Ihminen, Kaupungissa, Kesä

Virittäytymistä

Toisinaan kaupunkiin saapuminen on shokki. Ensimmäiset tunnit haen paikkaani hälinässä. Tuntuu siltä, etten enää ymmärrä kaupungin koodistoa. Tykkäsin pienenä koululaisena niistä äidinkielen tehtävistä, joissa piti alleviivata tekstistä pääkohdat, löytää tarinan ydin. Kaupungissa en nyt osaa alleviivata mitään, en lainkaan tiedä mikä on oleellista. Onko kaukainen ambulanssin ujellus minulle oleellinen, tai kalanhaju kauppahallin takapihalla? Entä tyttö, joka kantaa sylissään vesimelonia, tai kahvilanpitäjän kohtelias hymy? Naapuripöydän tinder-treffit, jotka näyttävät työhaastattelulta? Reagoinko taidegallerian julisteeseen tai kenkäkaupan mainokseen? Huomaan, että puren takahampaitani yhteen ja hengitän vain keuhkojen yläosalla, enkä tiedä minne menisin.

Kaikki helpottaa, kun saan viritettyä itseni kaupungin taajuudelle. Etsin ankkuripaikkoja: kirjasto, lempikahvilan kuppi, tuulessa heiluvat puiden lehvästöt. Alan löytää virikeviidakosta kohtia, joille todella haluan antaa huomioni – enkä vain niitä, jotka sen varastavat. Illalla pystyn jopa nauttimaan kevyttä iloa kuplivasta jokirannasta: kellun ihmisjoukkojen naurussa ja talojen seiniin osuvissa auringonvalotäplissä.

Mainokset
Ihminen ja luonto, Kasvit, Kesä

Aamuisia mietteitä

Kävin aamukävelyllä niityllä. Siellä suovillat (vai niitty- tai tupasvillat?) olivat vielä saaneet pitää pehmeät kukkatupsunsa – monessa paikassa ne ovat jo tempautuneet viimepäivien tuulten matkaan.

Pohdiskelin taas, mahtaisivatko ihmiset kuluttaa vähemmän kaikkea turhaa, jos he oleskelisivat luonnonympäristössä enemmän. Uskon, että luonnossa oleilu täyttää jotain samanlaisia ihmisen henkisiä perustarpeita, kuin vaikkapa erilaiset taide-elämykset, johonkin yhteisöön kuuluminen, hengellinen kehitys, tai muiden ihmisten hyväksi työskentely. Niin luonto, taide kuin yhteisökin saa nykyään usein väistyä kulutuksen tieltä. Kuluttamista kaupataan keinona täyttää henkistä tyhjiötä, vaan siinä se ei tietystikään voi koskaan oikeasti onnistua. Itse koen jopa jotenkin mystisesti kuluvani itse, kun kulutan.

Kerskakulutus kukoistaa siellä, missä henkisyys vähenee. Ehkäpä homman voi siis myös kääntää toisinpäin: jos aletaan täyttää ihmisen henkisiä tarpeita, kuluttaminen vähenee kuin itsestään?

Ihminen ja luonto, Kesä, Lapset

Huolenpitoa

kesäheinä

Tulen varmaankin jälkeenpäin muistamaan tämän kesän niistä  kaikista aikaisista aamuista, jolloin tallustelin nukkuva vauva kantoliinassa pitkin hiljaista kylätietä ja kasteisia polkuja.

Jos jotain opin esikoisen vauva-ajasta, niin sen, että itsestä täytyy pitää huolta. Vaikka vauva olisi ”helppo tapaus”, niin imetys-nukutus-hyssyttely-vaipanvaihto-rumbaa jaksaa paremmin, jos hoitaa omaakin vointia.

Luonnossa liikuskelu on minulle parasta itsestäni huolehtimista. Mikäs tässä on ollut hipsiessä aamuauringon lämmittämillä rantakallioilla. Vauvakin on samalla saanut haistella kosteaa ilmaa ja kuunnella pääskysten lirkuttelua ja lokkien huutelua.

Ihminen ja luonto, Kasvit, Kesä, Retket

Riutalla

Olen ennenkin todennut, että jokaisella saarella on oma luonteensa. Lähistöllä on muutamia sellaisia lempparisaaria, joihin täytyy päästä vähintään kerran kesässä. Yksi tällainen on täältä katsoen kutakuinkin luoteessa sijaitseva suuri sorariutta, jolla kasvaa valtavasti kangasajuruohoa.

riutta1

Olimme menossa tuolle saarelle, mutta se olikin ”varattu”. Eli rannassa oli jo vene. Erakkoluonteinen saaristolainenhan toteaa, että ei sitä nyt samalle saarelle voi mennä, missä on jo joku…! Siksi ”jouduimmekin” tutustumaan riutan pikkusisareen. Onneksi! Mikä viehättävä, pieni ja sympaattinen saari, jonka jaksoi auringon paahtaessakin kiertää mukavasti.

riutta2

Tällaisilla riutoilla rannat ovat hiekkaa, soraa, ja eri kokoisia kiviä. Yleensä niiltä voi myös löytää paljon leipäkiviä. Koskakohan tälle rannalle on viimeksi jäänyt ihmisen jalanjälkiä?

riutta4

Mikäli riutta on tarpeeksi korkea keskiosastaan, on siinä usein jotakin matalaa kasvustoa – sekä näköjään pakollinen yksinäinen pihlaja. Lajikirjo on varsin suppea, kasvuolosuhteet ovat sen verran vaikeat.

Ihastelin värimaailmaa: jäkälä loi harmaan pohjan, jota sävyttivät ajuruohon ja keltamataran kukat. Siitä oli vaikea ottaa todenmukaista valokuvaa, mutta kokonaisuus on joka tapauksessa hurmaavan harmoninen ja kaunis. Ilmassa leijuvaa lämpimän mausteista tuoksua ei sitäkään saa pyydystettyä kuvaan, mutta ehkä kaikkea ei tarvitsekaan…monesti kun viehättävintä on juuri se, mitä ei saa tallennettua minnekään.

riutta5

Ihminen ja luonto, Kesä

Kesäkuulumisia

Varpaat

Alkukesä on mennyt tällaisissa tunnelmissa! Olin valmistautunut viettämään lähes koko kesän mantereella, mutta teimmekin yllättävän nopean kaupunkivierailun. Moni kysyy, miten täältä lähdetään synnyttämään. Pitkän välimatkan vuoksi sairaalan lähettyville kannattaa tietysti hakeutua ajoissa, koska muuten voi tulla kiire helikopterikyydilläkin. Luulin, että otin reippaasti pelivaraa kun lähdin Turkuun, mutta vauva syntyikin heti seuraavana päivänä. Hyvä ajoitus.

Kun saavuimme parin viikon jälkeen saareen, olivat maitohorsmat jo kukassa. Tuulessa huojuen ne toivottivat meidät tervetulleiksi kotiin.

horsmat