoittanut jopa vähemmän, mitä etukäteen kuvittelin. Ajatuksia on paljon, mutta hiljaisia hetkiä koneen äärellä on äärimmäisen vähän. Iltaisin voin kyllä lapsia nukuttaessa viestitellä kavereille tai surffailla netissä kännykällä, mutta blogia en osaa päivittää puoliunessa makuuasennossa. Nyt kuitenkin yltiöoptimistisesti uskon, että saan taas järjestettyä itselleni kirjoitushetkiä vähän useammin. Sormet liikkuvat vielä jäykästi näppäimistöllä, mutta eivätköhän nekin hiljalleen vetreydy.

Olin tammikuussa lasten kanssa pari viikkoa Portugalissa. Mieheni lähti Norjaan pyöräilykisoihin, ja totesin, että kahden pienen lapsen kanssa on helpompi olla jossain lämpimässä sillä aikaa.  Tuntui myös tärkeältä järjestää itselle jotain hauskaa tekemistä, koska sillä tavoin osaan iloita toisenkin reissuista paremmin. Etten vain istu kotona ja katkeroidu siitä, kun itse en ole vielä lähimainkaan valmis pyöräilykoitoksiin. (Niidenkin aika tulee vielä…)

Tuoreet appelsiinit ja auringon valo olivat paratiisimaisia keskellä talvea. Huomasin myös, kuinka mainiota matkaseuraa lapset ovat. Tiesin, että reissusta ei ainakaan tule tylsä, kun tyttö jo junamatkalla kohti Helsinkiä kihisi innoissaan ”Minua niin jännittää, mahtaako se konduktööri olla dinosaurus vai ihminen.” Jossain Salon jälkeen pimeydessä näkyi rivi maantien valoja, ja se kirvoitti ihastuneen huokaisun ”Oooh, Pariisi!” Lasten seurassa kaikki on mahdollista!

Nyt täällä kotona tuulee ja lumi pöllyää!

po%cc%88llya%cc%88a%cc%880

po%cc%88llya%cc%88a%cc%882


4 kommenttia

Voi, maailma…

Me aamuvirkut, minä ja vauva, olimme juuri heränneet. Puuhastelin aamutoimia ja pikkuinen potkiskeli hoitopöydällä, kun vilkaisin ikkunasta ulos. ”Nyt mennään!” huudahdin, kaappasin vauvan kainaloon, ja säntäsin ovesta pihalle paljain jaloin. Ei tullut mieleenkään jäädä etsimään kenkiä eteisestä.

Kaste paljasti aamuauringossa kimaltelevat hämähäkinseitit. Niin täydellisiä!

aamusumu1

”Tällainen sumuaamu, nyt Itäniitylle!” huohotin matkaseuralaiselleni, ja kipitin eteenpäin märässä heinikossa.

Niitty kylpi kullassa!

aamusumu2

”Tuonne!”

sumuaamu6

aamusumu4

Vaelsimme haltioituneina. Oli niin hiljaista, että sumun liikkeen melkein kuuli. Koko maailma oli hiljentynyt katsomaan tätä aamua.

aamusumu3

Maailma on välillä niin kaunis, että sattuu!

aamusumu5

 

 

 


2 kommenttia

Huolenpitoa

kesäheinä

Tulen varmaankin jälkeenpäin muistamaan tämän kesän niistä  kaikista aikaisista aamuista, jolloin tallustelin nukkuva vauva kantoliinassa pitkin hiljaista kylätietä ja kasteisia polkuja.

Jos jotain opin esikoisen vauva-ajasta, niin sen, että itsestä täytyy pitää huolta. Vaikka vauva olisi ”helppo tapaus”, niin imetys-nukutus-hyssyttely-vaipanvaihto-rumbaa jaksaa paremmin, jos hoitaa omaakin vointia.

Luonnossa liikuskelu on minulle parasta itsestäni huolehtimista. Mikäs tässä on ollut hipsiessä aamuauringon lämmittämillä rantakallioilla. Vauvakin on samalla saanut haistella kosteaa ilmaa ja kuunnella pääskysten lirkuttelua ja lokkien huutelua.