Ihminen, Ihminen ja luonto, Lapset, Sää, Talvi

Jäätalvi, sittenkin!

Enpä olisi vielä alkutalvesta osannut kuvitella, että pääsemme tänä vuonna meren jäälle luistelemaan! Pari viikkoa sitten jopa täällä ulkosaaristossa alkoivat poukamat jäätyä, ja sen jälkeen olemmekin kulkeneet innolla paikoissa, joita viimeksi olemme tutkineet kanootista käsin.

Luontoliikunta on hienoa! Luonnossa liike syntyy jotenkin ihmeen vapaasti, ja taidot karttuvat kaiken muun touhun ohessa ihan itsestään.

Luisteleminen on vasta-alkajalle yleensä aika jännittävää, mutta kun huomio kiinnittyy kaikkeen muuhun kuin pystyssä pysymiseen, ei paljon edes ehdi arkailla. Välillä maataan jäällä, istutaan juttelemaan, leikitään poliisia, tai kuljetellaan irtonaisia jäälohkareita. Sitten taas avara lakeus villitsee potkimaan vauhtia niin kovaa, että kyyneleet nousevat silmiin.

Pikkutyypit ovat kulkeneet mukana pulkassa. He ovat päässeet laskemaan jalkansa näille luodoille ihan ensimmäistä kertaa.

Kesällä näissä altaissa uidaan, mutta nyt luistellaan!

P.S. Toivon kovasti, että kaikki jäillä liikkujat ottaisivat turvallisuuden tosissaan. Jokaisella pitäisi olla mukana oikeanlaiset varusteet, joiden käyttöä on harjoitellut. Repun pohjalla tai taskussa lojuvat naskalit eivät pelasta avannosta. En myöskään lähtisi jäälle sen perusteella, että olen nähnyt jonkun kulkevan siellä aikaisemmin – enhän hyppäisi ajotaidottoman autokuskinkaan kyytiin. Hyvällä onnella siitä ehkä selviää hengissä, huonolla ei. Mutta jäällä liikkuminen on ihanaa, kunhan sen tekee turvallisesti!

Mainokset
Ihminen ja luonto, Lapset, Melonta, Sää, Talvi

Sään haltijan yllätyslahja

Nyt kun vesisade on jo sulattanut lähes kaiken lumen pois, on hauskaa muistella äskettäistä, vajaan viikon pituista ihanaa talvea. Olin jo lähes sopeutunut ajatukseen kokonaan lumettomasta talvesta, mutta niin vain alkoikin kovien etelämyräköiden jälkeen taivaalta yhtäkkiä tupruttaa lunta. Lapset hakivat sukset esille samantien!

Vietimmekin sitten viikonlopun suksilla! Kuopuksen vaunujen koppa pedattiin ahkioon, jota minä vedin perässäni, ja siellä hän nukkui tyytyväisenä päiväunet. Oli mahtavaa päästä hiihtämään pitkästä aikaa!

Sunnuntaina oli tyyntä kuin toukokuussa! Ja aurinkoa! Ja puuterilunta!

Illalla tuli vielä niin ihana auringonlasku, että oli pakko vaihtaa sukset kajakkiin. Laskeva aurinko värjäsi lumiset luodot vaaleanpunaisiksi. Ne näyttivät välillä leijailevan ilmassa, koska oli niin tyyntä. Lilluin siellä pastellinsävyisessä, hiljaisessa äärettömyydessä.

 

 

Ihminen ja luonto, Lapset, Sää, Syksy

Ovesta ulos

Tilastotietoa marraskuulta: viisi sateetonta päivää. On ollut uskomattoman märkää, mutta kaunista ja hauskaa. Näköjään kameraankin on tallentunut edelleen lähinnä näitä valonpilkahduksia. Näinä päivinä jokainen yllättävä pilven väistyminen ja viisto auringonsäde otetaan vastaan ilahtuneesti kiljahtaen.

Marraskuussa pitäisi työpaikoilla olla jokin lakisääteinen keskipäivän ulkoiluhetki! Väitän, että sellainen vähentäisi suomalaisten kaamosmasennusoireita radikaalisti. Ulkona on helppoa olla, eikä sadepäiväkään tunnu siellä kovin pimeältä. Meillä ulkoilu helpottaa tällä hetkellä myös taaperon kiipeilypakkomielteen oireita. Tai ehkä ei oikeasti edes helpota, vaan lähinnä sitä toimintaa on näin äidin näkökulmasta helpompi sietää ulkona, kuin sisätiloissa. Onneksi pihalle ja luonnonympäristöön on niin lyhyt matka!

Ihminen, Lapset, Syksy

Inhale, exhale

Sanotaan, että ihminen voi ottaa vastaan tietyn määrän vaikutteita, minkä jälkeen täytyy saada purkaa koettua ulospäin. Kokemiseen ja tekemiseen pätee samanlainen rytmin tarve, kuin fyysiseenkin hengittämiseen: jotta homma toimisi, pitää saada vuorotellen hengittää sisään ja ulos.

Kahden kerran kokemuksella olen tullut siihen tulokseen, että vauvavuosi on yksi helkkarin pitkä sisäänhengitys. Koko ajan täytyy olla skarppina, ottaa vastaan viestejä ja vaikutteita, reagoida, olla valmiudessa. Ylitse vyöryy valtavasti omia ja muiden tunteita, uusia ja taas uusia vuorokausirytmejä, ruokailu-nukutus-pyykki-tiski-rumbaa, ja itse kunkin kehitysvaiheita. Aikaa koetun pureskeluun ja sulatteluun on äärimmäisen vähän. Tai tuleehan taukojakin välillä, yllättäen, mutta koskaan ei tiedä, milloin seuraavaksi pitää singahtaa jonnekin. Oma strategiani on ollut pysyä jatkuvassa liikkeessä, etten vain kuukahtaisi väsymyksestä kesken päivän. Rakas tuttu ylivireystila!

Nyt on kuitenkin vauvavuosi takanapäin, ja kummasti alan taas löytää oman rytmini. Se on ehkä erilainen kuin ennen, olenhan itsekin muuttunut matkan varrella, mutta se on joka tapauksessa juuri minulle sopiva! Kuinka ylelliseltä tuntuukaan syödä kun on nälkä, nukkua kun väsyttää, liikkua kun kaipaa liikettä, ja joskus, joskus, jopa ajatella jokin ajatus loppuun asti…

Ihminen ja luonto, Lapset, Retket, Sää, Talvi

Hiljaisena hetkenä?

po%cc%88llya%cc%88a%cc%883

Olen tässä vauvavuoden kuluessa kirjoittanut jopa vähemmän, mitä etukäteen kuvittelin. Ajatuksia on paljon, mutta hiljaisia hetkiä koneen äärellä on äärimmäisen vähän. Iltaisin voin kyllä lapsia nukuttaessa viestitellä kavereille tai surffailla netissä kännykällä, mutta blogia en osaa päivittää puoliunessa makuuasennossa. Nyt kuitenkin yltiöoptimistisesti uskon, että saan taas järjestettyä itselleni kirjoitushetkiä vähän useammin. Sormet liikkuvat vielä jäykästi näppäimistöllä, mutta eivätköhän nekin hiljalleen vetreydy.

Olin tammikuussa lasten kanssa pari viikkoa Portugalissa. Mieheni lähti Norjaan pyöräilykisoihin, ja totesin, että kahden pienen lapsen kanssa on helpompi olla jossain lämpimässä sillä aikaa.  Tuntui myös tärkeältä järjestää itselle jotain hauskaa tekemistä, koska sillä tavoin osaan iloita toisenkin reissuista paremmin. Etten vain istu kotona ja katkeroidu siitä, kun itse en ole vielä lähimainkaan valmis pyöräilykoitoksiin. (Niidenkin aika tulee vielä…)

Tuoreet appelsiinit ja auringon valo olivat paratiisimaisia keskellä talvea. Huomasin myös, kuinka mainiota matkaseuraa lapset ovat. Tiesin, että reissusta ei ainakaan tule tylsä, kun tyttö jo junamatkalla kohti Helsinkiä kihisi innoissaan ”Minua niin jännittää, mahtaako se konduktööri olla dinosaurus vai ihminen.” Jossain Salon jälkeen pimeydessä näkyi rivi maantien valoja, ja se kirvoitti ihastuneen huokaisun ”Oooh, Pariisi!” Lasten seurassa kaikki on mahdollista!

Nyt täällä kotona tuulee ja lumi pöllyää!

po%cc%88llya%cc%88a%cc%880

po%cc%88llya%cc%88a%cc%882

Ihminen ja luonto, Kesä, Lapset

Huolenpitoa

kesäheinä

Tulen varmaankin jälkeenpäin muistamaan tämän kesän niistä  kaikista aikaisista aamuista, jolloin tallustelin nukkuva vauva kantoliinassa pitkin hiljaista kylätietä ja kasteisia polkuja.

Jos jotain opin esikoisen vauva-ajasta, niin sen, että itsestä täytyy pitää huolta. Vaikka vauva olisi ”helppo tapaus”, niin imetys-nukutus-hyssyttely-vaipanvaihto-rumbaa jaksaa paremmin, jos hoitaa omaakin vointia.

Luonnossa liikuskelu on minulle parasta itsestäni huolehtimista. Mikäs tässä on ollut hipsiessä aamuauringon lämmittämillä rantakallioilla. Vauvakin on samalla saanut haistella kosteaa ilmaa ja kuunnella pääskysten lirkuttelua ja lokkien huutelua.