loistoluoto


4 kommenttia

Hiljaisena hetkenä?

po%cc%88llya%cc%88a%cc%883

Olen tässä vauvavuoden kuluessa kirjoittanut jopa vähemmän, mitä etukäteen kuvittelin. Ajatuksia on paljon, mutta hiljaisia hetkiä koneen äärellä on äärimmäisen vähän. Iltaisin voin kyllä lapsia nukuttaessa viestitellä kavereille tai surffailla netissä kännykällä, mutta blogia en osaa päivittää puoliunessa makuuasennossa. Nyt kuitenkin yltiöoptimistisesti uskon, että saan taas järjestettyä itselleni kirjoitushetkiä vähän useammin. Sormet liikkuvat vielä jäykästi näppäimistöllä, mutta eivätköhän nekin hiljalleen vetreydy.

Olin tammikuussa lasten kanssa pari viikkoa Portugalissa. Mieheni lähti Norjaan pyöräilykisoihin, ja totesin, että kahden pienen lapsen kanssa on helpompi olla jossain lämpimässä sillä aikaa.  Tuntui myös tärkeältä järjestää itselle jotain hauskaa tekemistä, koska sillä tavoin osaan iloita toisenkin reissuista paremmin. Etten vain istu kotona ja katkeroidu siitä, kun itse en ole vielä lähimainkaan valmis pyöräilykoitoksiin. (Niidenkin aika tulee vielä…)

Tuoreet appelsiinit ja auringon valo olivat paratiisimaisia keskellä talvea. Huomasin myös, kuinka mainiota matkaseuraa lapset ovat. Tiesin, että reissusta ei ainakaan tule tylsä, kun tyttö jo junamatkalla kohti Helsinkiä kihisi innoissaan ”Minua niin jännittää, mahtaako se konduktööri olla dinosaurus vai ihminen.” Jossain Salon jälkeen pimeydessä näkyi rivi maantien valoja, ja se kirvoitti ihastuneen huokaisun ”Oooh, Pariisi!” Lasten seurassa kaikki on mahdollista!

Nyt täällä kotona tuulee ja lumi pöllyää!

po%cc%88llya%cc%88a%cc%880

po%cc%88llya%cc%88a%cc%882

Mainokset


4 kommenttia

Riutalla

Olen ennenkin todennut, että jokaisella saarella on oma luonteensa. Lähistöllä on muutamia sellaisia lempparisaaria, joihin täytyy päästä vähintään kerran kesässä. Yksi tällainen on täältä katsoen kutakuinkin luoteessa sijaitseva suuri sorariutta, jolla kasvaa valtavasti kangasajuruohoa.

riutta1

Olimme menossa tuolle saarelle, mutta se olikin ”varattu”. Eli rannassa oli jo vene. Erakkoluonteinen saaristolainenhan toteaa, että ei sitä nyt samalle saarelle voi mennä, missä on jo joku…! Siksi ”jouduimmekin” tutustumaan riutan pikkusisareen. Onneksi! Mikä viehättävä, pieni ja sympaattinen saari, jonka jaksoi auringon paahtaessakin kiertää mukavasti.

riutta2

Tällaisilla riutoilla rannat ovat hiekkaa, soraa, ja eri kokoisia kiviä. Yleensä niiltä voi myös löytää paljon leipäkiviä. Koskakohan tälle rannalle on viimeksi jäänyt ihmisen jalanjälkiä?

riutta4

Mikäli riutta on tarpeeksi korkea keskiosastaan, on siinä usein jotakin matalaa kasvustoa – sekä näköjään pakollinen yksinäinen pihlaja. Lajikirjo on varsin suppea, kasvuolosuhteet ovat sen verran vaikeat.

Ihastelin värimaailmaa: jäkälä loi harmaan pohjan, jota sävyttivät ajuruohon ja keltamataran kukat. Siitä oli vaikea ottaa todenmukaista valokuvaa, mutta kokonaisuus on joka tapauksessa hurmaavan harmoninen ja kaunis. Ilmassa leijuvaa lämpimän mausteista tuoksua ei sitäkään saa pyydystettyä kuvaan, mutta ehkä kaikkea ei tarvitsekaan…monesti kun viehättävintä on juuri se, mitä ei saa tallennettua minnekään.

riutta5


2 kommenttia

Sunnuntai

sunnuntai

Sunnuntaisin laivan lähdön jälkeen saari rauhoittuu. Jopa kesäisin voi viikonlopun viimeisinä tunteina aistia hetken hengähdystauon hulinasta.

Innostun niin paljon kaikista vierailijoista ja vaikutteista, että ilman näitä hiljaisia hetkiä olisin varmasti jatkuvasti ylikierroksilla. Ihmiset, heidän tunteensa ja tarinansa jäävät elämään ihon alle niin kovin helposti… Ja täällä, jos jossakin, ihmiset tulevat lähelle.

sunnuntai3

Tänään vietimme pienen äitienpäiväpiknikin kotisaaren kalliolla. Rauhallinen teehetki teki kaikille hyvää. Meri oli tyyni, ja vesilinnut pitivät omaa pulputustaan.


Jätä kommentti

Taikaa

sumussa

Edellinen laivamatkamme täältä mantereelle oli sumuinen. Katselin kannelta luotoja, jotka kylpivät pehmeässä pilvessä.

Muistelin yhtä melontaretkeämme, jonka teimme tarkoituksella kovassa sumussa, jotta oppisin suunnistamaan merellä kompassin avulla. Oli tyyntä, ympäristö tuntui tyhjiöltä. Välillä tuntui, kuin olisimme pyörineet ympyrää – ainoa todiste suunnan pysymisestä oli kompassin neula. Ei auttanut kuin pitää suunta ja meloa eteenpäin, ja uskoa, että seuraavan saaren ranta tulee joskus vastaan. Välillä se tulikin niin yllättäen, että keula karahti kiville. Outoon, vähän aavemaiseen tunnelmaan tottui pikkuhiljaa. Retken pelottavin hetki oli se, kun yhtäkkiä näin jotakin valtavaa tummaa edessämme. Olimme meloneet vanhan haaksirikkoutuneen proomun viereen, se kohosi vedestä korkeana ja uhkaavan näköisenä muutaman metrin päässä kajakeistamme. Jostain syystä tuli tarve jatkaa äkkiä matkaa!

En yhtään ihmettele, että vanhoissa taruissa sumu on aina jotenkin taianomainen, erityinen.


2 kommenttia

Vuoden loppuun asti

Joulun jälkeinen viikko alkoi ihmeellisen tyyneyden keskellä. Aurinko paistoi, ja voisin vaikka vannoa, että päivien pitenemisen tunsi jo! Tällainen loistosää venytti suppailukauden vuoden viimeisiin päiviin asti. Kävin majakkamäellä aamupäivällä tarkkailemassa maininkitilannetta, ja totesin, ettei Utön eteläpuolelle ollut mitään asiaa laudalla – ainakaan yksin, veden ollessa pari asteista. Tai toki olisin voinut kiertää saaren kilometrin etäisyydeltä, silloin olisin väistänyt murtuvat mainingit, mutta se ei tuntunut mielekkäältä vaihtoehdolta. Suuret mainingit kaukana avoimella merellä tekevät usein olon vähän pieneksi ja orvoksi jo kajakissakin, enkä ole ihan vielä valmis kokemaan tuota tunnetta laudalla tasapainoillen. Niinpä päätin suunnata tuttuihin sokkeloihin lounasretkelle. Matkalla saarten suojiin sain kuitenkin hieman tuntumaa aaltoihin, koska halusin käydä kurkistamassa avomertakin nurkan takaa. Pitkät, vanhat mainingit pitivät korviahuumaavaa pauhua, ja täysin holtittomasti käyttäytyvät virrat pakottivat keskittämään kaiken energian laudan pitämiseen oikeassa suunnassa.

lauta1

Saarten suojissa ulkomeren levottomuutta ei olisi voinut aavistaakaan. Lounastin hiljaisuudessa, auringon lämmittäessä poskia.

lauta2

Päätin jo kotimatkalla lähteä lautailemaan vielä aikaisin seuraavana aamuna.

 


3 kommenttia

Vielä kurkistus lämpöön…

Syksy on ollut lämmin ja lempeä. Olen kesäisestä liihottelusta ihan puhki, ja otan avosylin vastaan armeliaan syksyn. Se tuo rauhaa ja viileyttä ylikierroksilla kieppuvaan kehoon ja mieleen. Nyt olen jo taas vähitellen malttanut nukkua, syödä, ja lenkkeillä. Se on ihan hyvä alku!

Meillä on myös ollut aikaa retkeillä lähiluodoilla.

syysretki2

syysretki3

Olisi kiinnostavaa merkata nuppineulalla karttaan ne luodot, joilla on käynyt. Ihan läheltäkin löytyy paljon sellaisia, joihin en ole koskaan noussut maihin. Tutkittavaa riittää!

syysretki1


2 kommenttia

Ulkoilmakylpylä

Takana on lisää lämpimiä päiviä, ja pulikointia ”uima-altaissa”. Tämä oli lempipuuhaani lapsuuden kesinä, ja on kiva nähdä nyt tytön nauttivan samanlaisesta lutraamisesta.

altaalla7altaalla1altaalla3

Muutama tunti vierähtää äkkiä, kun viipottaa eri altaiden välillä. altaalla5

Olemme meloneet uimamestoille kanootilla. Sillä on helppoa ja huoletonta liikkua, ja lisäksi sen saa tarvittaessa vedettyä kokonaan kalliolle. Mutta entä merivesi, kuinka ihanan kirkasta se on edelleen! Nyt vasta parin päivän sisällä on ilmaantunut sinilevää, mutta suojan puoleisilla rannoilla sitäkään ei näy.

altaalla4