loistoluoto


4 kommenttia

Hiljaisena hetkenä?

po%cc%88llya%cc%88a%cc%883

Olen tässä vauvavuoden kuluessa kirjoittanut jopa vähemmän, mitä etukäteen kuvittelin. Ajatuksia on paljon, mutta hiljaisia hetkiä koneen äärellä on äärimmäisen vähän. Iltaisin voin kyllä lapsia nukuttaessa viestitellä kavereille tai surffailla netissä kännykällä, mutta blogia en osaa päivittää puoliunessa makuuasennossa. Nyt kuitenkin yltiöoptimistisesti uskon, että saan taas järjestettyä itselleni kirjoitushetkiä vähän useammin. Sormet liikkuvat vielä jäykästi näppäimistöllä, mutta eivätköhän nekin hiljalleen vetreydy.

Olin tammikuussa lasten kanssa pari viikkoa Portugalissa. Mieheni lähti Norjaan pyöräilykisoihin, ja totesin, että kahden pienen lapsen kanssa on helpompi olla jossain lämpimässä sillä aikaa.  Tuntui myös tärkeältä järjestää itselle jotain hauskaa tekemistä, koska sillä tavoin osaan iloita toisenkin reissuista paremmin. Etten vain istu kotona ja katkeroidu siitä, kun itse en ole vielä lähimainkaan valmis pyöräilykoitoksiin. (Niidenkin aika tulee vielä…)

Tuoreet appelsiinit ja auringon valo olivat paratiisimaisia keskellä talvea. Huomasin myös, kuinka mainiota matkaseuraa lapset ovat. Tiesin, että reissusta ei ainakaan tule tylsä, kun tyttö jo junamatkalla kohti Helsinkiä kihisi innoissaan ”Minua niin jännittää, mahtaako se konduktööri olla dinosaurus vai ihminen.” Jossain Salon jälkeen pimeydessä näkyi rivi maantien valoja, ja se kirvoitti ihastuneen huokaisun ”Oooh, Pariisi!” Lasten seurassa kaikki on mahdollista!

Nyt täällä kotona tuulee ja lumi pöllyää!

po%cc%88llya%cc%88a%cc%880

po%cc%88llya%cc%88a%cc%882


2 kommenttia

Laatikoissa?

erillisyys2

Eri tavoin kauniita talvipäiviä. Tänään kävimme ystävien kanssa majakan eteläpuolen luodolla. Lapset kiisivät nuoskaantuvassa lumessa pyllymäkeä ja pingviinimahalaskuja. Me aikuiset juttelimme siitä, kuinka mukavaa on tietynlainen rajattomuus; ettei tekemisiä ole rajattu vain omiin laatikoihinsa.

Liikkuminen kuntosalilla, leikkiminen leikkipuistossa, oppiminen luokassa, viihtyminen harrastustiloissa…ja näiden välillä siirtymät jossakin omassa tyhjiössä. Muistan ahdistavan järjettömyyden tunteen, kun Australian-matkalla näin ihmisten tulevan luonnonpuistoon ajamaan maastopyörillä, kuljetettuaan ensin pyörää auton katolla kahden tunnin matkan päästä kaupungista. (Edit: Ja tarkoituksena ei ole dissata maastopyöräilijöitä, vaan ihmetellä tätä meidän ihmisten touhua välillä… Samanlainen järkytyksen tunne tuli, kun muutin 10 kilometrin päähän kuntosalistani, ja ensin aloin kulkea sinne pyörällä/kävellen, mikä vei älyttömästi aikaa. Sitten eräänä loskaisena talvipäivänä mietin, pitäisikö laittaa auto lämpeämään, että voin ajaa salille…Eih!)

Ei, kyllä tämä maailma vaan on aika yhtenäinen paikka, jos ei väkisin yritä kaikkea erotella ja rajata.

erillisyys1


3 kommenttia

Kavereiden kanssa

Talvipuuhia1

Syksyllä jännitin lapsen sosiaalisten suhteiden puolesta. Ikätoverit muuttivat pois, ja mietin, mitenköhän tästä talvesta selvitään. Itkeekö lapsi ikävää, alkaako oireilla jotenkin, tuleeko hänestä huono leikkijä, yksinäinen, traumatisoituuko loppuiäkseen? Tällaisia äitien perushuolia…

Talvi on kuitenkin mennyt mukavasti. Kun ikätovereita ei ole ollut, ovat saaren muut ihmiset nousseet mittaamattomaan arvoon. Isommat lapset ottavat pienen mukaansa hienosti. Samalla he antavat tärkeää, erilaista vastusta, mitä aikuiset – eivät suostu kaikkiin leikkeihin, tai anna toiselle etuoikeutettua asemaa vain, koska tämä on pieni. Lucian päivän aamuna lapset kiersivät ovelta ovelle laulamassa ja tarjoilemassa luciapullia. Pieni oli tohkeissaan isompien mukana.

talvipuuhia5

Ikätovereita onneksi vierailee aika tiuhaan tahtiin. Jos ei ihan viikoittain, niin kuukausittain ainakin. Monet näistä kavereista ovat sellaisia, jotka tulevat säännöllisesti käymään. Tietenkin olisi ihan eri, jos kaverit olisivat pysyvämpiä, koska lasten leikkien käynnistyminen vie aina aikansa. Uusien ihmisten kanssa pitää aina oppia uudet säännöt, nähdä toisen henkilökohtaiset rajat ja mieltymykset, ja sitten vielä löytää yhteiset leikit. No, näiden olosuhteiden tuloksena saaren lapset näkevät jokaisessa uudessa tuttavuudessa potentiaalisen kaverin, ja he ovat pääosin hyvin nopeita luomaan kontakteja…

Talvipuuhia2

Toivon edelleen saarelle lisää lapsia. Mutta olen helpottuneena todennut, että aina ei tarvitse olla juuri tietynlaisia, yhteiskunnassamme ihanteena pidettyjä olosuhteita, jotta asiat olisivat hyvin. Usein ihanteiden ulkopuolelta voi löytää jotain yllättävää, arvokasta ja kaunista. Tyttärelläni on elämässään yhden saarellisen verran turvallisia aikuisia, joiden jokaisen olemassaolo merkitsee hänelle jotakin. Joku on etäämpänä yhteisön osana, toinen taas luotettava hoitaja. Moni on ystävä, vaikkakin eri ikäinen.

Talvipuuhia3


8 kommenttia

Jäälautailua

jäälautailua

Edellisessä kirjoituksessa kertomani lautailuretken jälkeen heräsin aamulla aikaisin suppailemaan. Oli niin tyyntä, että merenpinnasta heijastui kuun lisäksi kirkkaimmat tähdet. Olin innoissani uusista olosuhteista: pimeys oli sellaista kylmää talvipimeää, jota en ennen ole vesillä kokenut, ja lisäksi rantaan tullessani tajusin ohuen jääriitteen ritisevän lautani alla. Aloin janota lisää talvisia olosuhteita – ja niitähän tulikin tarjolle aika pian!

jäälautailua2

Tänään päätin lähteä testaamaan laudan talviominaisuuksia. Etukäteen pohdin, kuinka paljon jäätä laudan pintaan muodostuisi – olisiko se lopulta vain yhtä liukasta ja painavaa jääkimpaletta, jonka päällä olisi mahdotonta pysyä pystyssä?

jäälautailua3

Testimelonta rantoja pitkin antoi rohkaisevia tuloksia. Ei pahaa jäätämistä, ja oma vaatetuskin oli sopiva. Pari lämpökerrastoa kuivapuvun alla riitti hyvin. Olen muuten ollut lukuisia kertoja kiitollinen siitä, etten hankkinutkaan kesäkäyttöön tarkoitettua märkäpukua, kuten alunperin suunnittelin, vaan kylmiin vuodenaikoihin sopivan kuivapuvun. Tai oikeammin: en saanut aikaiseksi ostaa märkäpukua keväällä, ja sitten sopiva kuivapuku vain tupsahti eteeni. jäälautailua6

Olisin halunnut lähteä melomaan eteläpuolelle, maagisen merisavun keskelle. Taloutemme turvallisuuspäällikkö ei kuitenkaan hyväksynyt varustustani niin pitkälle matkalle, vaan kertoi sen riittävän ainoastaan Koulun rantaan asti. Puuttuvia osasia olivat ainakin neopreenihuppu, neopreenihanskat, sekä vesitiiviisti pakattu kännykkä (joka ei tosin näillä pakkasilla toimi!).  Tyydyin siis tähän lyhennettyyn merimatkaan.

jäälautailua5

Lyhytkin matka oli mielenkiintoinen. Meri oli jäätymässä koko ajan lisää. Monissa paikoissa ei vielä ollut jäätä, mutta vedenpinta oli jo aivan sileää ja liikkumatonta. Lauta toimi koko matkan moitteettomasti. Mitäköhän se tykkäisi pienestä aallokosta, näillä pakkasilla?


2 kommenttia

Vuoden loppuun asti

Joulun jälkeinen viikko alkoi ihmeellisen tyyneyden keskellä. Aurinko paistoi, ja voisin vaikka vannoa, että päivien pitenemisen tunsi jo! Tällainen loistosää venytti suppailukauden vuoden viimeisiin päiviin asti. Kävin majakkamäellä aamupäivällä tarkkailemassa maininkitilannetta, ja totesin, ettei Utön eteläpuolelle ollut mitään asiaa laudalla – ainakaan yksin, veden ollessa pari asteista. Tai toki olisin voinut kiertää saaren kilometrin etäisyydeltä, silloin olisin väistänyt murtuvat mainingit, mutta se ei tuntunut mielekkäältä vaihtoehdolta. Suuret mainingit kaukana avoimella merellä tekevät usein olon vähän pieneksi ja orvoksi jo kajakissakin, enkä ole ihan vielä valmis kokemaan tuota tunnetta laudalla tasapainoillen. Niinpä päätin suunnata tuttuihin sokkeloihin lounasretkelle. Matkalla saarten suojiin sain kuitenkin hieman tuntumaa aaltoihin, koska halusin käydä kurkistamassa avomertakin nurkan takaa. Pitkät, vanhat mainingit pitivät korviahuumaavaa pauhua, ja täysin holtittomasti käyttäytyvät virrat pakottivat keskittämään kaiken energian laudan pitämiseen oikeassa suunnassa.

lauta1

Saarten suojissa ulkomeren levottomuutta ei olisi voinut aavistaakaan. Lounastin hiljaisuudessa, auringon lämmittäessä poskia.

lauta2

Päätin jo kotimatkalla lähteä lautailemaan vielä aikaisin seuraavana aamuna.

 


4 kommenttia

Vapaalla

vapaapäiviä1

Joulunajan suurinta onnea olivat vapaapäivät, ja niiden tuoma mahdollisuus olla ulkona valoisaan aikaan. Jos piirtäisin jonkinlaisen henkilökohtaisen tarvehierarkian pyramidimuotoon, olisi ulkona luonnossa oleminen siellä jossain ihan alhaalla perustarpeissa, yhdessä ravinnon, lämmön, ja levon kanssa. Ilman ulkoilmaa ja luonnonympäristössä liikkumista koko olemassaoloni muuttuu häilyväksi. Eikä perustavanlaatuisia tarpeita voi korvata pyramidin yläosista löytyvällä luksuksella. Nälkäkuoleman partaalla oleva ei iloitse, vaikka saisi sata litraa samppanjaa – hän kaipaa ruokaa.

vapaapäiviä2

Joulupäivänä oli kova tuuli. Ensimmäinen kuva on otettu suojan puoleiselta rannalta, itäniityltä. Ja tämä taas…siltä toiselta puolelta.

Tapaninpäivänä löysin aamulenkillä rannalta jotain jännää, ja hain muutkin katsomaan. Jättimäinen kivi oli mennyt rikki, se oli pirstaloitunut teräviksi lohkareiksi ja pieniksi siivuiksi. Pyöreiden, pitkään hioutuneiden rantakivien joukosta nämä terävät muodot erottuivat rajusti. Epäilen kiven rikkoutuneen marras-joulukuun myrskyissä. Vesi on ollut korkealla, ja valtavat aallot ovat paiskoneet pienempiä kiviä tätä lohkaretta päin. Löysin pari viikkoa sitten samanlaisia pirstoutuneita kiviä majakan eteläpuolen rannalta, mutta en yhtään näin isoa.

vapaapäiviä3

Tuuli tyyntyi sunnuntaiksi. Pääsimme retkelle lähisaareen. Mietin taas, miten kummallista se on, että lapset jaksavat mainiosti kävellä pitkiä matkoja maastossa, mutta tiellä väsähtävät heti. Mutta tarkemmin ajatellen se ei ole lainkaan kummallista.

vapaapäiviä4


4 kommenttia

Jalat taas tukevasti…

joulusup2

Lauantaina maailmani palaset loksahtivat paikoilleen, ja sain itseni juurrutettua tukevasti takaisin universumiin. Aurinko paistoi, tuuli tyyntyi, ja pääsin taas laudalle.

jouluSup1

Kaikki väsymys ja stressi suli heti, kun tunsin taas laudan hiljaisen keinunnan jalkojeni alla. Oikeastaan onnellinen kihinä alkaa aina jo siinä vaiheessa, kun puen kuivapukua päälleni – rakastan jopa sen tuoksua! Siihen assosioituu niin paljon hienoja hetkiä, avaria kevätaamuja ulkoluodoilla, riemukkaita kajakkisurffeja, seikkailuja.

jouluSup3

Nyt vesi oli korkeammalla kuin koskaan aiemmin suppaillessani. Ylitin monta ”nurmikkoa” sekä kiviä, jotka normaalisti näkyvät kareina veden pinnalla. Aluetta paremmin tunteville tiedoksi: Sandfladaniin pääsi sisään itäkautta! Muistaakseni kerran aiemmin olen mennyt, silloin kajakilla.jouluSup4

Kotimatkalla tuuli nousi jo uudestaan, ja sain painaa tosissani eteenpäin. Mikäs sen parempaa!