loistoluoto


5 kommenttia

Toukokuu, olet tervetullut!

Pesin tyttäreni toppahaalarin tänään. Kiitos vaan haalari kuluneesta seitsemästä kuukaudesta, pidettäisiinkö nyt pieni tauko? Ihan keväältä jo alkaisi tässä tuntua!

Toukokuu alkoi pienellä iltapäiväsuppailulla eteläpuolen mainingeissa. Oli jo tyyntä, mutta vanhojen maininkien jatkuva jylinä sulki minut omaan turvalliseen äänimaisemaansa. Siellä pauhun keskellä ei juuri muita ääniä kuule, mikä on aika vapauttavaa. Sain taas tosissani tasapainoilla, jotten lentäisi laudalta. Tiukimmissa paikoissa laskeuduin polviseisontaan melomaan.

Etelään kurkottavien matalien kallioiden pinta höyrysi auringon lämmössä.

 

Mainokset


8 kommenttia

Jäälautailua

jäälautailua

Edellisessä kirjoituksessa kertomani lautailuretken jälkeen heräsin aamulla aikaisin suppailemaan. Oli niin tyyntä, että merenpinnasta heijastui kuun lisäksi kirkkaimmat tähdet. Olin innoissani uusista olosuhteista: pimeys oli sellaista kylmää talvipimeää, jota en ennen ole vesillä kokenut, ja lisäksi rantaan tullessani tajusin ohuen jääriitteen ritisevän lautani alla. Aloin janota lisää talvisia olosuhteita – ja niitähän tulikin tarjolle aika pian!

jäälautailua2

Tänään päätin lähteä testaamaan laudan talviominaisuuksia. Etukäteen pohdin, kuinka paljon jäätä laudan pintaan muodostuisi – olisiko se lopulta vain yhtä liukasta ja painavaa jääkimpaletta, jonka päällä olisi mahdotonta pysyä pystyssä?

jäälautailua3

Testimelonta rantoja pitkin antoi rohkaisevia tuloksia. Ei pahaa jäätämistä, ja oma vaatetuskin oli sopiva. Pari lämpökerrastoa kuivapuvun alla riitti hyvin. Olen muuten ollut lukuisia kertoja kiitollinen siitä, etten hankkinutkaan kesäkäyttöön tarkoitettua märkäpukua, kuten alunperin suunnittelin, vaan kylmiin vuodenaikoihin sopivan kuivapuvun. Tai oikeammin: en saanut aikaiseksi ostaa märkäpukua keväällä, ja sitten sopiva kuivapuku vain tupsahti eteeni. jäälautailua6

Olisin halunnut lähteä melomaan eteläpuolelle, maagisen merisavun keskelle. Taloutemme turvallisuuspäällikkö ei kuitenkaan hyväksynyt varustustani niin pitkälle matkalle, vaan kertoi sen riittävän ainoastaan Koulun rantaan asti. Puuttuvia osasia olivat ainakin neopreenihuppu, neopreenihanskat, sekä vesitiiviisti pakattu kännykkä (joka ei tosin näillä pakkasilla toimi!).  Tyydyin siis tähän lyhennettyyn merimatkaan.

jäälautailua5

Lyhytkin matka oli mielenkiintoinen. Meri oli jäätymässä koko ajan lisää. Monissa paikoissa ei vielä ollut jäätä, mutta vedenpinta oli jo aivan sileää ja liikkumatonta. Lauta toimi koko matkan moitteettomasti. Mitäköhän se tykkäisi pienestä aallokosta, näillä pakkasilla?


2 kommenttia

Vuoden loppuun asti

Joulun jälkeinen viikko alkoi ihmeellisen tyyneyden keskellä. Aurinko paistoi, ja voisin vaikka vannoa, että päivien pitenemisen tunsi jo! Tällainen loistosää venytti suppailukauden vuoden viimeisiin päiviin asti. Kävin majakkamäellä aamupäivällä tarkkailemassa maininkitilannetta, ja totesin, ettei Utön eteläpuolelle ollut mitään asiaa laudalla – ainakaan yksin, veden ollessa pari asteista. Tai toki olisin voinut kiertää saaren kilometrin etäisyydeltä, silloin olisin väistänyt murtuvat mainingit, mutta se ei tuntunut mielekkäältä vaihtoehdolta. Suuret mainingit kaukana avoimella merellä tekevät usein olon vähän pieneksi ja orvoksi jo kajakissakin, enkä ole ihan vielä valmis kokemaan tuota tunnetta laudalla tasapainoillen. Niinpä päätin suunnata tuttuihin sokkeloihin lounasretkelle. Matkalla saarten suojiin sain kuitenkin hieman tuntumaa aaltoihin, koska halusin käydä kurkistamassa avomertakin nurkan takaa. Pitkät, vanhat mainingit pitivät korviahuumaavaa pauhua, ja täysin holtittomasti käyttäytyvät virrat pakottivat keskittämään kaiken energian laudan pitämiseen oikeassa suunnassa.

lauta1

Saarten suojissa ulkomeren levottomuutta ei olisi voinut aavistaakaan. Lounastin hiljaisuudessa, auringon lämmittäessä poskia.

lauta2

Päätin jo kotimatkalla lähteä lautailemaan vielä aikaisin seuraavana aamuna.

 


4 kommenttia

Jalat taas tukevasti…

joulusup2

Lauantaina maailmani palaset loksahtivat paikoilleen, ja sain itseni juurrutettua tukevasti takaisin universumiin. Aurinko paistoi, tuuli tyyntyi, ja pääsin taas laudalle.

jouluSup1

Kaikki väsymys ja stressi suli heti, kun tunsin taas laudan hiljaisen keinunnan jalkojeni alla. Oikeastaan onnellinen kihinä alkaa aina jo siinä vaiheessa, kun puen kuivapukua päälleni – rakastan jopa sen tuoksua! Siihen assosioituu niin paljon hienoja hetkiä, avaria kevätaamuja ulkoluodoilla, riemukkaita kajakkisurffeja, seikkailuja.

jouluSup3

Nyt vesi oli korkeammalla kuin koskaan aiemmin suppaillessani. Ylitin monta ”nurmikkoa” sekä kiviä, jotka normaalisti näkyvät kareina veden pinnalla. Aluetta paremmin tunteville tiedoksi: Sandfladaniin pääsi sisään itäkautta! Muistaakseni kerran aiemmin olen mennyt, silloin kajakilla.jouluSup4

Kotimatkalla tuuli nousi jo uudestaan, ja sain painaa tosissani eteenpäin. Mikäs sen parempaa!


6 kommenttia

Aamuhetki

Kello soi 5:47. Ulkona oli pilkkopimeää, koska taivaalla oli pilviä. Loikoilin vielä hetken. Nousin ylös, söin banaanin, ja puin edellisenä iltana valmiiksi keräämäni varusteet. Ohut lämpökerrasto, kuivapuku, neopreenitossut, pelastusliivit. Kännykkä vesitiiviiseen pussiin, kamera liivin taskuun, juomapullo käteen.

aamusup5

Ulkona oli hiljaista. Oikeasti hiljaista – ei tuulenvärettäkään. Laudan pumppaamisesta kuuluva meteli tuntui rikolliselta, yritin hoitaa sen nopeasti. Kannoin laudan ja melan rantaan, kahlasin tummaan veteen, ja kiipesin laudalle. Se on lempikohtani – kun keho siirtyy veden kannateltavaksi, ja lauta alkaa liukua äänettömästi eteenpäin.

aamusup1

Meloin kohti itää. Siellä pilkotti heikkoa valoa pilvien välistä. Vesi oli aluksi niin tummaa, etten nähnyt allani kuin mustaa. Vähän ajan kuluttua aloin jo erottaa lähellä pintaa olevat kivet. Yhden kerran luulin olevani vaalean kiven yläpuolella. Kun yritin mitata syvyyttä tökkäämällä kiveä melalla, horjahdin – alla ei ollutkaan mitään kiinteää, vaan valtava meduusamatto.

aamusup2

Vesi liikkui ainoastaan sen verran, että sen hidas huojunta sai aikaan pienen ritinän: rantakivillä kasvavat levät joutuivat välillä veden alle ja välillä pinnalle, ja siitä liikkeestä kuului pienenpieni ääni. Istuin kuuntelemaan.

aamusup3

Värit tulivat esiin hiljalleen. Aloin erottaa myös pohjan yksityiskohtia. Meloin kapeikoissa pitkään, ja katselin meduusoja, kaloja, simpukoita ja hiljaisten virtojen mukana taipuvia meriheiniä.


4 kommenttia

Jurmosta Utöseen

JurmoSup6

Tänään sattuivat osumaan sopivasti yhteen tuulen suunta, vapaapäivä, ja m/s Eivorin aikataulu. Otin SUP-laudan mukaani, ja matkustin laivalla Jurmoon. Mieheni meloi kajakilla perässä. Kävin pienellä kävelyllä Jurmossa, tässä yksi suhmurainen kännykkäkuva. Liilat kanervat peittivät koko saarta, mikä tosin tuskin tästä kuvasta välittyy. Joimme kahvit Jurmon Kaffelassa, pakkasimme itsemme kulkuvälineisiin, ja lähdimme melomaan.

JurmoSup1

Oli kuuma! Aurinko paahtoi, ja tuuli oli tyyntynyt lähes kokonaan. Vettä kului litrakaupalla.

JurmoSup3JurmoSup2

Melonta kulki mukavasti. Minun vauhtini oli vain hieman hitaampi, mitä kajakilla melottaessa, ja nyt kun mieheni oli ehtinyt jo purkaa suurimmat melontaenergiat menomatkalla, pystyimme etenemään yhtä matkaa kummallekin mielekkäällä vauhdilla. Matkan pisin yhtenäinen ylitys oli nelisen kilometriä pitkä, sen loppupuolella aurinko alkoi tuntua jo varsin rajulta silmissä. Onneksi pian tuli taukopaikka!

JurmoSup4

Tauolla joimme ja söimme kunnolla, ja sinä aikana aurinko ehti siirtyä hieman parempaan kulmaan paahtamaan.

JurmoSup7

Ihan pläkä! Uskallan väittää, että meno ei tuntunut lihaksissa kovinkaan paljoa, vaan tämän matkan suurimman haasteen toi auringonpaiste. Sen vuoksi nestetasapainon ylläpitämiseen piti kiinnittää erityisen paljon huomiota, ja aurinkorasvaa sai lisätä pariin otteeseen.

JurmoSup5

Ja PIM! Sitten olimmekin jo Utössä. Aktiivinen melonta-aika oli noin kaksi ja puoli tuntia, ja siihen vielä tauko päälle. Saa nähdä, onko kehostani löytynyt yön aikana uusia lihaksia. Nyt väsyttää, ja tämä on juuri sellaista väsymystä, mitä kaipasin, ja minkä vuoksi tälle retkelle lähdin!

 


5 kommenttia

Laudalla

Välillä käy niin, että rakastuu johonkin kohteeseen jo ennen kuin edes pääsee lähietäisyydelle. On vain älyttömän hyvät vibat aiheesta, ja sitten tutustuessa huomaa, että todellisuus on vielä ennakkokäsitystäkin parempi. Viimeksi minulle kävi näin suppailun, eli Stand Up Paddlingin, kanssa. Se on ehkä yksi parhaista liikkumisen (ja olemisen!) muodoista, mitä ihminen voi keksiä!

Sain laudan keväällä, ja tänä kesänä olen suppaillut aina, kun mahdollista. Väittäisin, että tuttuihin maisemiin pääsee tällä tavoin sulautumaan vielä ihan eri tavalla, mitä meloessa.

Otin kameran mukaan yhtenä vähätuulisena päivänä. Aalloissa en pystyisi kuvaamaan…

SUP1SUP2

Laudalla on kätevä siirtyä jonnekin kauniiseen paikkaan lekottelemaan tai venyttelemään. Oloa voisi kuvata hyvinkin ”kelluvaksi”.

SUP7

Nämä kuvat otin samana päivänä, kävin tuolloin suppailemassa sekä päivällä, että illalla. Illalla menin naapurisaaren hiljaiseen laguuniin.

SUP3

Tulin kotiin sataman kautta. Se oli kesäisen täysi.

SUP4

SUP5

Kaikki veneet eivät mahtuneet laitureihin, osa oli ankkurissa lahdella.

SUP6

Sää tekee jokaisesta suppailukerrasta erilaisen. Yhtenä aamuna kiersin naapurisaaren, ja aallot huuhtoivat jalkojani koko matkan. Odotan kuumeisesti, että pääsen paremmin tutustumaan aallokossa liikkumiseen ja surffaamiseen!