Ihminen ja luonto, Lapset, Sää, Syksy

Ovesta ulos

Tilastotietoa marraskuulta: viisi sateetonta päivää. On ollut uskomattoman märkää, mutta kaunista ja hauskaa. Näköjään kameraankin on tallentunut edelleen lähinnä näitä valonpilkahduksia. Näinä päivinä jokainen yllättävä pilven väistyminen ja viisto auringonsäde otetaan vastaan ilahtuneesti kiljahtaen.

Marraskuussa pitäisi työpaikoilla olla jokin lakisääteinen keskipäivän ulkoiluhetki! Väitän, että sellainen vähentäisi suomalaisten kaamosmasennusoireita radikaalisti. Ulkona on helppoa olla, eikä sadepäiväkään tunnu siellä kovin pimeältä. Meillä ulkoilu helpottaa tällä hetkellä myös taaperon kiipeilypakkomielteen oireita. Tai ehkä ei oikeasti edes helpota, vaan lähinnä sitä toimintaa on näin äidin näkökulmasta helpompi sietää ulkona, kuin sisätiloissa. Onneksi pihalle ja luonnonympäristöön on niin lyhyt matka!

Mainokset
Ihminen ja luonto, Meri, Syksy

Hajavaloa

Marraskuu on olemassa ehkä siksi, että saisimme tilaisuuden nähdä hienovaraisemmatkin valonpilkahdukset? Kynttilät aamupalapöydässä, pilvien reunoilla häilyvät hennot kajastukset, ja vaaleanpunaiseksi värjäytyvät aaltojen kuohut.

Haikeaa hämärää, jonka peittäminen vilkkuvilla jouluvaloilla tuntuisi brutaalilta.

Ihminen ja luonto, Kirjat, Syksy

Kirjapinoja

Olen vuoden ajan lukenut harvakseltaan, ehkä kirjan kuukaudessa. Iltaisin lukiessa on aina pahaenteinen ääni takaraivossa hokenut: ”Teet tätä nyt sitten yöunien kustannuksella!” Nyt, kun pienempi lapsi nukkuu säännölliset päiväunet, jää lukemiselle taas paremmin aikaa päivisin. Ehdin yleensä sekä lukea esikoiselle päiväleposadun, että sen jälkeen vielä itsekseni syventyä johonkin kirjaan hetkeksi.

Kuvan kirjapino ilmestyi sängyn viereen, kun kävin pari kertaa innoissani kirjastossa. ”Jee, nyt on taas aikaa lukea, seuraavaksi voisin lukea vaikkapa…nämä!” Missä kohtuus?!! Kirjastoreissuni ovat tässä vaiheessa vähän kuin vierailuja jossakin herkkubasaarilla pitkän paaston jälkeen.

Lukemiseen on muuten tullut ihan uusia ulottuvuuksia sen jälkeen, kun pääsin mukaan ihanaan lukupiiriin. (Voin suositella lämpimästi, jos ajatus yhtään herättää innostusta!) Tuntuu hienolta, kun voi jonkun kanssa puida läpi lukukokemusta. Kirjoihin tulee lisää syvyyttä ja näkökulmia, kun niitä pohtii yhdessä. Lisäksi olen lukenut jo nyt useita sellaisia teoksia, joihin en olisi tullut tarttuneeksi ilman lukupiiriä.

Lopuksi vielä loppusyksyn sävyjä. Niihin on mielestäni jännittävää imeytyä, ja samalla hiljalleen laskeutua kohti hämärää marrasaikaa.

Ihminen, Lapset, Syksy

Inhale, exhale

Sanotaan, että ihminen voi ottaa vastaan tietyn määrän vaikutteita, minkä jälkeen täytyy saada purkaa koettua ulospäin. Kokemiseen ja tekemiseen pätee samanlainen rytmin tarve, kuin fyysiseenkin hengittämiseen: jotta homma toimisi, pitää saada vuorotellen hengittää sisään ja ulos.

Kahden kerran kokemuksella olen tullut siihen tulokseen, että vauvavuosi on yksi helkkarin pitkä sisäänhengitys. Koko ajan täytyy olla skarppina, ottaa vastaan viestejä ja vaikutteita, reagoida, olla valmiudessa. Ylitse vyöryy valtavasti omia ja muiden tunteita, uusia ja taas uusia vuorokausirytmejä, ruokailu-nukutus-pyykki-tiski-rumbaa, ja itse kunkin kehitysvaiheita. Aikaa koetun pureskeluun ja sulatteluun on äärimmäisen vähän. Tai tuleehan taukojakin välillä, yllättäen, mutta koskaan ei tiedä, milloin seuraavaksi pitää singahtaa jonnekin. Oma strategiani on ollut pysyä jatkuvassa liikkeessä, etten vain kuukahtaisi väsymyksestä kesken päivän. Rakas tuttu ylivireystila!

Nyt on kuitenkin vauvavuosi takanapäin, ja kummasti alan taas löytää oman rytmini. Se on ehkä erilainen kuin ennen, olenhan itsekin muuttunut matkan varrella, mutta se on joka tapauksessa juuri minulle sopiva! Kuinka ylelliseltä tuntuukaan syödä kun on nälkä, nukkua kun väsyttää, liikkua kun kaipaa liikettä, ja joskus, joskus, jopa ajatella jokin ajatus loppuun asti…

Ihminen ja luonto, Syksy

Voi, maailma…

Me aamuvirkut, minä ja vauva, olimme juuri heränneet. Puuhastelin aamutoimia ja pikkuinen potkiskeli hoitopöydällä, kun vilkaisin ikkunasta ulos. ”Nyt mennään!” huudahdin, kaappasin vauvan kainaloon, ja säntäsin ovesta pihalle paljain jaloin. Ei tullut mieleenkään jäädä etsimään kenkiä eteisestä.

Kaste paljasti aamuauringossa kimaltelevat hämähäkinseitit. Niin täydellisiä!

aamusumu1

”Tällainen sumuaamu, nyt Itäniitylle!” huohotin matkaseuralaiselleni, ja kipitin eteenpäin märässä heinikossa.

Niitty kylpi kullassa!

aamusumu2

”Tuonne!”

sumuaamu6

aamusumu4

Vaelsimme haltioituneina. Oli niin hiljaista, että sumun liikkeen melkein kuuli. Koko maailma oli hiljentynyt katsomaan tätä aamua.

aamusumu3

Maailma on välillä niin kaunis, että sattuu!

aamusumu5

 

 

 

Ihminen ja luonto, Meri, Stand Up Paddling, Syksy

Aamuhetki

Kello soi 5:47. Ulkona oli pilkkopimeää, koska taivaalla oli pilviä. Loikoilin vielä hetken. Nousin ylös, söin banaanin, ja puin edellisenä iltana valmiiksi keräämäni varusteet. Ohut lämpökerrasto, kuivapuku, neopreenitossut, pelastusliivit. Kännykkä vesitiiviiseen pussiin, kamera liivin taskuun, juomapullo käteen.

aamusup5

Ulkona oli hiljaista. Oikeasti hiljaista – ei tuulenvärettäkään. Laudan pumppaamisesta kuuluva meteli tuntui rikolliselta, yritin hoitaa sen nopeasti. Kannoin laudan ja melan rantaan, kahlasin tummaan veteen, ja kiipesin laudalle. Se on lempikohtani – kun keho siirtyy veden kannateltavaksi, ja lauta alkaa liukua äänettömästi eteenpäin.

aamusup1

Meloin kohti itää. Siellä pilkotti heikkoa valoa pilvien välistä. Vesi oli aluksi niin tummaa, etten nähnyt allani kuin mustaa. Vähän ajan kuluttua aloin jo erottaa lähellä pintaa olevat kivet. Yhden kerran luulin olevani vaalean kiven yläpuolella. Kun yritin mitata syvyyttä tökkäämällä kiveä melalla, horjahdin – alla ei ollutkaan mitään kiinteää, vaan valtava meduusamatto.

aamusup2

Vesi liikkui ainoastaan sen verran, että sen hidas huojunta sai aikaan pienen ritinän: rantakivillä kasvavat levät joutuivat välillä veden alle ja välillä pinnalle, ja siitä liikkeestä kuului pienenpieni ääni. Istuin kuuntelemaan.

aamusup3

Värit tulivat esiin hiljalleen. Aloin erottaa myös pohjan yksityiskohtia. Meloin kapeikoissa pitkään, ja katselin meduusoja, kaloja, simpukoita ja hiljaisten virtojen mukana taipuvia meriheiniä.