Ihminen ja luonto, Lapset, Sää, Syksy

Ovesta ulos

Tilastotietoa marraskuulta: viisi sateetonta päivää. On ollut uskomattoman märkää, mutta kaunista ja hauskaa. Näköjään kameraankin on tallentunut edelleen lähinnä näitä valonpilkahduksia. Näinä päivinä jokainen yllättävä pilven väistyminen ja viisto auringonsäde otetaan vastaan ilahtuneesti kiljahtaen.

Marraskuussa pitäisi työpaikoilla olla jokin lakisääteinen keskipäivän ulkoiluhetki! Väitän, että sellainen vähentäisi suomalaisten kaamosmasennusoireita radikaalisti. Ulkona on helppoa olla, eikä sadepäiväkään tunnu siellä kovin pimeältä. Meillä ulkoilu helpottaa tällä hetkellä myös taaperon kiipeilypakkomielteen oireita. Tai ehkä ei oikeasti edes helpota, vaan lähinnä sitä toimintaa on näin äidin näkökulmasta helpompi sietää ulkona, kuin sisätiloissa. Onneksi pihalle ja luonnonympäristöön on niin lyhyt matka!

Mainokset
Ihminen ja luonto, Meri, Syksy

Hajavaloa

Marraskuu on olemassa ehkä siksi, että saisimme tilaisuuden nähdä hienovaraisemmatkin valonpilkahdukset? Kynttilät aamupalapöydässä, pilvien reunoilla häilyvät hennot kajastukset, ja vaaleanpunaiseksi värjäytyvät aaltojen kuohut.

Haikeaa hämärää, jonka peittäminen vilkkuvilla jouluvaloilla tuntuisi brutaalilta.

Ihminen ja luonto, Kirjat, Syksy

Kirjapinoja

Olen vuoden ajan lukenut harvakseltaan, ehkä kirjan kuukaudessa. Iltaisin lukiessa on aina pahaenteinen ääni takaraivossa hokenut: ”Teet tätä nyt sitten yöunien kustannuksella!” Nyt, kun pienempi lapsi nukkuu säännölliset päiväunet, jää lukemiselle taas paremmin aikaa päivisin. Ehdin yleensä sekä lukea esikoiselle päiväleposadun, että sen jälkeen vielä itsekseni syventyä johonkin kirjaan hetkeksi.

Kuvan kirjapino ilmestyi sängyn viereen, kun kävin pari kertaa innoissani kirjastossa. ”Jee, nyt on taas aikaa lukea, seuraavaksi voisin lukea vaikkapa…nämä!” Missä kohtuus?!! Kirjastoreissuni ovat tässä vaiheessa vähän kuin vierailuja jossakin herkkubasaarilla pitkän paaston jälkeen.

Lukemiseen on muuten tullut ihan uusia ulottuvuuksia sen jälkeen, kun pääsin mukaan ihanaan lukupiiriin. (Voin suositella lämpimästi, jos ajatus yhtään herättää innostusta!) Tuntuu hienolta, kun voi jonkun kanssa puida läpi lukukokemusta. Kirjoihin tulee lisää syvyyttä ja näkökulmia, kun niitä pohtii yhdessä. Lisäksi olen lukenut jo nyt useita sellaisia teoksia, joihin en olisi tullut tarttuneeksi ilman lukupiiriä.

Lopuksi vielä loppusyksyn sävyjä. Niihin on mielestäni jännittävää imeytyä, ja samalla hiljalleen laskeutua kohti hämärää marrasaikaa.

Ihminen ja luonto, Kevät

Välillä vaaleansinistä

Kevään vihreä vyöry: aurinko saa koivunlehdet loistamaan, lammashaka pursuaa tummanvihreää, maasta nouseva tuoksukin on vihreä. Elämän voimaa on joka puolella niin paljon, ettei se tunnu mahtuvan minnekään – eikä sen tietysti kuulukaan, vaan sen tehtävänä on levitä, ryöpytä, kasvaa…

Yllätyksekseni kamerastani löytyi kuitenkin rauhallisempia sävyjä. Ehkä olen tiedostamattani yrittänyt hakea tähän kiihkeään vuodenaikaan mukaan ripauksen seesteisyyttä.

 

 

 

Ihminen ja luonto, Kevät, Meri, Stand Up Paddling

Toukokuu, olet tervetullut!

Pesin tyttäreni toppahaalarin tänään. Kiitos vaan haalari kuluneesta seitsemästä kuukaudesta, pidettäisiinkö nyt pieni tauko? Ihan keväältä jo alkaisi tässä tuntua!

Toukokuu alkoi pienellä iltapäiväsuppailulla eteläpuolen mainingeissa. Oli jo tyyntä, mutta vanhojen maininkien jatkuva jylinä sulki minut omaan turvalliseen äänimaisemaansa. Siellä pauhun keskellä ei juuri muita ääniä kuule, mikä on aika vapauttavaa. Sain taas tosissani tasapainoilla, jotten lentäisi laudalta. Tiukimmissa paikoissa laskeuduin polviseisontaan melomaan.

Etelään kurkottavien matalien kallioiden pinta höyrysi auringon lämmössä.

 

Ihminen ja luonto, Lapset, Retket, Sää, Talvi

Hiljaisena hetkenä?

po%cc%88llya%cc%88a%cc%883

Olen tässä vauvavuoden kuluessa kirjoittanut jopa vähemmän, mitä etukäteen kuvittelin. Ajatuksia on paljon, mutta hiljaisia hetkiä koneen äärellä on äärimmäisen vähän. Iltaisin voin kyllä lapsia nukuttaessa viestitellä kavereille tai surffailla netissä kännykällä, mutta blogia en osaa päivittää puoliunessa makuuasennossa. Nyt kuitenkin yltiöoptimistisesti uskon, että saan taas järjestettyä itselleni kirjoitushetkiä vähän useammin. Sormet liikkuvat vielä jäykästi näppäimistöllä, mutta eivätköhän nekin hiljalleen vetreydy.

Olin tammikuussa lasten kanssa pari viikkoa Portugalissa. Mieheni lähti Norjaan pyöräilykisoihin, ja totesin, että kahden pienen lapsen kanssa on helpompi olla jossain lämpimässä sillä aikaa.  Tuntui myös tärkeältä järjestää itselle jotain hauskaa tekemistä, koska sillä tavoin osaan iloita toisenkin reissuista paremmin. Etten vain istu kotona ja katkeroidu siitä, kun itse en ole vielä lähimainkaan valmis pyöräilykoitoksiin. (Niidenkin aika tulee vielä…)

Tuoreet appelsiinit ja auringon valo olivat paratiisimaisia keskellä talvea. Huomasin myös, kuinka mainiota matkaseuraa lapset ovat. Tiesin, että reissusta ei ainakaan tule tylsä, kun tyttö jo junamatkalla kohti Helsinkiä kihisi innoissaan ”Minua niin jännittää, mahtaako se konduktööri olla dinosaurus vai ihminen.” Jossain Salon jälkeen pimeydessä näkyi rivi maantien valoja, ja se kirvoitti ihastuneen huokaisun ”Oooh, Pariisi!” Lasten seurassa kaikki on mahdollista!

Nyt täällä kotona tuulee ja lumi pöllyää!

po%cc%88llya%cc%88a%cc%880

po%cc%88llya%cc%88a%cc%882