Ihminen ja luonto, Kevät, Melonta, Meri, Retket

Taikaa

sumussa

Edellinen laivamatkamme täältä mantereelle oli sumuinen. Katselin kannelta luotoja, jotka kylpivät pehmeässä pilvessä.

Muistelin yhtä melontaretkeämme, jonka teimme tarkoituksella kovassa sumussa, jotta oppisin suunnistamaan merellä kompassin avulla. Oli tyyntä, ympäristö tuntui tyhjiöltä. Välillä tuntui, kuin olisimme pyörineet ympyrää – ainoa todiste suunnan pysymisestä oli kompassin neula. Ei auttanut kuin pitää suunta ja meloa eteenpäin, ja uskoa, että seuraavan saaren ranta tulee joskus vastaan. Välillä se tulikin niin yllättäen, että keula karahti kiville. Outoon, vähän aavemaiseen tunnelmaan tottui pikkuhiljaa. Retken pelottavin hetki oli se, kun yhtäkkiä näin jotakin valtavaa tummaa edessämme. Olimme meloneet vanhan haaksirikkoutuneen proomun viereen, se kohosi vedestä korkeana ja uhkaavan näköisenä muutaman metrin päässä kajakeistamme. Jostain syystä tuli tarve jatkaa äkkiä matkaa!

En yhtään ihmettele, että vanhoissa taruissa sumu on aina jotenkin taianomainen, erityinen.

Mainokset
Ihminen, Kevät

Smooth

smooth1

Kävin pienellä kaupunkilomalla ihan yksin. Istuin kahvilassa, jossa oli pöytiintarjoilu. Näin ikkunan ulkopuolella toisiaan valokuvaavia turisteja, kuulin pätkiä naapuripöytien keskusteluista. Ei tarvinnut ottaa kantaa mihinkään, vastata, reagoida, olla mitään mieltä mistään. Yövyin hotellissa, joku korjasi aamupalatiskini, matkustin bussilla enkä tehnyt matkalla mitään. Ihanaa.

Välillä asiat loksahtavat kohdilleen juuri siksi, ettei itse ole niitä koko ajan säätämässä. Joskus tein ulkoisia muutoksia ihan tauotta: muutin sisustusta, värjäsin hiukset, ostin uuden asunnon ja myin sen, vaihdoin työpaikkaa, ostin uudet kengät…eikä sisälläni mikään liikahtanut. Ei ehkä ehtinyt?

Talvi alkaa väistyä kevään tieltä, valo sen paljastaa…

smooth2

 

Girl power!, Ihminen, Ihminen ja luonto, Kevät, Pyöräily, Retket

Rullaan taas

Varmin merkki siitä, että perheen vauva on kasvanut jotenkuten fiksuun ikään, on se, että äiti jaksaa yhtäkkiä taas ajatella retkeilyä. Siis ihan kunnollista retkeilyä, pienten saaripiipahdusten lisäksi. Vauva-aikana ei tullut mieleenkään hakea yhtään ylimääräistä haastetta arkeen. Nyt kykenen taas näkemään muhkuraisen nukkumisalustan, nihkeän telttakankaan, ja kaatosateessa vastatuuleen pyöräilyn viehätyksen.

Kävimme pääsiäisen aikoihin mantereella, ja paluumatkalla pyöräilimme Turusta Pärnäisiin. Pakkasin edellisenä iltana pyörälaukkuja, ja olin vähän hukassa. Neljässä vuodessa unohtaa tyystin, miten pitää pakata. Edellisellä pyöräretkellämme Ruotsissa tiesin aika tarkkaan mikä tavara tai vaate löytyi mistäkin laukusta, ja kaikelle oli oma järkevä paikkansa. Päivän aikana tarvittavat jutut olivat kaikki yhdessä laukussa, tai ainakin samalla puolella pyörää – näin tiesi, miten päin pyörä kannatti laittaa nojaamaan pysähdyttäessä tauolle. Nyt ei auttanut kuin aloittaa testailu uudestaan. (Nyt muistelisin, että olen kyllä kirjoittanut retkipäiväkirjaani kunkin laukun sisällön – täytyykin tarkistaa!)

Nukuin yöllä kolmisen tuntia, olin hermostunut, ja tyttökin pyöri levottomasti. Aamullakin vielä mietin, miten lapsi jaksaisi matkustaa kärryssä. Onneksi ilma oli ihana, ja into voimakkaampaa kuin jännitys. Lähdimme matkaan seitsemältä, oli jo valoisaa. Takapainoinen pyöräni rullasi vähän nihkeästi, sain polkea oikeastaan koko ajan, mutta fyysinen työ rauhoitti mielen. Lapsi nukahti kärryssään melkein heti.

rullaan1
Tauolla Sattmarkissa

 

Taukojumppaa
Taukojumppaa

Pyörätie Paraisten keskustasta lauttarantaan on mielenkiintoinen kärrypolku. Pieni, kapea hiekkatie, joka mutkittelee ja tekee jyrkkiä nousuja ja laskuja, on hauska ajettava fatbikella. Tällä pätkällä muistin taas, miksi rakastan pyöräretkeilyä: linnut visersivät, sinivuokot kukkivat, aurinko ja ajoviima tuntuivat poskilla, mäet polttelivat reisissä. Liikkuminen ja eteneminen TUNTUI joka aistilla – siis täysi vastakohta autolla ajamiselle.

rullaan3

Nauvossa alkoi vastatuuli, kuinkas muuten. Etenimme hitaasti, ja jouduimmekin pitämään aiottua lyhyemmän lounastauon, jotta ehtisimme laivaan. Popsimme retkimuonat Nauvon keskustassa, leikkipaikan vieressä, lapsen verrytellessä liukumäessä. Jatkoimme Pärnäisiin Norrstrandsvägeniä, välttääksemme lautalle kaahailevat autoilijat. Saaristotien pientareella ei ole kiva ajaa itsekään, saati sitten lapsen kanssa. Mutta tämä reitti oli kaunis, ja tuntui vastatuulesta huolimatta mielekkäältä. Näin pellolla kauriita ja kurkia.

Saavuimme laivaan yhden aikoihin iltapäivällä. Olin fiiliksissä tietysti ihan pyöräilemisestäkin, mutta etenkin riemuitsin siitä, että lapsi jaksoi niin hyvin matkustaa kärryssä! Hänellä ei ollut mitään hätää, vaikkemme edes saaneet pidettyä niin pitkiä taukoja, mitä alunperin oli tarkoitus. Tämän pidempiä (70km) päivämatkoja ei ole tarvetta pyöräretkelläkään tehdä, oikeastaan olen varovasti laskeskellut, että jos nyt 30-50km pääsisi tällä kokoonpanolla päivässä etenemään…

Tämä reissu antoi lisäintoa pyöräretkisuunnitteluun. Yeah, back in business!

Ihminen, Ihminen ja luonto, Kevät

Pienet noidat

Palmusunnuntaina nuorimmat lapset kävivät yhdessä virpomassa. Pienet noidat kiisivät pitkin kylänraittia niin lujaa, että hyvä jos aikuiset pysyivät jotenkin perässä.

noidat

Kysyin jälkeenpäin tytöltä, että oliko virpominen hauskaa, kun oppi lorunkin. ”Joo, mut hauskempaa oli se noidan leikkiminen.”  Tässä kaksi noidista kävelee koulun pihalla, tarkasti krookuksia väistellen.

noidat2

Itse olen tuon ikäisenä tallonut naapurin pojan kanssa hänen mummonsa krookukset muusiksi iloisesti nauraen. Siinä mielessä näyttää evoluutio kehittyvän ihan mukavaan suuntaan.

Ihminen ja luonto, Kevät

Jo vihertää

kevätranta3

Kuukauden aikana onkin tullut kevät: valoa on valtavasti, krookukset kukkivat, ja ensimmäistä rantakäärmettäkin olen jo moikannut. Vietimme alkuviikosta lettukestit ulkona, ja seuraavana iltana kuulin peilityyneltä mereltä haahkojen ääntä.  Kaikkea tapahtuu kauheasti, niin kuin aina maaliskuussa. Hengästyttäisi, ellei kevään voima virtaisi niin vahvana joka puolella.

kevätranta1

Vihreää väriä näkyy tällä hetkellä eniten rantojen kivillä ja kallioilla. Vesi on alhaalla.kevätranta2

Ihminen, Kevät

Vieras

ruoho3

Juuri kun ruoho kasvaa mehevän vihreänä, kun löydän maasta vaaleansinisen munankuoren, kun linnut tonkivat touhukkaina ruokaa poikasilleen, silloin yhteisössä yksi ihminen menettää omaisensa, ihan oudolla hetkellä ja väärään aikaan. Onko edes olemassa kuolemaa sopivalla hetkellä, en tiedä. Mutta joskus se tuntuu…erityisen epäsopivalta.ruoho1

Luin jännän pohdinnan: sikiöllä ei ole tästä maailmasta muuta kuin epämääräisiä aavistuksia, ennen kuin joutuu jättämään elämänsä kohdussa ja syntymään tänne. Minneköhän me täältä jatkamme?ruoho2

Kaikessa tässä hauraudessa on samalla niin paljon voimaa. Voiko kuolemaan valmistautua muuten, kuin ottamalla vastaan jokaisen päivän ja jokaisen eläväisen juuri niin suurena lahjana, kuin ne oikeasti ovatkin?

Beginnings and ends at the same time, how weird is life.