loistoluoto


Jätä kommentti

Muualta

Löysin takaisin nuortenkirjojen pariin muutama vuosi sitten. Lukiossa alkanut ”aikuisten kirjojen” ja klassikoiden lukeminen oli vienyt niin mennessään, etten enää katsahtanutkaan muualle. Onneksi herkkäuninen vauvani herätti minussa tarpeen löytää lukemista, joka olisi nopea aloittaa, helppo laskea käsistään häiriön sattuessa (ilman että tuhannet nimet ja hankalat juonikuviot menisivät sekaisin minkä seurauksena pitäisi harppoa satoja sivuja taaksepäin etsien avainkohtia – ja sitten vauva jo taas parkuisikin), ja silti sisällöltään ihan täyttä tavaraa. Etsiydyin siis kirjaston nuortenkirjahyllyjen väliin monen vuoden tauon jälkeen. Onneksi!

Kirjailija Sari Peltoniemi saa minut uskomaan jonkinlaiseen kauniiseen porttiteoriaan; hänen kirjojensa jälkeen paluuta takaisin ”vain aikuistenkirjallisuuteen” ei enää ole ollut. Peltoniemen ”Ainakin tuhat laivaa. Kertomuksia täältä ja muualta” avasi oven jonnekin sellaisiin sfääreihin, minne en olisi koskaan uskonut meneväni. Muistin yhtäkkiä, vuosien tauon jälkeen, että kirjat voivat tarjota tällaisiakin elämyksiä. Jotain ihan muuta.

Nuortenkirjat edustavat kirjojen maailmassa tarkalleen samaa, mitä nuoret ihmiset edustavat muiden kansalaisten joukossa. Anarkismia, suoruutta, kaiken falskin paljastamista. Sekavaa huumoria, heittäytymistä, eriskummallisia kokeiluja, tunteiden ääripäitä. Epätäydellisyyttä ja kasvua. Eli kaikkea sitä, mikä oikeasti on kiinnostavaa.

nuortenkirjat

Mainokset


Jätä kommentti

Tarua ihmeellisempää

uusma1

Heinäkuussa 1897 nousee Huippuvuorten ylle kuumailmapallo, joka kuljettaa kolmehenkistä Andréen retkikuntaa kohti Pohjoisnapaa. Kolmekymmentäkolme vuotta myöhemmin retkikunnan jäänteet löytyvät Vitö-nimiseltä, lähes luoksepääsemättömältä jäätikkösaarelta. Paikalla on kolmen luurangon lisäksi suuri määrä naparetkeilyvarusteita, vaatteita, ammuksia, ja ruokaa. Niin päiväkirjat kuin valokuvatkin ovat säilyneet jääpeitteen alla koskemattomina, ja tutkijat voivat seurata seikkailijoiden matkan vaiheita tarkasti. Yhtäkkiä muistiinpanot loppuvat, jotain tapahtuu.

uusma2

Bea Uusma, ruotsalainen lääkäri, kirjailija ja kuvittaja, kiinnostuu Andréen retkikunnan mysteeristä, kun hän tylsissä illanistujaisissa ollessaan löytää sattumalta kirjahyllystä aiheesta kertovan kirjan. Hän päättää selvittää, mitä retkikunnalle on tapahtunut. Kirjassa Expeditionen – Min kärlekshistoria Bea Uusma kuvaa paitsi retkikunnan uskomattomia vaiheita, myös omaa matkaansa mysteerin syvyyksiin. Tämä romaanimainen tietokirja koskettaa ihmeellisellä tavalla – kirjoittajan rakkaus aihetta kohtaan ei voi olla välittymättä lukijalle. Luin hampaat kalisten ja sydän tykyttäen niin seikkailijoiden muistiinpanot, Bean omat pohdinnat, kuin oikeuslääkäreiden analyysiraportitkin, ja jäin vapisemaan ihmetyksestä. Voi, ihmisen uteliaisuus tuntematonta kohtaan!

Bea Uusma has written a great book about Andrée’s arctic balloon expedition. I just love expeditions!


Jätä kommentti

Sanat, jotka…

Tämä on herkullinen vaihe lapsen kasvussa: puheen kehitys! Mikä valtava ponnistus aivoissa on täytynyt tapahtua ennen, kuin omia sanoja voi tuottaa ulos! Ja on jännittävää nähdä, miten suuri määrä tietoa lapselle on kertynyt jo ennen puhetaitoa. Ihan viime päivinä on tullut esiin monta paikkaan liittyvää muistoa, joiden olemassaolosta en ole ennen tiennyt mitään. Mutta nyt on sanat kertoa. ”Tässä pilkottiin omenoita lampaille,” totesi tyttö ulkopöydän vieressä, ja rannalla seistessään kertoi ”Täällä pikku vauvana (*minä*) ui.”

Minulle sanat ovat yksi olennaisimmista ihmisyyden ilmentymistä. Hurmaannun miettiessäni, miten sanat kehittyvät, miten ihminen ajattelee ennen sanoja, mihin kaikkeen ne avaavatkin oven. Kaikki on kuviteltavissa, kaikelle on olemassa symboli, josta voi rakentaa jotain kokonaan uutta. Jonka voi viestittää muillekin. Vahvimmat taide-elämykseni olen ehdottomasti kokenut kirjallisessa muodossa, romaaneissa ja laululyriikoissa. Joskus sanat tuntuvat loppuvan kesken, mutta on myös olemassa niitä ihmisiä, jotka sellaisissakin paikoissa osaavat muuttaa tunnelman sanoiksi. Sellainen saa hengitykseni lähes pysähtymään!

Olen oudolla tavalla lopettanut päiväkirjan kirjoittamisen aina elämäni suurissa murroskohdissa ja kriiseissä. Virhe! Uskon, että kirjoittamalla olisin pitänyt paremman yhteyden…kaikkeen, ja omia kappaleitaan ei olisi tarvinnut jälkeenpäin keräillä niin suurelta alueelta. Toivottavasti muistan tarttua kynään seuraavalla kerralla, kun elämä taas heittelee.

Täällä saman kannen alla meil on meret meil on maat, meil on sanat joiden voima pitää tän kaiken paikoillaan — (Nopsajalka – Lupaan olla)

words2

Words are one of the most human things I can imagine. Our daughter has learned a lot of them. It’s so fascinating to follow…


Jätä kommentti

Running is not a battle between you and your body

En ole koskaan hurahtanut mihinkään uskontoon. Kuten varmaan moni muukin, suhtaudun pienellä varauksella ilmiöihin, joista kohistaan kovalla kiihkolla sekä puolesta että vastaan. Ehkä siitä syystä olen kypsytellyt hetken paljasjalkajuoksuun tutustumistakin.

heureka

Muutama päivä sitten vaihdoin tavallisen lenkin päätteeksi jalkoihini paljasjalkatossut, ja voi ihmettä, teki mieli huutaa niin heurekaa kuin hallelujaakin! Ai tältä luonnollinen juoksu tuntuu! Ai  tämän vuoksi maailman eniten juoksevat luonnonkansat jaksavat juosta – he eivät todellakaan käytä mitään kantavaimennettuja pronaatiotuettuja Asicseja!

Otetaan uintivertauskuva: juoksuradalta maastoon siirtyminen on suunnilleen sama, kuin uimahallin vaihtaminen luonnonvesien pärskeisiin. Kun sitten vaihtaa jalkineiksi paljasjalkakengät, vastaa se pelastusliivin riisumista. Luonto, minä ja liike, eikä enää mitään häiritsevää siinä välissä.

Kuten muutkin hurahtaneet, tahdon levittää tätä ilosanomaa kaikille! Jos sinulle tulee juoksemisesta rasitusvammoja, kokeile paljasjalkakenkiä. Jos tahdot löytää oikean juoksutekniikan, kokeile paljasjalkakenkiä. Jos haluat kokea juoksemisen riemun sellaisena kuin se oli lapsena, kokeile paljasjalkakenkiä.

Asennon muuttuminen tuntuu minulla heti ainakin lantionseudun vapautumisena, mutta myös pohkeiden ja jalkapohjien lievänä jumittumisena jalkalihasten joutuessa uudella tavalla töihin. Tässä saa yksi jos toinenkin pikku pohjelihas tehdä kovasti töitä ennen, kuin näillä kengillä lähdetään maratonille.

Tähän samaan syssyyn sain vielä mieheltäni joululahjaksi Christopher McDougallin kirjan ”Born to run”, jonka lukemista jatkan, paljain jaloin kuis muuten…

heureka2

 

I was about to shout both Heureka and Hallelujah, when I tried running with my barefoot-shoes for the first time. It was a couple of days ago, and everything is changed. Wow. Try it yourself!


2 kommenttia

Villi vaellus

Sain tuurilla käsiini kirjaston palautushyllystä Cheryl Strayedin teoksen Villi vaellus. Onneksi! Se kuuluu niihin harvoihin kirjoihin, jonka voisin kuvitella ostavani ihan omaksi. Useinmiten yksi lukukerta per kirja riittää, mutta joidenkin kirjojen maailmaan ja tunnelmaan tahdon upota uudelleen ja uudelleen.

cheryl1

Omaelämäkerrallinen kirja kertoo Cherylin vaelluksesta Pacific Crest Traililla, vaellusreitillä joka ylettyy Meksikosta Kanadaan. Huomaa hyvin, että kirjoittaja on todellakin itse kokenut kuvailemansa retken, niin aitona sen yksityiskohdat välittyvät lukijalle. Tiedän tarkalleen mitä Cheryl takoittaa, kun hän puhuu vaeltamisen muuttumisesta (ihanan ja kamalan) monotoniseksi, päivien mittaan kertyvän energiavelan aiheuttamasta ikuisesta nälästä, tai siitä, kun on vain jatkettava eteenpäin kun muuta ei voi. Väitän, että kaikissa pidempikestoisissa retkissä tulevat nuo samat ilmiöt vastaan, oltiin sitten liikkeellä kävellen, pyörällä, kajakilla, tai jollain muulla.

Muistan, kuinka pyöräreissulla haaveilin kaikki satulallani vietetyt iltapäivät erilaisista juusto- ja suklaakakuista mitä söisin kotiin päästyäni. Kerran taas kajakkiretkellä olisi tehnyt mieli luovuttaa ja lopettaa melominen merikipeyden vuoksi, mutta keskellä avointa, tuulista selkää oli vain pakko puskea eteenpäin tärisevin käsin. Koko päivän jatkunut päänsärky, uuvuttava sivuaallokko ja aina vain kauemmaksi pakeneva määränpää saivat minut hulluuden partaalle! Rantaan pääseminen sen päivän iltana oli paratiisimainen kokemus: päänsärky, pahoinvointi ja heikkous päästivät otteestaan, löytyi täydellinen telttapaikka ajuruoholta tuoksuvan saaren sopukoista, sirkat sirittivät pimeässä kesäyössä, ja ruoka – taas se ruoka – oli taivaallista. Mielessä jyskytti vain ”Mä tein sen kuitenkin!” Siinä ihan tarpeeksi suuri syy lähteä retkelle uudestaan ja taas uudestaan.

Villi vaellus ei ole vain vaelluskirja, pikemminkin se on paljas ja rohkaiseva kasvukertomus. Lue tämä kirja, jos sinulla on (minkälainen tahansa) suhde luonnossa liikkumiseen, tai jos olet koskaan ollut pulassa.

I read a book by Cheryl Strayed, ”Wild. From Lost to Found on The Pacific Crest Trail”. I really understand what she means when she tells about all the problems and beautiful moments during her hike (and life). If you have any kind of relationship to traveling outdoors, or if you have ever had any problems – read it!